Woods of Ypres – Woods 5: Grey Skies and Electric Light

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Earache Records

Woods of Ypresin viidennestä albumista lähdettiin tekemään yhtyeen parasta ja helpoimmin lähestyttävää ja tässä on kyllä onnistuttukin. Eihän tämä edelleenkään ilman kuuntelukertoja aukea, mutta tärppejä, joista paletti voi lähteä purkautumaan on enemmän kuin koskaan aiemmin. Ypresin levyt ovat olleet yleensä massiivisia, miltei koko cd kapasiteetin hyödyntäviä kokonaisuuksia, joten viitosen tiivistetty yhdentoista biisin kokonaisuus tuntuu aiempaan verrattuna harvinaisen helpolta kuunneltavalta.

Woods of Ypres on uusiutunut jokaisella albumillaan. Näin on tehty myös uutukaisella. Ensi kuulemalta WoY vuosimallia 2012 kuullostaa goottisemmalta ja kertosäepainotteisemmalta kuin koskaan aiemmin. Lisäkuuntelu paljastaa levyltä kuitenkin myös paljon kylmän massiivisia, miltei uran alun kaltaisia black metallisia elementtejä, joita olisi voinut kuvitella kuulevansa Agains the Seasonsilla tai Woods III:lla. David Gold ei siis päästänyt kuulijaa helpolla uusimallakaan julkaisulla. Levyn tuottanut, myös Kittien kanssa työskennellyt Siegfried Meier on tehnyt miehen työn valikoidessaan albumille vain oleellisen. Näin ollen Kanadalaisten aiempia levyjä vaivannut tietynlainen rönsyily ja runsaudenpula on jäänyt historiaan. Tämä tekee Woods of Ypresistä salonkikelpoisemman kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta, myös Goldin sävellysten ja sanoitusten sanoma tavoittaa nyt aiempaa helpommin.

Albumin ehdottomiksi kohokohdiksi on syytä nostaa yhtyeen koko uran yhden otsikon alle hienosti tiivistävä Adora Vivos ja pysäyttävän melankolinen Alternate Ending, jonka teksti saa joulun tapahtumien valossa miltei musertavan painoarvon. Woods 5 ei sisällä täytemateriaalia lainkaan, vaan jokainen levyn kappaleista on paikkansa kokonaisuudessa ansainnut. Musiikillista vaihtelua on riittävästi, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. John Fryerin (Nine Inch Nails, Paradise Lost) miksaama albumi omaa tunnistettavan ominaissoundin, jonka alla Grey Skiesistä nivoutuu tiivis yhtenäinen kokonaisuus. David Gold laulaa Electric Lightilla aiempaa enemmän matalaa rekisteriään hyödyntäen ja muistuttaa monissa kohden toista edesmennyttä metsien miestä, Peter Steeleä. Kaiken kaikkiaan puhdas laulu on muutenkin suuressa roolissa ja black metallisia raakkumisia kuullaan enää vain mausteena ja tehosteena. Sanoituspuolella painotetaan hetkeen tarttumista. Meillä on vain tämä yksi elämä, vain yksi mahdollisuus elää, eikä epäonnistuminen ole maailmanloppu. Tuonpuoleisesta haaveilu tai kuolleiden palvonta on turhaa. Hetki on tässä ja nyt. Ei huono viesti ollenkaan.

Woods of Ypresin testamentti, postyymisti julkaistava Woods 5: Grey Skies and Electric Light on helposti yhtyeen paras albumi. Se vie kuulijan Career Suiciden rivakasta kertosäemetallista eteeristen suvantojen kautta Adora Vivosin ja Lightning & Snow:n sähköiseen paukkeeseen, päättäen taipaleen Type O Negativen mieleen tuovaan massiiviseen kaksiosaiseen Kiss My Ashes (goodbye) -eepokseen. David Goldin kuivan kyyninen sanoitustyyli tuntuu kenties hieman otteeltaan pehmenneen, vaikuttavuuden kuitenkaan kärsimättä  ja lyriikat ovatkin levyllä jälleen varsin tärkeässä roolissa. Woods nelosen lämpimämmistä sävyistä on palattua askeleen verran kohti uran alkupäätä ja tuntuu, kuin Woods of Ypresin konsepti olisi lopultakin asettunut uomiinsa. Ehdin onneksi kuunnella albumin ennakkoa jo ennen David Goldin poismenoa ja täysin ilman taiteilijan kuoleman mukanaan tuomia lisäpisteitä voin sanoa, että Woods 5 on harvinaisen kova pelinavaus levyvuodelle 2012. Samalla se on kunniakas uran päätös tälle harmittavan pienelle huomiolle jääneelle, mutta poikkeuksellisen mielenkiintoiselle yhtyeelle.
Markus Makkonen