THE WANDERING MIDGET – From The Meadows Of The Opium Dreams

the-wandering-midget-from-the-meadows-of-opium-dreams-lp
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Eyes Like Snow

Tervetuloa matkalle kohti oopiuminkatkuisia niittyjä. Matkan tarjoaa The Wandering Midget. Toivottavasti kaikilla on riittävästi aikaa ja virvokkeita varattuna, sillä tästä matkasta tulee pitkä ja raskas. Aivan ilman mutkia ja töyssyjä ei valitettavasti tästä matkasta selvitä. Pahimmilta ojaan ajoilta ja kolareilta kuitenkin vältytään mallikkaasti toimivan yhteishengen ja tunnelman ansiosta.

Albumi on julkaistu vuonna 2012 ja se on lappeenrantalaisyhtyeen toinen täyspitkä. Aivan lähtömetreillä, ensimmäisen kappaleen Prince of Fire startatessa koneen käyntiin kuulee selviä vaikutteita, eikä tätä arviota yksinkertaisesti voinut kirjoittaa mainitsematta muuan Reverend Bizarrea, joka on epäilemättä soinut yhden jos toisen soittajan äänentoistolaitteissa. Eteenpäin mentäessä polulta löytyy kuitenkin elementtejä, jotka tekevät musiikista hieman monipuolisempaa ja maalailevampaa, kuin edellisessä virkkeessä mainitun ”isoveljen” tekoset. Toisena luvassa olevan Temples in the Skyn aikana ehtii tapahtua yhtä ja toista – niin hitaampaa tuskaisen unen omaista jolkottelua ja happoisuutta, kuin myös nopeampi vaihde silmässä tehtyjä käännöksiä ja ohituksia. Samankaltaista kaavaa noudattavat loputkin kaksi kipaletta. Yksittäisinä hienoina hetkinä mainittakoon fiilistelyt soolokitaran varressa efektejä hallitusti käyttäen. Ongelma on vaan siinä, että mopo meinaa karata käsistä biisien pituuden ollessa luokkaa 10-20 minuuttia. Noin pitkät kappaleet vaatisivat vahvemman punaisen langan ja hiukan enemmän puserrusta, että saataisiin kokonaisuudesta kestävä. Tällaisenaan biisit tuppaavat hiukan unohtumaan aina kuuntelun jälkeen ja ähkyn vaara on suuri.

Sinänsä aivan mielettömän toimiva albumi kaatuu lopulta suuruudenhulluuteensa. Vaikea tätä on (ainakin ilman sitä oopiuminkäryä) kuunnella yhdeltä istumalta. Ja eihän tässä nyt ole mitään pyörää keksitty uudelleen, vaikka kuskin paikalla hääriikin melko innokas ja rohkea vaeltaja. Livenä bändin musiikki toimii huomattavasti paremmin. Toivottavasti ensi julkaisulle pystytään ammentamaan hieman kompaktimpaa ja omaperäisempää lähestymistapaa.

Markus Haapaniemi