WAR FROM A HARLOTS MOUTH – Voyeur

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Season of Mist

Ahdistusta. Raivoa. Maanis-depressiivisyyttä. Tällä tunneskaalalla liikkuu saksalainen War from a Harlots Mouth uutukaisellaan. Musiikki luokitellaan metalcoren ruutuun ja sitä on luvassa viidentoista kappaleen verran. Kylmä hiki nousee otsalle… No, onneksi tämä bändi ei ole mitään lapsellisinta metalcore-kähinää ja lurittelua vaan panostaa enemmänkin mathcoreen ja hengästyttävän tiiviiseen tunnelmaan.

Toisaalta, mathcore se vasta rasittavaa onkin. Yhtenäisiä melodiakulkuja välttelevää nykimistä ja pyristelyä, puristettuna kuivaksi rokkaavista ja mukaansatempaavista elementeistä. Onneksi levyn armottomuus ja jatkuva muodon venyttely murensivat suojamuurini ja aloin vähitellen pitää musiikillisesta annista. Kappaleista pari on onneksi instrumentaaleja ja muutama mieleenjäävä kohtakin löytyy ensikuuntelulla, kuten The Black Lodge -kipaleen ”fire, walk with me” -karjunnat ja Krycek-biisin hidas hiipivyys. Kappaleita ei ole venytetty liian pitkiksi ja levyn kokonaiskesto on siedettävästi reilut 40 minuuttia. Toki pitäisin bändistä enemmän, jos se painottuisi selkeämmin vaikkapa sludgeen tai noise rockiin, mutta voin kyllä nytkin nostaa hattua tälle synkeälle ja tarkalle raivoamiselle.

Hellittämätön ahdistavuus ja riffien katoamien ja ilmestyminen taas aivan toisenlaisina, samoin kuin komppien levottomuus, luo etäisen ja sisäänpäinkääntyneen tunnelman. Välillä kappaleen vaihtumisen huomaa selkeästi, toisessa kohtaa uusi biisi on vain yhtäkkinen suoran kulman käännös edellisen sävellyksen katkenneesta hännästä. Soundit ovat kyllä hyvät. Rummut erottuvat selkeästi mutta rytinä on sopivan karheapintaista. Kielisoittimet tavoittelevat hitaammissa junttauskohdissa Meshuggah-tyylistä jytinää. Muita vertailukohtia voisivat olla Dillinger Escape Plan ja Converge. Ahdistavimmissa kohdissa sukelletaan jopa jonnekin kokeellisen black metalin pimeisiin sokkeloihin. Vokalistin keuhkoissa riittää kyllä painetta, vaikka hänen karjuntansa hieman tasapaksua onkin. Introssa ja parissa välisoitossa kielisoittimet luovat jännittyneen odotuksen tunnelmaa. Kyllä tätä ainakin pienissä annoksissa sietää kuunnella ja pureksia. Selkeästi tasokkaampi teos kuin ennakkoon odotin. Levyltä löytyy muuten yksi melodinen kitarasoolo ja yksi pätkä puhdasta laulua.

Seppo Rautio