WIJLEN WIJ – Coronachs of the Ω

wijlenwii
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Solitude Productions

Funeral doomia on helppo tehdä. Sen kun vain antaa matalaviritteisten kitaroiden sointujen surista hiljaksiin, muutamia melodianäppäilyjä sekaan heitellen. Basso voi jymistä taustalla tasaisesti, rumpalointi on helppoa kun lyö iskun sinne, toisen tänne. Koskettimet saavat ujeltaa rauhassa samanlaisina minuuttitolkulla, ja tunnelma on taattu.

Ai mitä? Ei se ihan noin taida mennä. Meillä Suomessahan on kyllä osattu tämä taiteenlaji mainiosti: esimerkiksi Thergothonilla, Skepticismillä ja Profetusilla on jokaisella ollut omat tarkkaan punnitut (tai kenties puolivahingossa esiin nousseet) nyanssit, joiden avulla lyijynraskaaseen mateluun on saatu tietynlaista houkuttelevaa hehkua ja tarinallisuutta. En toki väitä, että hollantilaisbändi Wijlen Wij tällä kakkoslevyllään totaalisesti epäonnistuu. Kompastuskiviä vain tahtoo olla vähän joka suunnalla.

Ensimmäinen kappale kuulostaa oikeastaan ihan ok:lta – ja ok-tason funeral doomhan on hyvää nukahtamismusiikkia. Tosin jo siinä pistää korvaan, että bassorumpu on miksattu kuulumaan todella vahvasti. Kyllä, alataajuudet ovat tässä musiikinlajissa tärkeitä, mutta nyt liian dominoiva jumps-jumps syö muun musiikin tehoa. Myös koskettimissa on kumma soundi, lähempänä tivolimusiikkia kuin vaikuttavia kirkkourkuja. Kirsikkana kakun päälle tulevat ankeat puhtaat vokalisoinnit, joita käytetään muutamissa kohdin. Hönkäilevä korina sentään on ihan toimivaa ääntelyä. Jotenkin riffeistäkin puuttuu se tietty kiinnostavuus, aivan kuin kitaroinnit olisi tehty asenteella ”kunhan siinä jotain äänivallia on”.

Jo toisen kappaleen – jolla on kestoa seitsemäntoista minuuttia –  kohdalla alkaa mieli kärsiä vakavista puutumisen oireista. Tämä siitä huolimatta, että musiikkiin on pyritty tuomaan kokeilevaa otetta muun muassa leijailevilla kitaramelodioilla ja puheosuuksilla. Okei, kyllä tässä on muutamat perusjutut tehty ihan hyvin ja raskautta löytyy. Sen sijaan mausteeksi heitetyt kevennykset ja pimputtelut jäävät kovin irrallisiksi paloiksi. Bändi on itse asiassa tänä vuonna ilmoittanut, että sillä ei ole enää mitään annettavaa funeral doom -genrelle ja on siksi hajonnut. Tämä reilun tunnin mittainen, puolitehoinen kokonaisuus jäi siis Wijlen Wijn jäähyväisiksi.

Seppo Rautio