TENHI: Saivo

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Prophecy productions

Omalaatuisesta, hartaan tunnelmallisesta ja luonnonläheisestä maalailustaan tunnettu Tenhi liikkuu Saivo-levyllään entistä syvemmälle erämaajärven ulapalle, jossa on tilaa miettiä elämää ja kuolemaa, pelkoja ja toiveita. Kuinka tämä sitten onnistuu? Aluksi otin levyn vastaan hieman skeptisin ajatuksin: ehkäpä voisi olla vaikeaa saada puristettua enää uutta ja sykähdyttävää noista rauhallisen hymistelyn maailmoista, kenties kaikki alkaakin kuulostaa kliseiseltä höpinältä? Saivo kuitenkin karistelee epäilykset heti introkappaleellaan Saivon kimallus, jonka viileän häilyvä kosketus on kuin mökin oviaukosta sisään henkäilevä tuulahdus raikkaana kesäaamuna.

Yleensäkin nämä kappaleet herättävät voimakkaita mielikuvia väreistä, tuoksuista ja kosketuksista. Vaikka esimerkiksi alkupuolen Uloin käynnistyy peräti jähmeän hitaasti, on se eräs levyn hienoimpia kappaleita, eikä vähiten hienon puhallinmelodian ansiosta. Soittimet tuntuvat nyt toimivan yhdessä entistä saumattomammin. Akustisten kitaroiden, jousisoittimien, kontrabasson ja pianon limittäiset ja rinnakkaiset kuviot kuljettavat kappaleita hyvin vapautuneesti. Rakenteiltaan sävellykset ovat mukavan vaihtelevia eivätkä ne siis sorru monotonisuuteen vaikka paikoin ollaankin hyvin pysähtyneessä olotilassa kuten tummassa ja hiljaisessa Sateen soutu -kappaleessa. Toisaalta koko aikaa ei kuljeta surupuvussa vaan levyltä löytyy myös vihdoin koittavan kevätpäivän tunnelmaa, kuten rennosti keinuvassa Savoiessa tai ovelasti verkkojaan laskevassa Vuoksessa.

Sekä sanojen että musiikin puolesta vesiaiheinen tematiikka nousee vahvasti esille, mitä levyn kansien tyylikäs kuvitus entisestään voimistaa. Niinpä on vaikea arvioida Saivoa käyttämättä veteen liittyviä vertauksia. Tuntemukset vaihtelevat kuin roikottaisi kättä joen pinnan alla: välillä sormet tapailevat karheaa pohjan kiveä, jossain tuntuu outo, muinoin uponnut esine, silloin tällöin kylmä häivähdys yläjuoksulta ja joinakin hetkinä ainoastaan vedenpinnan herkkä hajoaminen sormenpäitä vasten. Saivo täyttää ongelmitta seitsemänkymmenen minuutin kestonsa. Lopussa kokonaisuus huipentuu upeilla kuorolauluilla alkavaan Sees-kappaleeseen ja viimeiseen Siniset runot -teokseen, jossa matka saa arvoisensa päätöksen lämpimän toiveikkaalla tunnelmoinnilla.

Seppo Rautio