TERVAHÄÄT – Kalmonsäie

tervahaat_kalmonsaie
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Anima Arctica

Tervahäiden toisen albumin, Kalmonsäikeen, julkaisusta on kulunut jo reilut puoli vuotta, mutta itse sain promolevyn vasta jonkin aikaa sitten käsiini. Levyä kuunnellessa huomasin nopeasti, että siitä on hyvin vaikea kirjoittaa. Kirjoittaminen ei ole vaikeaa niinkään siksi, etteikö levystä voisi keksiä mitään sanottavaa, vaan siksi, että sen herättämät tuntemukset ovat niin monitahoisia, että niitä on äärimmäisen vaikea pukea sanoiksi ja järkevään muotoon, että joku kokemuksen ulkopuolinen sitä voisi ymmärtää. Yritän tässä nyt silti jotain kirjoittaa…

Yhtyeen ensimmäinen nimeä vailla oleva albumi näki päivänvalon vuonna 2009 ja nyt kolme vuotta myöhemmin yhtye julkaisi lyhyen ajan sisällä yllättäen kaksi täyspitkää albumia, nyt arvosteltavan levyn Kalmonsäie sekä itsenäisyyspäivänä julkaistun Patrian (josta arvostelu tulossa myös aivan pian). Ensimmäinen tekemäni huomio levystä oli se, että vaikka musiikissa on säilytettynä yhä paljon ambient-elementtejä, niin se ei silti ole aivan yhtä eteerinen debyyttiin verrattuna, vaan huomattavasti soitannollisempi. Mielestäni tämä kehityssuunta on vain hyvä asia, sillä vaikka debyyttilevy olikin mielenkiintoinen tapaus niin Kalmonsäie on paljon helpommin lähestyttävä ja pitää myös huomion itsessään paljon onnistuneemmin.

Musiikki yhdistelee onnistuneesti ambient-musiikin äänimaisemia ja tunnelmia folk-henkisten instrumenttien kanssa. Soitanta on hyvin minimalistisen oloista, mutta lumoavaa ja hypnoottista. Kappaleiden tunnelmat vaihtelevat unenomaisesta ja eteerisestä raakaan ja jopa väkivaltaiseen ilmaisuun, hyvänä esimerkkinä jälkimmäisestä toimii Lumelleluvattu, joka ensimmäisellä kerralla jopa tavallaan shokeerasi. Paikoin levy liikkuu hyvinkin shamanistisissa sfääreissä, jonka aiheuttaa erinomaiset laulusuoritukset joita tukevat hypnoottiset lyömäsoittimet ja bassokuviot.

Tervahäät on yhtyeenä varmasti sellainen, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Omalla kohdalla se ihastutti jo ensimmäisen albumin kohdalla ja koen, että Kalmonsäie on edeltäjäänsä huomattavasti kehittyneempi ja parempi julkaisu. Välillä tuntuu siltä, että kappaleiden luoma tunnelma vaihtuu hieman liian äksysti joidenkin kappaleiden vaihtuessa ja tästä syystä tuntuu ettei kokonaisuus ole ihan täysin eheä. Levy on kuitenkin kaikin puolin erinomainen eikä tuokaan seikka lopulta niin paljon häiritse.

It was over a half a year ago that Tervahäät’s second album, Kalmonsäie, was released, but I was given a review copy just some time ago. Quickly after listening the album I noticed, that it really is very difficult to write anything about it. It’s not difficult because you can’t make up anything to say about it, but rather because the emotions it arouses are so complex that it’s really hard to describe it in words and make it coherrent so that somebody else who hasn’t experience it would understand. But even as it is so, I am still trying to do exactly that here…

The first unnamed album by this group was released in 2009, and now three years later they’ve actually released two new albums in small timespan. The album Kalmonsäie I am reviewing now and Patria which was released on the Finnish Independence Day (and which is also going to be reviewed very soon here). The very first observation I made about the album was that it is more musical than it’s predecessor, and even though it still keeps it’s ambient elements it isn’t as etheric than the predecessor was. I think this is a good development, because even though as the debut album was very interesting piece of music, Kalmonsäie is much more easier to approach to and it also keeps listeners attention to itself much more successfully.

The music by Tervahäät combines ambient soundscapes with folkish instruments and the emotions created by these mixings are very successful. The playing is very minimalistic by nature, but it’s very enchanting and hypnotic. The atmosphere in the songs variate between dreamlike and etheric to raw and even violent by nature. A good example of the latter is the song Lumelleluvattu, which did actually cause me a bit of a shock for the first time I heard it. At times the album moves in the shamanistic spheres, which is caused by excellent vocal performances combined with hypnotic drumming and bass lines.

Tervahäät is a great example of hate it or love it type of a band for sure. In my case they charmed me with their first album already and it feels to me that the second album Kalmonsäie is definitely much more evolved and better an album than it’s predecessor is. At times it feels like that the atmosphere created by the songs change a bit too violently between some songs and because of that the wholeness of the album isn’t totally coherent, but still the album is excellent all around and in the end even small problems like that doesn’t bother that much.

Aleksi Vaittinen