Avainsana: The Sinister Flame

Bathory Legion / Hermann Kopp – Das Unheimliche

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame / Septenary Arts

Yhteislevytys Das Unheimliche saattelee saman asian äärelle kaksi hyvin mielenkiintoista artistia. Albumin kahdesta ensimmäisestä raidasta vastaa italialainen Bathory Legion, jonka melkoisen vaikuttava lyhytsoitto Drepe – Handligsförmalat ilmestyi viime vuoden puolella. Seuraavat kaksi kappaletta ovat saksalaissyntyisen mutta tätä nykyä Espanjassa asuvan Hermann Koppin käsialaa. Mainittu Kopp lienee parhaiten tunnettu kulttielokuviin Nekromantik ja Der Todesking säveltämistään musiikeista, mutta hänen julkaisuhistoriastaan löytyy myös koko joukko muita erinomaisen tasokkaita levytyksiä, kuten vaikkapa puhtainta parhautta edustavan Galakthorrön kautta ilmestynyt Under a Demon’s Mask.

Bathory Legion aloittaa levyn kappaleella Lahko, joka suomenkielisestä nimestään huolimatta – tai kenties juuri sen takia, kuka tietää – lähtee liikkeelle venäläiseltä UVB-76-radioasemalta kaapatulla lähetyksellä. Kyseinen radioasema on noin vuodesta 1982 saakka lähettänyt pääosin piippauksista ja surinasta koostuvia lyhytaaltolähetyksiä. Aina aika ajoin piippausten ja surinan muodostaman monotonian katkaisee muunlainen sisältö, kuten Bathory Legionin lainaama ihmisten etunimiä luetteleva miesääni tai lyhyet musiikkipätkät. Mitään sen lopullisempaa totuutta tämän venäläisen radioaseman toiminnasta ei ole ainakaan toistaiseksi löydetty, mutta villejä spekulaatioita on keksitty senkin edestä.

Lahko tuntuu jatkavan varsin pitkälti samoilla linjoilla sitä edeltäneen lyhytsoiton kanssa. Alun radioasemalaina virittää synkän ja pahaenteisen tunnelman, joka säilyykin yhtenäisenä sen reilut seitsemän minuuttia, minkä kappale soi. Tälläkin kertaa lähin vertailukohta on ruotsalainen MZ.412 ja sen varhaisempi tuotanto, mutta kappaleesta aavistelee myös elektronisen Beheritin á la Electric Doom Synthesis vaikutetta. Taiten rakennettu kappale, jonka teollinen pulssi on riittävästi taustalla antaakseen melun johdattaa kuulijan sielunsa sisäisille painajaiskujille.

Bathory Legionin jälkimmäinen kontribuutio GAS n.71 on itse asiassa koverointi Herman Koppin myöhemmin tulevasta alkuperäisteoksesta. Vahvasti urkujen ja luonnollisen rumpusaundin varaan rakennettu kappale, jonka tunnelma on arkaaisen ylevä. Musiikkia kirkkoihin, jonka penkeillä istuu vain ja ainoastaan kuolleita.

Hermann Kopp aloittaa oman puoliskonsa reilu seitsemänminuuttisella Scapinellilla, joka perustuu vuoden 1913 mykkäelokuvaan Der Student von Prag, jonka nimi on käännetty myös muotoon A Bargain with Satan. Tämä jälkimmäinen paljastaa melko hyvin elokuvan keskeisajatuksen, siis sen, kuinka pirullinen Scapinelli viettelee nuoren opiskelijan myymään sielunsa ja varastaa siihen päälle tämän peilistä näkyvän heijastuksen. Näistä hän muovaa kammottavan kaksoisolennon, tai alkukielellä doppelgängerin.

Scapinelli heijastelee taustallaan olevia ajatuksia tyylikkäästi ja mustavalkoisen kauhun tunnelma on vahvasti läsnä, vaikka varsinainen näköaistimus loistaakin poissaolollaan. Mielenkiintoinen yhdistelmä arkaaisista tunnelmointia, melua ja painajaismaista ambienssia. Vanhahtavan teeman soittaminen särökitaralla luonnollisin menetelmin tuotettujen kolinoiden päälle on myös loistava ratkaisu, ikään kuin kappaleen lopussa olisi kehkeytymässä alkukantaista mustaa metalia, joka sitten kuitenkin hiljenee kauhun ambienssin alle.

