UHRIRISTI – Maailma palaa

Maailma palaa
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Mortis Humanae Productions

 

Väkevästi raastaen hyökkää päälle tämä kotimainen mustan metallin iskujoukko. Parin vuoden takaisella Petetty-demollaan bändi jätti mieleeni muistijäljen reippaana, melodisena ja dramatiikantajuisena black metal -porukkana. Samalta pohjalta Uhriristi jatkaa debyyttitäyspitkällään. Mukaan on tullut aavistus lisää raakuutta ja raivoa ja mikäpä siinä kun black metalia taotaan.

Intron jälkeen räjähtää korville suhteellisen selkeälinjainen, kiihkeätempoinen kappale, joka avaa pelin vakuuttavalla raivolla koukkuja unohtamatta. Soundit ovat melko kovat ja jotenkin julman kuuloiset, eikä se ole tässä tapauksessa lainkaan huono asia. Tietyllä tapaa äänimaisema on liiankin yllätyksetön. Vaikea sanoa toki, mitä kaipaisin lisää. Ehkä alavireistä särinää ja rumempaa rumpujen pauketta? Toisaalta hienosti viiltävät kitaramelodiat kuljettavat kappaleita mainiosti, joissakin kohdin niihin tarvittaisiin omaperäisempää ja kierompaa otetta. Makuasioita, toki. Parhaimmillaan bändi on löytäessään tasapainon ripeän menon ja keskitempoisemman jurnutuksen vaihtelulla.

Musiikillinen anti on siis rienaavaa ja kiihkeää pohjoismaisen kuuloista revittelyä, jossa suomenkieliset vokaalit ärjytään voimakkaalla, petomaisella hurjuudella. Sävellyksissä ei esitellä mullistavia ideoita, mutta toisaalta niissä on ihan raikasta vaihtelua. Esimerkiksi toinen kappale, Kuolema jumalalle, omaa myös jonkin verran hittipotentiaalia. Levy on myös maltettu pitää kohtuullisen mittaisena: intron jälkeen murjotaan kahdeksan kappaletta ja kokonaiskestoksi kertyy pirun kynnen verran vajaa kolmevarttinen. Demoon verrattuna meininki on vakavoitunut ja voimistunut, toisaalta myös hitusen tavanomaistunut. Sellainen perinteitä kunnioittava pyhäinhäväistyksen riemu levyltä välittyy, tietyt black metalin perusprinsiipit on otettu tyylikkääästi haltuun. Toisaalta jäädään hieman keikkumaan sille välille, pitäisikö seuraavasta risteyksestä kääntyä syvällisemmän mystiikan puoleen vai räävittömän pimeän sikailun suuntaan. Ainakin näiden kappaleiden perusteella osaamista löytyisi kummaltakin osa-alueelta.

 —————-

This Finnish black metal patrol attacks with sharp blades. Two years ago the demo Petetty left me with a promising aftertaste of melodic, vivid and dramatic music of the dark. On their debut long play Uhriristi continue their journey on the same ground. There can now be heard hints of extra brutality and rage, and that’s a very appropriate thing because of the chosen musical style.

After a haunting intro the explosive aural force takes its place with clear patterns and high speed, as the first song is a good example of well-done aggression with some catchy hooks. Production makes the band sound quite hard and straightforward which is not a bad thing at all in this case. Somehow the soundscape is on the other hand too much like something one can expect. I must admit I can’t actually say what elements I’d like to hear more. Maybe some down tuned guitar buzzing or uglier drum beats? However, the dynamic dark guitar melodies are the key element here to keep the songs going on the right track, though it would be great to hear some more personal nuances here and there and also some unexpected structures. These are of course matters of personal taste. At best the band is when they find a dynamic synthesis between high-speed action and thick mid-tempo sections.

So, the musical overall result is full of atmospheric and intense mashing with a certain, typical Nordic touch. The vocalist shouts the Finnish vocal lines with a fierce, bestial power. The compositions don’t boast with extraordinary ideas but the songs have some nice variety. For example the second song, Kuolema jumalalle, holds some hit potential and is one of the album’s highlights. The record is not too long: after the intro there are eight songs and the overall duration is just a little above 45 minutes. Compared to the demo, the music has become more focused and confident, but also a little more average. The album reeks a kind of traditional blasphemous delight, so the guys have learned some important ideals of black metal. Still, in some cases this album seems to hang somewhere in between a more thoughtful, mystical approach and truly free demonical vandalism. On the basis of these songs, Uhriristi have potential for both of those directions.

Seppo Rautio