Unamed – Rittvungen [Kasetti]

Unamed (kansi)22052016
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Cursed Tapes

Englannin kielen sana unnamed tarkoittaa nimetöntä. Jättämällä yhden n:än pois siitä saa sanan unamed, joka tarkoittaa urbaanissa slangissa muun muassa tylsää ja tyhmää. En tiedä, kumpaa merkitystä suomalainen Unamed on nimessään oikeasti tavoitellut, mutta melkoisen mitäänsanomattomia ne ovat molemmat.

Oli miten tahansa, Cursed Tapesin julkaisema Rittvungen on tylsän ja tyhmän – tai vaihtoehtoisesti vain nimeämättömän – ryhmän järjestyksessään kolmas pienjulkaisu. En ole kuullut kahta aiempaa äänitettä (Unamed, 2013 ja Skogstrollens Orgie, 2016), joten joudun luottamaan julkaisijan saatesanoihin, joiden mukaan Unamed on uusimmalla julkaisullaan siirtynyt ”kauemmaksi metsistä ja syvemmälle synnin ja uskonnollisen houreen pimeyteen”. Mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakaan.

Kasetin kahdesta kappaleesta ensimmäinen, En Synd I Biblisk Proportion, tuo hellyttävällä tavalla mieleen ajan, jolloin aloittelevat black metal -muusikot tutustuivat ensimmäistä kertaa ambientin saloihin, minkä seurauksena yhdessä jos toisessakin makuuhuoneessa ja autotallissa revittiin Casion käppäsynistä esiin toinen toistaan mahtipontisempia noitahymnejä. Se vitsi oli nopeasti naurettu loppuun, enkä usko, että edes kaikkein niljakkaimmat nekrofiilit kaipailevat enää tuon aikakauden hengentuotteita.

Tästä hieman kielteisesti sävyttyneestä käsityksestä huolimatta pidän ensimmäisen kappaleen alkeellista ambientia ja puhuttua sanaa yhdistelevästä alkuosasta hyvin paljon, olkoonkin niin, että tässä on kyse vain lyhytkestoisesta nostalgiatripistä. Sen sijaan kappaleen jälkimmäisen osan black metal -yritelmä jää suhteellisen vaisuksi, vaikka senkin taustalle on loihdittu muutamia ihan kiinnostaviakin ääniä.

Nauhan toiselta puolelta löytyvä Mannen Som Är Aska alleviivaa koko projektin amatöörimaista luonnetta, ja luultavasti jokainen itseään kunnioittava kriitikko ja ns. hyvän musiikin ystävä pudottaisi tällaisen yritelmän napakalla iskulla vastapalloon. Itse huomasin kuitenkin yllätyksekseni, että monotoninen bassottelu, random-melu ja rähinävokaalit muotoutuivat omassa kallokopassa yhdistelmäksi, jota olisi mielellään kuunnellut enemmänkin. Tässä kappaleessa on jotakin sellaista tribalistista hypnoottisuutta, jonka liiallinen analyyttisyys ja tarkkuus yleensä kadottavat musiikista.

Rittvungen on kiinnostava julkaisu bändiltä, joka ei ole vielä löytänyt omaa identiteettiään mutta josta saattaa vielä kehkeytyä jotakin. Luultavasti kuitenkin todennäköisemmin orgaanisen ja tribalistisen melun kuin mustan metallin saralla.

Harri Linnera