Viisi askelta pimeyteen

Ajattelin alun perin arvostella Mgłan uuden levyn Exercises in Futility. Totesin kuitenkin, että siitä oli jo kirjoitettu muutama hyvinkin osuva arvio, enkä nähnyt tarpeelliseksi toistella samoja huomioita ja pakata tuntemuksiani perinteisen levyarvion muottiin.

Ottaessani Exercises in Futilityn kuunteluun oli syksy jo pitkällä, joten pohjola oli hyvää matkaa vajoamassa pimeyteen. Tuumailin siinä lehtiä haravoidessa, että hyvinpä sopivat kyseisen levyn teemat ja musiikillinen ilmaisu aikaan, jossa pimeys saa päivä päivältä enemmän valtaa ja ympäristön karut pohjavirrat paljastuvat, kun niiden peittona toiminut elämän värikäs juhlinta taukoaa. Periksiantamisen, levon, tuhon, synkkyyden ja kauneuden omituinen liitto.

 

pimeys

 

Siispä päätin poimia tähän Mgła-näytteen lisäksi neljä edustavaa kappaletta, joiden lomassa on mukava pohtia talven uhkaavaa ja samalla turvallista pimeyttä erilaisilta kanteilta.

Katatonian kalpealla raastavuudella on hyvä aloittaa. Vaikea uskoa, että ensi vuonna tämän klassikon ilmestymisestä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Yhtyeen toisella albumilla Brave Murder Day tyylinä oli vielä rosoinen doomdeath. Poimitaan sieltä nelosraita Rainroom, jossa todetaan: I saw it end long before it ended / Life itself turned pale and ended. Vakava paikka, siis. Elämä loppuu, vuosi loppuu.

 

 

Etelä-Suomen jouluista joka toinen on ollut 2010-luvulla lumeton: 2011, 2013 ja kirjoitushetkellä näyttää siltä, että joulu 2015 jatkaa kaavaa. Kun keskitalven juhlaa ei vietetä kimaltavien nietosten keskellä, pimeyden valta on vastaansanomaton. Jouluhössötyksen vastapainoksi voisi toisaalta olla hyväkin vaipua katatoniseen tilaan: ei tulisi mässäiltyä ja voisi välttää kaikenlaisen muunkin juhla-ajalle tyypillisen hötkyilyn.

Mutta nyt sitä Mgłaa.

 

 

Siinä missä Katatonian kärvistely pyörii henkilökohtaisten tunnetilojen kuten pettymyksen ja yksinäisyyden ympärillä, kuvaillaan Mgłan musiikissa tuhoa ja epäonnea laajemmasta perspektiivistä, ikään kuin yläilmoista käsin tai profeetan näkyjen kautta. Exercises in Futilityn viimeisellä raidalla pohditaan ihmisten pyrkimysen turhuutta ja toisaalta löydetään tavoite siitä, että kunniallinen henkilö ainakin pyrkii löytämään tuskan kestämisestä ja oman paikkansa hyväksymisestä jonkinlaista tyydytystä.

Tai jotain sinnepäin. Lyyrisen tulkintaleiman lyöminen on asia erikseen. Kappaleen musiikillinen voima perustuu terävään, maltillisen vyörytykseen, jossa sukelletaan pyöteen mukana koti pimeyden ydintä. Talvipäivänseisaus on tänä vuonna 22.12. klo 6:48 Suomen aikaa. Juhannuksen tumma vastinpari on silloin täällä.

Mutta jos jätetään hevihommat hetkeksi. Tenhin Maaäet-levyn ilmestymisestä on ensi vuonna kymmenen vuotta aikaa ja yhtyeen perustamisesta kaksikymmentä.

 

 

Varoen ja hitaasti kuin tämä kaihoisa kappale alkaa päivä taas pidentyä talvipäivänseisauksen jälkeen. Kustaa Vilkuna kertoo kirjassaan Vuotuinen ajantieto (Otava, 1976), että Tuomaan päivän ja joulun välinen aika on ennen vanhaan Suomessa tunnettu nimellä pesäpäivät. Kolmen päivän ajan auringon on siis ajateltu lepäävän ”pesässään”.

Monet ihmisetkin haluaisivat käpertyä pesäänsä: kaamosmasennuksessa innottomuuden ja toivottomuuden tunteisiin liittyvät Terveyskirjaston mukaan mm. unentarpeen lisääntyminen, fyysisen aktiivisuuden ja seksuaalisten halujen väheneminen sekä ruokahalun kasvu ja etenkin hiilihydraatti- tai tärkkelyspitoisten ruokien syöminen ja painon lisääntyminen. Oireet voimistuvat etenkin iltapäivisin. Siksi tämänkin tekstin soundtrack on synkeänpuoleinen.

 

 

Ylläolevan puolituntisen laahustuksen mukanaolo perustuu ensinnäkin upean jähmeään meininkiin: kuulostaa siltä kuin umpijäässä ollut kone lähtisi vaivoin käymään vanhan sitkeän öljyseoksen joustaessa juuri tarpeeksi. Lisäksi biisin nimessä mainitaan ”winter” – noin muuten kappale kertoo huumehuuruisesta hulluudesta, olkoon se sitten vaikka henkinen talvi. Hemmetin pitkä rumpuintro on myös huomionarvoinen seikka. Asiallinen tapa aloittaa kappale. Tällä hetkellä tämä aikoinaan yhden levyn julkaissut, muista bändeistä tuttujen doom-sludge-tyyppien yhteisprojekti on tiettävästi toistaiseksi jäissä.

Ja lopuksi jotain nopeampaa. Tai no, äh. Antaa menon hyytyä kunnolla. Oikein kunnon vuodenaikateemainen kappale niin pysyy jokin tolkku tässä tematiikassa. Profetusin viimeisimmän albumin jyhkeästi hönkäilevä päätösraita.

 

 

Funeral doom (samoin kuin muukin kuoleman teemojen ympärillä pyörivä musiikki) on oikeastaan varsin sopivaa joulun viettoon. Nimittäin, kuten Matti Waronen valistaa kirjassa Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla (SKS 1898/Salakirjat 2009), muinaissuomalainen joulujuhla oli auringon syntymän juhlan lisäksi, tai jopa ensisijaisesti, vainajien juhla. Kun koko luonto vaikutti kuolleelta, oli vainajien aika temmeltää vapaasti. Silloin uhrattiin ruokaa sekä olutta ja viinaa vaikkapa kaatamalla maljat riihen nurkkaan tai joulupöydän penkin päähän. Uhraukset annettiin haltioille, mutta merkit viittaavat siihen, että usein haltiat ovat käytännössä olleet nimenomaan vainajien henkiä.

Ehkäpä uhraus olisi tärkeää nykyihmisellekin; ymmärrys siitä, että luopuminen jostain sydäntalven hetkenä voi tuoda onnea kesän taas saapuessa. Ainakin pimeän ja painostavan musiikin kuunteleminen voi tuntua ajan uhraamiselta. Toisin kuin helppo hupimusiikki, joka pyrkii tarjoamaan pikaisen palkinnon, rusentava äänimatka syvyyksiin voi puristaa mielen maaperästä esiin jotain pysyvämpää.

Seppo Rautio