Hermann Koppin toinen kappale on edellä jo kertaalleen mainittu, Bathory Legionin koveroima GAS n.71. Alkuperäisteoksen ja koverin erot eivät lopulta ole mitenkään erityisen suuria. Bathory Legionin versio on noin kolme minuuttia lyhyempi ja lähestymistavaltaan hieman intensiivisempi, kun taas Koppin originaali on tunnelmaltaan seesteisempi ja hauraampi.

Das Unheimliche on yhtenäinen ja taiten kasattu kokonaisuus, joka nimestään lähtien johdattelee kuulijaansa monenlaisten kiinnostavien ajatuksien ja ilmiöiden suuntaan. Se on selvästikin aivan jotain muuta kuin vain yksi kokeellinen levytys monien muiden joukossa. Siinä on syvään etsattuna ainutlaatuisen sinetti. Kenties olennaisen käsillä olevasta albumista voisi sanoa toista artistia vapaasti lainaamalla ja todeta Das Unheimlichen olevan kauhistuttava helmi.                                 

Harri Linnera

Aethyrick – Apotheosis

Arvosana: 10/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Aethyrick laitettiin alulle talvipäivänseisauksena 2016, josta alkaen se on julkaissut uutta materiaalia ilman sen kummempia taukoja. Demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery näkivät päivänvalon 2017, eikä ensimmäinen kokopitkä levytys Praxis odotuttanut itseään seuraavaa vuotta pidempään. 2019 bändiltä ilmestyi kokoelmalevy Solstice Cycle, joka piti sisällään kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin alun perin julkaistut demot. Vuoden intervallilla mainitusta kokoelmalevystä julkaistiin Aethyrickin toinen täyspitkä, joka kantoi nimeä Gnosis.

Aika lailla samalla aikavälillä näkee päivänvalon myös kaksikon Exile ja Gall kolmas albumi, trilogian päättävä Apotheosis.

Levyn nimeen tuli matkan varrella huomattavasti synkempi sointi kuin bändi oli varmaankaan ajatellut. Muinaiskreikan sana ’apotheosis’ (ἀποθέωσις) tarkoittaa perusmerkityksessään jumalaksi korottamista, mutta hieman arkisemmin sen voi nähdä myös tarkoittavan jonkin kehityskulun huippukohtaa tai huipentumista. Sitä Aethyrickin kolmas albumi olikin viime vuoden lokakuussa kuolleelle taiteilijalegenda Timo Ketolalle, jonka viimeisimpiin töihin kuuluva maalaus koristaa levynkantta.

Aethyrickin aiempia albumeja on yhdistänyt se, että levynnimi on tiivistetty yhteen sanaan, kappaleita on seitsemän ja kokonaiskesto on noin neljäkymmentä minuuttia. Apotheosis naarmuttaa tutuksi tullutta kaavaa sen verran, että kappaleita on kuusi seitsemän sijaan. Levynpituus on aika lailla samassa haarukassa kuin aiemmin.

Naamioitu kaksikko ei ole muutenkaan lähtenyt keksimään taiteenlajiaan uudelleen. Eipä sillä, että kukaan olisi sitä varsinaisesti odottanutkaan. Aethyrick on melko täydellisesti löytänyt omanlaisensa ilmaisun ja sointivärin mustan metallin monenkirjaviin muotoihin taipuvalla kentällä. Tyylinsä puolesta Aethyrick olisi hyvinkin voinut syntyä 90-luvun puolivälin tienoilla, jolloin melodisuus ja tunnelmallisuus eivät olleet synonyymeja hampaattomalle, ponnettomalle ja pinnalliselle. Toisaalta bändi ei ole myöskään mitään väsähtänyttä retroilua ja vanhan uudelleen lämmittelyä, vaan sen tekemisissä on aidosti omaleimainen tunnelma ja paatos, tietty mystinen jännite maanläheisen ja korkeuksia kurottavan välillä. Jos saman asian tiivistäisi kahteen sanaan, ne sanat olisivat väkevä ja ylevä.

Kappalemateriaalin puolesta Apotheosis on Aethyrickin tähänastisen julkaisuhistorian tasokkain kokonaisuus, sillä jokainen kappale on selkeästi kiitettävän kategoriassa ja draamankaari on muutenkin aika lailla täydellinen. The Starlit Altar avaa murskaavasti ja päätöskappale Path of Ordealin kaihoisa lopetus jättää ilmaan kysymyksen siitä, mitä tulee trilogian jälkeen? Näiden kahden kappaleen välillä on vain puhtainta parhautta, kuten suorastaan häikäisevä In Blood Wisdom.

