Ordinance – Relinquishment

Ordinance, Relinquishment
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Ahdistuksen Aihio Productions

 

Sain Ordinancen debyyttialbumin digitaalisessa formaatissa joskus loppukesästä 2014. Syksyisissä tunnelmissa kuunneltuna Relinquishment oli samaan aikaan sekä helppo että hankala tapaus. Levyn kappaleet olivat toki verrattain kompleksisia rakennelmia, mutta niiden jylhästä melankoliasta synkkään raivoon muuntautuva tunnelma herätti ensihetkestä alkaen geeneihin koodattuja mielikuvia, joita hiljalleen sykliseen kuolemaansa valmistautuva luonto vielä entisestään vahvisti. Tällöin Ordinancen esikoisteos tuntui tarjoavan yksittäisten kappaleiden muodossa vaikuttavan määrän hienoja hetkiä, mutta huomattavasti hankalammaksi osoittautui levyn arvioiminen kokonaisuutena.

Mielestäni Relinquishment olikin oikeastaan reilun tunnin mittaiseksi venytetty kappalekavalkadi, mikä antoi vahvan todistuksen bändin sävellys- ja sovitustaidoista, mutta tuon kavalkadin muuttaminen ’levyksi’ käsitteen varsinaisessa mielessä olisi vaatinut tuottajan säälimätöntä karsintaa tai vaihtoehtoisesti huomattavasti parempaa itsekritiikkiä bändiltä itseltään.

Muutamia muitakin kritiikin kohteita oli. Ensimmäinen näistä oli kotikutoinen saundipolitiikka, mikä ei mielestäni palvellut sävellysten asiaa parhaalla mahdollisella tavalla, olkoonkin niin, että monotonisesta konsensuksesta sivuun astuminen oli sinällään kunnioitettava ratkaisu. Toinen oli jollain tavalla pidätellyt vokaalit, joista tuntui puuttuvan sitä raivoa ja päättäväisyyttä, mitä levyn lyyrinen sanoma heijasteli. Riittävän perusteellinen tutkiskelu tasoitti kuitenkin käsityksiäni sillä tavoin, että silloisessa arviossani kritikoin ainoastaan saundipolitiikkaa ja vokaaleja.

Ahdistuksen Aihion loppuvuodesta 2015 maailmalle saattama pahvikantinen cd-julkaisu antoi perustellun syyn tarkastella Ordinancen ensimmäistä kokopitkää uudelleen. Muutama uusintakierros levyn parissa lähinnä vain vahvisti aikaisempia tuumailujani. Joistakin puutteistaan huolimatta Relinquishment on edelleenkin omaksi edukseen erottuva tapaus nykyisillä black metal -markkinoilla, joilla harvojen messiashahmojen kintereillä seuraa aina satapäinen kääpiölauma. En tiedä, onko Ordinance vielä aivan messiaiden luokkaa, mutta ainakin sillä on hyvät edellytykset päästä sinne. Harvalukuisen miehistön jäsenillä on riittävästi aikaisempaa taustaa ja kokemusta, mikä näyttäytyy rohkeutena etsiytyä sivuun valmiiksi poljetuilta poluilta ja seurata vain omaa tähteään.

Toki Ordinancellakin on omat vaikutteensa ja vaikuttajansa, mutta näiden tunnistamiseen tuntuu liittyvän alleviivatun myönteinen ulottuvuus – taiten toteutettuna De Mysteriis Dom Sathanas ja Forests of Witchery –viittaukset lähettävät aikamatkalle 90-luvun hienoimpiin hetkiin. Osaltaan levyn taika onkin tuossa yhdeksänkymmentälukulaisessa kyvyssä punoa yhteen melodisuus, tunnelmallisuus ja häijyys tavalla, joka kuulostaa täydellisen aidolta ja rehelliseltä. Tässä olisi nykypäivän monomaatikoilla paljon oppimista.

Lopputulemana sanoisin, että Relinquishment on erittäin suositeltava hankinta niille, jotka arvostavat taitavia, monipolvisia sävellyksiä ja väkeviä tunnelmia. Jollain tavalla vaadittavaa on myös tietynlainen pitkäjänteisyys, sillä Ordinancen esikoisalbumi ei avaudu aivan kuuntelulla tai kahdella, vaan vaatii toistoa ja keskittymistä.

Harri Linnera