TEMPLES – Periplaneta Nova LP

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Mikrofoni.net

Kuten niin monet aikalaisensa, myös Temples räväyttää ensimmäisenä virallisena julkaisunaan ilmoille pitkäsoiton. Mutta kuten (viimeistään) jälkipolvet tulevat huomaamaan, teko on loppuun asti harkittu ja kylmäpäinen. Sama kuultaa ulos myös itse äänitteeltä purkautuvista sävelmistä, joissa liiallinen hätiköinti ja päämäärättömyys loistavat poissaolollaan. Osoite on oikea ja suunta selkeä. Kehuista huolimatta täytyy lisätä, että ajoittain on läsnä esikoislevyille usein tyypillistä pientä hapuilua ja haurautta. Tuntuu, että yhtye ei uskalla, tai osaa, iskeä ihan täydellä voimakkuudellaan. Mutta koska Temples kuitenkin toteuttaa selkeästi omaa rehellistä näkemystään, niin edellä mainitut, sinänsä negatiiviset ominaisuudet tuntuvat vain sopivalta lisältä muutenkin varsin persoonalliseen kädenjälkeen.

Periplaneta Nova avautuu live-esiintymisen mieleen tuovalla introlla, joka kasvaa vähitellen yhä rajummaksi runnomiseksi. Muutenkin soundi ja fiilis pysyvät koko ajan hyvin eloisana, studiomainen kylmyys tai musiikillinen kaavamaisuus eivät tätä albumia vaivaa. Bändin esittämä tuore ja tyylikäs sludgerock eroaa lyijynraskaasta ja tahmeasta lajitoveristaan siinä, että nämä biisit kulkevat eteenpäin ihailtavan ilmavasti ja kuohkeasti. Se ei suinkaan sulje pois soundien jyhkeyttä ja massiivisuutta. Painavuutta riittää, vaikka kevyempiäkin osuuksia kuullaan. Asteikon eri päät kulkevat kuitenkin hyvin tasapainossa antaen odottaa toisiaan. Musisointia sävyttävät vaikutteet psykedeelisestä rockista, mutta tätä tyyliä ei lainata niin paljon, että se antaisi aiheen haukkua yhtyettä trendien perässä juoksijaksi. Oivallinen sävellystyö ja yhteen liimautunut rytmikäs soitto saavat kappaleet kuulostamaan todella tiiviiltä ja luontevilta, ja varsinkin lukuisat pitkät instrumentaaliosuudet ovat vakuuttavia. Eipä silti, että laulajakaan nostaisi ärsytyskynnystä, mutta jotenkin miehen ääni hakee yhä hieman itseään ja parasta voimaansa.

Aika kuluu tämän äänitteen parissa kuin siivillä, kerrankin tuntuu siltä, ettei 40 minuuttia oikein riitä. Kaikessa iskevyydessään vaivattomilta kuulostavia kappaleita kuunnellessa säilyy jatkuvasti luottamus siihen, että myös seuraavaksi otettava askel on korvia miellyttävä ja rakentaa kokonaisuutta palikka palikalta kohti ehjää ja tyydyttävää lopputulosta. Levyn kaikki neljä osasta osallistuvat yhtä lailla tähän tehtävään, ja b-puolen lopussa olo onkin auvoisa. Ei teosta sentään aivan täysosumaksi voi tituleerata, mutta upeaksi ja ehdottomasti tutustumisen arvoiseksi debyyttilevyksi kuitenkin.

Tuukka Termonen