TERVAHÄÄT – Taival

taival
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Anima Arctica

Tervahäät on ollut kiitettävän aktiivinen yhtye lähivuosina uusien julkaisujen tahdin suhteen, ja mikäpä siinä on ollessa aktiivinen, jos levyt vain säilyttävät korkean tasonsa ja ovat yhtä hyviä kuin ovat tähän asti vielä olleet. Ja niin myös tämä tällä kertaa arvosteltavana oleva levy jatkaa samaa hyvien julkaisujen sarjaa yhtyeen discografiassa. Loppuvuodesta 2012 julkaistujen Kalmonsäie- ja Patria-levyjen jälkeen edessämme on siis yhtyeen neljäs täyspitkä julkaisu, Taival, jonka koko nimi jo enteilee jonkinmoista matkaa.

Kappaleiden tahti on rauhallinen ja seesteinen, jo aiemmilta levyiltä tutuksi tulleeseen tervahäät-tyyliin. Lauluvastuun vaihtelu Kaarnan ja Riimun välillä tuo hyvin vaihtelua levylle. Kappaleiden tuotanto on erinomaista ja erilaiset nyanssit tulevat hyvin esille. Levyllä on useita hyviä ja mieleenpainuvia kappaleita, mutta henkilökohtaisesti parasta antia on kuitenkin ehdottomasti sen nimikkokappale, kymmenen minuuttinen eepos, jonka hidas poljento, hypnoottinen laulu ja ambient-taustat ja lopun urut saavat kylmän väreet aikaan. Kappale luo syystä tai toisesta melko vahvat assosiaatiot Angelo Badalamentin tuotantoon, sinne kaksoishuippujen suuntaan, vaikka ei kuitenkaan samalla tavalla pahaenteinen olekkaan.

Levy aukeaa hieman hitaasti, pikkuhiljaa kappale kerrallaan, jos on auetakseen. Tervahäät tuskin on, omalla ja erikoisella tyylillään, juuri se yhtye jota on edes tarkoitettu malttamattomille ja tyypillisimpiä musiikillisia kokemuksia odottaville ihmisille. Levy suorastaan vaatii istumaan alas, vetämään syvään henkeä ja rauhoittumaan, sulkemaan silmänsä ja keskittymään. Mutta Taival on taas hyvä esimerkki, että yhtyeen musiikissa on jotakin aavemaisen lumoavaa.

Tervahäät has been pleasantly active group these past few years when it comes down releasing new albums, and what’s there to be active, if their releases just keep up the high level of quality and be as good as they have been thus far. And so it is the case with this newest album I am reviewing too, as it continues the series of good releases in the groups discography. At the end of 2012 they released Kalmonsäie and Patria albums, and now it is time for their fourth full-length, Taival, which name divines some kind of a journey ahead.

The pace on the songs is pretty peaceful and serene, in a way that is very much familiar from their previous albums already. The handling of vocal duties varies between Kaarna and Riimu, which brings nice variation to the album. The production on the songs are excellent and all kind of nuances are well noticeable. The album contains a lot of good and memorable songs, but personally my favourite one is the title track, a ten minute clocking epos, which slow tempo, hypnotic singing and ambient backgrounds and the organs at the end make a very haunting feeling and gives the shivers through the spine. For some reason or another this one makes strong associations to Angelo Badalamenti’s material with me, especially towards the direction of Twin Peaks, even though not in that ominous kind of way.

The album opens up a bit slowly, one song at a time, if it is to open up at all. Tervahäät probably is not, with their own and special style, the group that is meant for the impatient people or those who expects the most conventional musical experiences. The album really demands you to sit down, take a deep breath and relax. To close your eyes and focus. But Taival is yet a good example of the fact, that there is something very hauntingly enchanting in the band’s music.

Aleksi Vaittinen