WEEDEATER: Jason… The Dragon

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Southern Lord

Weedeaterin neljäs albumi herättää ilmoille kysymyksen: Olisimmeko pärjänneet ilman tätä nimenomaista tuotosta? Jo arvosanasta voi päätellä, että päädyin myöntävään vastaukseen. Levyhän kuulostaa sinänsä ihan kelpo sludgelta, mutta se ei tuo kuulijoille tai skenelle mitään uutta tai ennenkuulumatonta. Bändin hartaimmat fanit saattavat toki olla toista mieltä, ja hyvää julkaisussa on toki se, että laatu on pysynyt samana kuin aikaisemminkin. Mutta mihin on jäänyt kehitys ja oma ääni? Nyt miehet junttaavat vuodesta toiseen eteenpäin lähestulkoon samalla kaavalla, jota niin monet muutkin artistit tuntuvat suosivan. Omaperäisyydestä ei ole tietoakaan, aina hampun suurkulutusta ihannoivista mielipiteistä lähtien. Ehkä juuri tuo harraste onkin syynä miesten kykenemättömyyteen nousta massan yläpuolelle kehittämällä ulosantiaan rohkeasti ja mielikuvituksellisesti omista lähtökohdistaan nojaamatta liikaa muiden rakentamiin perustuksiin. Nyt levyn kieltämättä luontevat sludgerallit kuulostavat liian tutuilta, samankaltainen soppa on keitetty kasaan usein ennenkin. Eikä siinä mitään, lähtökohta ja ainekset ovat sinänsä mainiot, mutta lopputuloksesta viimeinen silaus kuitenkin puuttuu.

Onneksi miesten arvostelukyky on pelannut varsin hyvin monessa muussa suhteessa. Levyä ei ole venytetty, vaan reilun puolen tunnin mitta tekee siitä helpon kuunnella ja hahmottaa. Materiaalin pariin ei todellakaan eksy. Lisäksi kappaleet ovat lyhyehköjä, mikä tuntuu ihan piristävältä tänä yhä mittavampia biisejä suosivana aikana. Ikävä kyllä mukana on muutama kokeilevampi rauhallinen raita, joiden turhuuden miesten olisi luullut itsekin tajuavan, sen verran onnistuneesti ne katkaisevat ruhjovan musiikin aikaansaaman härskin tunnelman. Varsinkin viimeinen, liki kuusiminuuttinen raita banjoineen ja pianon pimputuksineen ansaitsee murskatuomion, tässä vaiheessa olisi päinvastoin pitänyt laittaa kunnolla pökköä pesään! Levyn päätyttyä fiilis onkin hieman hämmentynyt ja kaksijakoinen. Toisaalta bändi luukuttaa asiantuntevaa ja aitoa sludgea, mutta jotenkin liian kaavamaisesti. Ja lisäksi nuo mainitsemani rauhallisemmat raidat pistävät niin pahasti kapuloita rattaisiin, että kokonaiskuva tuotoksen tarkoitusperistä jää hämäräksi. Hyvä yritys, ei sen enempää.

Tuukka Termonen