VAINAJA – Kadotetut

392828
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Svart Records

Synkkiä tarinoita Suomen pimeästä historiasta ja likaista ja raskasta death metalia? No, kyllähän se minulle sopii, joten annetaan filmin pyöriä. Vainajan konsepti on kieltämättä ihan mielenkiintoinen, sillä yhtye väittää levyn olevan rakennettu 1800-luvulla kirjoitettujen ja myöhemmin löydettyjen “pahan seurakunnan” saarnatekstien ja hymnien pohjalle. Ajatushan on toki silkkaa fantasiaa, mutta herättää mielenkiinnon. Vaikka jos haluaisi käsitellä synkkiä ja paholaismaisia asioita, niin eihän sitä oikeasti tarvitsi mennä merta edemmäksi kalaan, vaan ihan elävän elämän todisteita uskonlahkojen sekopäisyydestä löytyy vaikka kuinka paljon, esimerkiksi kartanolaisuus ja niin edelleen. Luulisi, että sieltäkin olisi muutamaan rankempaan kappaleeseen inspiraatiota löytynyt.

Vainaja muistuttaa minua jostakin syystä Necros Christoksesta hyvin paljon. En tarkoita, että yhtyeet olisivat musiikillisesti samanlaisia tai sieltä löytyisi suuria yhtäläisyyksiä, se pois lukien, että molemmat edustavat selkeästi death metalia, siis. Vainaja ei ole kuitenkaan ihan samanlaista hittiriffien ilosanomaa ja tykitystä, vaan luottaa enemmänkin suoraviivaisempaan eikä niin tekniseen runttaamiseen, ja assosiaatiot syntyvät allekirjoittaneella lähinnä tunnelmansa puolesta. Molemmissa on samanlainen mystinen pohjavire, ja siinä missä Necros Christos ammentaa mystiikkansa muun muassa kabbalasta ja muista vanhoista uskontojärjestelmistä, niin Vainaja hakee tunnelmia vanhasta suomalaisesta kristillisyydestä ja Perkeleestä. Suomenkieliset tekstit myös vahvistavat hyvin kappaleiden kotimaista tunnelmaa.

Kadotetut on siis oikein menevää ja raskasta murjomista, mille myönnän lämmenneeni kyllä melko hitaanlaisesti. Omaan makuuni levy kaipaisi asteen verran enemmän tarttuvuutta, ja vaikka yhtyeellä ote onkin hallussa, niin kyynisesti voisi todeta, että kappaleet kuulostavat välillä hieman liikaa toisiltaan. Ensimmäiseksi täyspitkäksi julkaisuksi pidän levyä kuitenkin oikein onnistuneena.

Aleksi Vaittinen