VON – Dark Gods: Seven Billion Slaves

von
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Von Records

Vonin paluu on jo keritty laajasti tuomita, viimeistään viime vuonna ilmestynyt Satanic Blood löi viimeisen naulan arkkuun sisältämällä vanhat 1992 demomateriaalit uusiksi vedettyinä, vesitettyinä versioina. Paluun jälkeen toinen mukana ollut alkuperäiskaveri Goat on jo kerinnyt poistua kokoonpanosta. Basisti Venien on siis ainoa varsinainen Von-mies nykyään, muut ovat ilmeisesti vaihtelevia palkkasotureita. Mikä huvittavinta, myös Venienillä on oma sooloprojektinsa, jossa soittelee samoja tyyppejä kuin uudessa Vonissa. Ja mies vieläpä tekee parhaansa sekoittaakseen pakkaa tarjoamalla projektinsa demoa bonuksena tämän arvostelussa olevan levyn ennakkotilaajille. Lähtökohdat eivät siis ole tälle ”uuden Vonin ensimmäiselle varsinaiselle uudelle albumille” kovinkaan suotuisat.

Pari ensimmäistä raitaa alkavat yllättävän rauhallisissa merkeissä. Ykkönen on lähinnä intro, mutta Ancient Flesh of the Dark Gods on piinallinen doom/black-raita, jota venytetään suotta kymmenen minuutin tuolle puolen. Itse asiaan päästyään Von paukuttaa myös nopeampaa tavaraansa, jossa toisto on se juttu. Ja sitä toistoa onkin tarjolla ihan eri tavalla kuin ennen, kuten jo tuli todettua, sillä kappaleiden pituudet ovat keskimäärin kaksinkertaisia, ellei jopa kolminkertaisia demomateriaaliin nähden, myös lyhyimmät raidat huomioiden. Lopussa hidastellaan taas, ja taas homma turpoaa suotta loputtomaksi junnauksiksi.

Demoaikojen primitiivisyydestä ei ole pidetty kiinni, vaan kitarakuvioihin on haettu hypnoottisuutta päällekkäisäänityksillä ja lead-kitaralurituksilla, ja soundi ei ole ihan niin karu, ei mitenkään sliipattu myöskään. Ai niin, eikä vokaaleissa ole kaikua. Aika paha juttu, eräs Vonin tunnistettavimmista piirteistä on heitetty yli laidan. Laulu on demoihin nähden lisäksi voimatonta korinaa vailla sitä alkuperäistä terävän rytmikästä lausumista.

Siltä pohjalta, ettei vanha Von ollut oikein koskaan minun juttuni, on vähän paha lähteä tätä ensimmäistä varsinaista uutta Von-levyä kehumaan. Uusi Von on laimennettua tavaraa. Eihän toki Celtic Frostkaan niitä 80-luvun hittiriffejä soittanut tehtyään reunionin 2000-luvulla, mutta äärimmäisyydestä ei silti tingitty pätkääkään. Kitarakikkailullaan Von on asentanut primitiiviseen jytkeeseensä jonkinlaisen hipster-suodattimen, jonka kautta vanha visio on päivitetty 2010-luvulle. Ei mitään ihan turhinta kuraa, mutta Von nimenä olisi velvoittanut johonkin paljon jyrkempään.

Jaakko Marttila