THAUROROD: Upon Haunted Battlefields

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: NoiseArt Records

Aikoinaan demobändinä vastaan tullut Thaurorod on viimein saanut ulos ensimmäisen täyspitkänsä. Viimein ihan sen takia, että bändi on kuitenkin perustettu jo 2002 ja kuulosti jo neljä vuotta sitten tulleella demollaan täysin valmiilta levyttämään. Tuosta Tales of the Endstä paljon on kuitenkin muuttunut, omaperäisen ja erottuvan äänen omaava Vladimir Lumi on jättänyt mikin, jonka varteen on rekrytoitu Markku Kuikka, unohtamatta muita vuosien varrella tulleita miehistön vaihdoksia. Lähtökohdat albumille ovat siis varsin mielenkiintoiset, sillä kuuluuhan Kuikka suosikkilaulajiini mainion Status Miron -debyyttinsä ansiosta.

Kuten levyn nimestä ja kansitaiteesta voi päätellä, ovat levyn teemat sangen sotaiset. Warriors Heart onkin siis mitä parhain biisi ainakin nimeltään potkaisemaan albumi käyntiin. Kyseessä onkin varsin hyvä mutta samalla hieman liian tutun turvallinen power metal -kappale. Perushyvää linjaa jatketaan vielä Cursed in the Pastinkin osalta, mutta kolmantena tiskiin lyötävä Shadows and Rain tarjoilee jo sellaista laatua mitä osasin bändiltä odottaa. Mahtava kertosäe ja mieleenpainuvat melodiat yhdistettynä Kuikan uljaaseen lauluun ovat Thaurorodia parhaimmillaan. Levyn päättävä Tales of the End on tuttu jo samannimiseltä demoltaan, ja uusintaversio biisistä on varsin mainio, nostaen kappaleen levyn parhaiden joukkoon. Upon Haunted Battlefiels on hyvä ja tasavahva levy, jonka kuuntelee mielellään useammankin kerran lävitse, mutta samalla siltä puuttuu se viimeinen silaus, joka saisi mielen halajamaan albumin pariin aina uudestaan ja uudestaan.

Ismo Tikkanen