WOLFSHEAD – Promo 2012

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Demo

Oululainen vuonna 2011 perustettu Wolfshead on julkaissut ensimmäisen demonsa Promo 2012, jolla nelihenkinen yhtye soittaa perinteistä heavy metalia. Musiikkia on myös maustettu pienillä vaikutteilla doomista.

Promon kappaleet ovat parhaimmillaan silloin kun niiden nopeuskäyrä on kääntynyt nousuun ja menossa on vauhtia ja tekemisen tunnetta hyvän grooven kera, kuten demon aloittavassa ja julkaisun parhaassa kappaleessa Purifier. Välissä olevat raskaammin doomahtavat ja hitaammat kappaleet ovat hieman tylsiä ja ne olisivat kaivanneet ehkä hieman enemmän menoa. Julkaisun viimeinen kappale The Hinge of Fate on kuitenkin hienoa tunnelmointia sisältävä kappale ja nostaa demon tasoa pienen notkahduksen jälkeen.

Yhtye soittaa erinomaisen hyvin yhteen. Musiikista kuulee etteivät tekijät ole mitään aloittelijoita ja demoksi levytyksen tuotanto on kohdallaan. Basso olisi kaivannut ehkä asteen verran enemmän aggressiivisuutta ja säröä. Vokalistin työskentelyä on vielä erikseen kehuttava tässä tapauksessa, sillä se oli omiin korviini julkaisun parasta antia ja sopi ilmaisultaan täydellisesti yhtyeen esittämään musiikkiin.

Aleksi Vaittinen