Apotheosis kantaa nimeään ylpeästi. Se on todellakin huippukohta. Tällä levyllä kaikki on tehty vielä pikkaisen paremmin kuin aiemmin ja jokaisella osa-alueella on manattu esiin se enigmaattinen Jokin, joka aivan liian monella jää ikuisesti löytämättä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä Aethyrickin tulevaisuus tuo tullessaan.        

Harri Linnera

Stygian Temple – In the Sign of the Five Angles LP

Arvosana: 8/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Saksalainen Stygian Temple ei ole liiemmin levitellyt tietoa itsestään. Siellä ja täällä bändin on väitetty koostuvan kahdesta pelimannista, mutta Encyclopedia Metallumin mukaan heitä olisikin kokonaista viisi kappaletta. Toisaalta kyseinen sivusto antaa tarkat roolit vain kolmelle soittajalle, joten kenties Stygian Temple on sittenkin trio? Samalla tavalla mysteerin verhoon on paulottu se, milloin bändi on tarkalleen ottaen perustettu.

Se on kuitenkin varmaa ja todistettua tietoa, että Stygian Temple ilmestyi mustan metallin kartalle vuonna 2016 esikoisalbumillaan In the Sign of the Five Angles. Mainittu levytys ilmestyi ensimmäisen kerran parinsadan kasetin painoksena, jonka julkaisija oli heidän maanmiehensä Penetration Hammer. Sittemmin In the Sign of the Five Angles on laitettu maailmalle myös viidensadan kompaktilevykkeen painoksena sekä digitaalisessa muodossa. Näiden versioiden taustalla on vaikuttanut samaten Saksassa päämajaansa pitävä Sol Records, joka tunnetaan myös erinomaisen Cold Earthin julkaisijana.

Nyt käsillä on lappeenrantalaisen The Sinister Flamen julkaisema ja tuoreen kansitaiteen koristama vinyylikiekko, jonka painosta ei ole tiettävästi sen tarkemmin rajoitettu. Kansitaidetta lukuun ottamatta Stygian Templen esikoisteos on julkaistu alkuperäisessä muodossaan mitään vähentämättä tai lisäämättä. Kaiken kaikkiaan mustan kiekon urilta purkautuu seitsemän kappaletta, joiden yhteiskesto on hieman päälle neljäkymmentä minuuttia.

In the Sign of the Five Angles edustaa myöhempien aikojen mustaa metallia käsitteen myönteisessä merkityksessä. Levyltä huokuva pahansuopuus muistuttaa ns. uskonnollisen mustan metallin hienoimmista hetkistä, erityisesti Deathspell Omegan merkkiteoksesta Si Monvmentvm Reqvires, Circvmspice. Saman alagenren merkittävämpiin tekijöihin kuuluvan Watainin vaikutus on myös vahvasti läsnä.

Toisaalta Stygian Templen sävellyksissä kuuluu myöskin kaikuja vanhemmista ajoista. The Great Cosmic Void tekee kunniaa De Mysteriis Dom Sathanas -aikakauden Mayhemille, kun taas Verbum Dein alku tapailee Burzum-melankoliaa. Nämä uudemmat ja vanhemmat vaikutteet eivät kuitenkaan tule läpi mitenkään häiritsevästi, vaan sulautuvat verrattain luonnollisesti osaksi bändin säveltaidetta.

Stygian Templen esikoinen on todella vakuuttava avaus levytysrintamalla ja on varmasti uudelleenjulkaisunsa ansainnut, mutta se on samalla jollain tavoin leimallisesti nimenomaan esikoisteos. Seitsemän kappaleen kokonaisuus kestää mallikkaasti kasassa, eikä kappaleissa itsessäkään ole mitään sen pahempia ongelmia. Jonkinlainen viimeistelemättömyys ja lopullisen terävyyden puuttuminen kuitenkin paistaa läpi. Hyvästä maaperästä louhittu ja verrattain kauniisti muotoiltu kivi, jota ei kuitenkaan ole hiottu lopulliseen loistoonsa. Täytyy toivoa, että jos – tai mieluiten kun – Stygian Temple palaa varjoistaan, heillä on se vihonviimeistä piirtoa myöten hiottu mestariteos mukanaan.         

Harri Linnera

Ordinance – In Purge There is No Remission

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Kaksimiehinen Ordinance on reilun vuosikymmenen mittaisen olemassaolonsa aikana julkaissut eponyymin demonauhan sekä kaksi täyspitkää levytystä. Näistä ensimmäinen, Relinquishment, ilmestyi vuonna 2014 Ahdistuksen Aihion julkaisemana, kun taas käsillä olevan In Purge There is No Remission -albumin on saatellut maailmalle The Sinister Flame.

