YLEISLAKKO – Maailmanpolitiikan arkipäivää

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Blast Of Silence Records

Nykypunkista löytyy paljon valopilkkuja, vaikka en hakemalla haekaan siltä suunnalta uusia tuttavuuksia. Yleensä tutustumisen arvoiset bändit tulevat kyllä eteen ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Näin kävi nyt Yleislakon kanssa. Ties vaikka olisin joskus nähnyt sen keikallakin, mutta en ollut kuitenkaan aiemmin kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Oli miten oli, en odottanut näin miellyttävää kuultavaa.

Yleislakosta tulevat mieleen monet vanhan punkin klassiset nimet, ja laulutyylistä erityisesti Kollaa Kestää. Kaikki mielleyhtymät ovat kuitenkin positiivisia, sillä bändi ei todellakaan ole pelkkä esikuviaan kopioiva jukeboksi. Omaa, innovatiivista ja persoonallista ääntä sekä ajattelun aihetta antavia lyriikoita piisaa kosolti. Biisit ovat mielenkiintoisia ja luontevia, samalla sekä energisiä että tarpeeksi hallittuja. Ei siis onneksi mitään päätöntä hc-kaahausta, ei siksi että siinä olisi mitään vikaa, vaan siksi että Yleislakon ei tarvitse tehdä moista osoittaakseen olevan vakavasti otettava ja raju. Heidän punkkinsa on näinkin aivan kyllin voimallista säväyttääkseen.

Kuten mainittua, kappaleet on ladattu täyteen poliittista ja yhteiskunnallista sanomaa. Ajoittain ehkä liian sinisilmäistä ja naiivia, mutta joka tapauksessa vilpitöntä, ja tämän kaltainen ”paatos” kuuluu toki poliittisesti valveutuneeseen punk rockiin. Vaikka huomio tarttuu väistämättä usein pelkkään tekstien kuunteluun, niin myös musiikillinen puoli potkii, ja vähitellen lätty paljastuukin sangen tarttuvaksi tapaukseksi. Merkittävä julkaisu, joka erottuu edukseen kymmenien yhdentekevien punklevyjen meressä.

Tuukka Termonen