WARD – s/t [LP]

Ward
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Tuska ja ahdistus

Mielisairaalan käytävät ja sateiset laitakaupungin kadut. Siellä vaeltaa myös tamperelaisen Wardin esikois-lp, ja mielikuvaa vahvistaa hieno maalattu levynkansi. Pitkän kypsyttelyn jälkeen fyysiseen muotoon tiivistynyt debyytti kuulostaa nimenomaan kypsyneeltä ja itseensä luottavalta, eikä epävarmaa huojuntaa ole havaittavissa, paitsi tietysti tarkoituksella esitetyissä musertavissa tunnetiloissa.

Wardin musiikillinen polku on rosoinen sludge, jossa on runsaasti aikaa ja tilaa. Soitannollinen ote on hyvin raskas mutta ei liian tiukasti puristava, ja kappaleet kulkevat luontevasti ilman erikoisempia huomionhakuisia sekoiluja. Myöskään äänimaisema ei ole ylisäröisen jyrinän hallitsema, vaan soitanta rullaa sopivan selkeästi. Itse asiassa soundit ovat melkein täydelliset tämänkaltaiseen ilmaisuun. Kyllä jytisee makeasti.

Kappaleita on neljä. Ensimmäinen raita Anonymous Call alkaa hitaasti ja yksinkertaisesti, ehkä liiankin odottavissa tunnelmissa. Muutaman minuutin jälkeen huomaakin, että kappale on jo kerännyt hyvin massaa luidensa ympärille. Seuraava kappale, hieman yllättävästikin sellon soitolla alkava In Denial, perustuu yksinkertaiselle päämelodialle, jonka ympärille rakennettua tummaa svengiä kuuntelisi mieluusti vaikka tunnin putkeen. Ehkä levyn paras biisi. B-puolen avaava Riisuttu on tarttuvasti rullaava, tietyllä tapaa uhmakkaan ja vihaisen kuuloinen esitys, johon suomenkieliset lyriikat tuovat oman lisämausteensa, eikä mauste ole lainkaan nolo. Todella mainio veto tämäkin. Levyn päättävä Self Made Hell laahaa komean surumielisenä ja kiihdyttää hieman lopussa. Hieman äärimmäisemmin murskaava loppu olisi pannut levylle vielä hienomman pisteen.

Hyvin vakuuttava paketti tämä on. Pienet tunnelmalliset kevennykset siellä täällä ja vokalistin voimakas karjunta toimivat kuten pitääkin. Toisaalta olisi mielenkiintoista kuulla, saisiko jatkossa riffeihin tiukemmin tarttuvia osuuksia, rumpalointiin äkäisempiä fillejä ja vokaaleihin laajempaa tunneskaalaa. Joka tapauksessa jo tällä julkaisulla ollaan lähellä loistavuutta.

Seppo Rautio