WOLFBRIGADE – Damned

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Northern Lord Recordings

Ruotsalainen vihaviisikko Wolfbrigade käy päälle säälittä kuin Kolmårdenin sudet. Sitkeästi liki parikymmentä vuotta remunneet miekkoset paiskovat viidennellä levyllään menemään d-beattia lähes koko rahalla, joskin välillä maltetaan mennä vähän hillitymminkin. Jostain räkäisen svedudeathin, Motörheadin ja Dishargedin kolmiyhteydestä löytyy Wolfbrigaden ydin.

Levyn äänimaailma on onnistuneen tuhti ja matalalta rouhivat kitarat henkivät aika pitkälle legendaarista Sunlight -soundia. Kitarasoolot parissa kohtaa alleviivaavat tätä soundimaailmaa ja kieltämättä pari riffiäkin kuulostaa siltä että ne voisivat olla suoraan vanhalta Entombedilta.

Vokalisti Micke Dahlin juuri sopivan kulahtanut ja räkäinen ääni sopii runttaukseen täydellisesti. Aikaisemmin mainittua ”motörheadlisää” antaa miehen lemmymäisen lakoniset ja tavallaan vähäeleisen harkitut karjahdukset. Vokaalit on muutenkin sovitettu niin että tässä ei räyhätä konekiväärityylillä vaan sanat ja rivit pudotellaan tarkasti tähdättynä juuri oikeisiin kohtiin.

Ride the Steel on levyn raskain ja metallisin veto. Sen raskas loppuosa henkii vahvasti svedudeathin melodista laitaa ja luultavasti moni göteborgmetallisti kusisi hunajaa jos olisi keksinyt vastaavan sävelkulun. Nämä rähjäpunkkarit osaavat kutoa hyviä mutta simppeleitä melodioita toki myös muissa biiseissä.

Tämän sortin räksytys tuppaa helposti muuttumaan pitkän päälle puuduttavaksi, mutta miesten pitkä kokemus on antanut silmää välttää nämä sudenkuopat. Biiseissä on juuri sopivasti vaihtelua ja jopa varovaista kokeilumieltä niin että levy ei muutu harmaaksi massaksi vaan enemmänkin mustaksi vitaalia vihaa uhkuvaksi teokseksi.

Wolfbrigaden metallisen raskas ja matalavireinen crust-runttaus luulisi uppoavan jokaiselle vähänkään räkäisemmän möykän ystävälle.

Teemu Vähäkangas