In Purge There is No Remission pitää sisällään seitsemän kappaletta ja kestoa levyllä on pikkaisen alle viisikymmentä minuuttia. ADHD-sotureiden keskittymiskykyä ei siis koetella aivan yhtä perusteellisesti kuin bändin esikoisalbumilla, jolla oli mittaa reilun tunnin verran.

Ordinancen esikoisteos oli muutamista heikkouksistaan huolimatta levy, joka jätti jälkeensä lupauksen kirkkaammasta tulevaisuudesta. Tuon lupauksen bändin jälkimmäinen albumi lunastaa voitokkaasti liehuvin lipuin. Tällä levyllä käytännössä jokainen osa-alue on mennyt muutaman askeleen eteenpäin; saundimaailma, vokaalit, kokonaisuuden hallinta.

Siinä ei kuitenkaan ole kaikki, sillä lisäksi kaksikko on saanut aikaan jotakin sellaista, jonka voisi paremman termin puuttuessa runoilla ”Mustan kullan synteesiksi”. Hieman selkokielisemmin muotoiltuna: Ordinance tuntuu toisella levyllään louhineen esiin mustan metallin kvintessenssin, sen olennaisimman ydinmehun ja parhaimmista parhaan, josta he ovat sitten alkemiallisesti puhdistamalla ja uuttamalla tuottaneet käsillä olevan seitsemän kappaleen kokonaisuuden.

Omanlaisensa erityistapauksen In Purge There is No Remissionista tekeekin juuri se, että korva tavoittaa monenlaista tuttua 80-lukulaisesta raskaskouraisesta kolistelusta myöhempien aikojen valkohehkuiseen hengelliseen kiihkoon ja mihin ikinä, mutta mistään ei tule tunnetta matalaotsaisesta pastissiflirttailusta tai riffien pummaamisesta. Monenkirjavista vaikutteistaan huolimatta Ordinance kuulostaa aina ensisijaisesti itseltään. Siihen päälle bändin jälkimmäinen opus sisältää sellaisen määrän kiinnostavia ja kieroja yksityiskohtia, että paholaisen ei ihan hetkeen tarvitse etsiä uutta kortteeria.

Ordinancen esikoisalbumista kirjoittamassani arvostelussa ennustelin, että bändillä saattaisi hyvinkin olla edellytyksiä nousta titaanien luokkaan. Enää ei tarvitse ennustella eikä arvuutella. In Purge There is No Remission on modernin mustan metallin merkkiteos, joka hakee vertaistaan aikalaistensa keskuudessa.

Harri Linnera

Bathory Legion – Drepe – Handligsförmalat MCD

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame / Septenary Arts

Italialainen Bathory Legion sai alkunsa vuonna 2005. Se ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä, vaan nimen takana oleva hahmo on operoinut kerettiläisen musiikin parissa aina 90-luvulta saakka. Näihin menneisyyden projekteihin kuuluu muun muassa black metal -bändi Satanik Terrorists, jossa hän soitti rumpuja. 2000-luvun alkupuolella tapahtunut siirtyminen kokeellisemman ilmaisun pariin on tuottanut koko joukon lyhyempiä ja pidempiä julkaisuja, mukaan lukien pari täyspitkää sekä albumimittaisen yhteislevytyksen maanmiehensä Urnan kanssa.

Käsillä oleva Drepe – Handligsförmalat on Bathory Legionin ensimmäinen julkaisu lappeenrantalaisen The Sinister Flamen tämän vuoden tammikuussa perustamalle, kokeellisempiin julkaisuihin keskittyvälle Septenary Arts -alamerkille. Tasan yhden kappaleen sisältävällä levyllä on mittaa kahdeksantoista minuuttia.

Albumin nimi tarkoittaa tappamista tai murhaamista. Sanan etymologia paljastaa myös sellaisia merkityksiä kuin iskeminen ja puukottaminen. Kieltämättä nämä kuvaavatkin Bathory Legionin viimeisintä teosta melkoisen osuvasti; Drepe käy kimppuun tavalla, josta tulee välittömästi mieleen ruotsalainen MZ.412 ja sen alkupään tuotanto. Bathory Legion on kuitenkin huomattavasti monikasvoisempi peto kuin edellä mainittu ruotsalaiskolmikko, sillä sen soonisesta paletista löytyy myös uusklassisia ja ritualistisia sävyjä, seesteisiä välisoittoja ja loitsusanojen messuamista. Tunnelma on kuitenkin kauttaaltaan synkkä ja pahaenteinen.

Kenties vaikuttavimmillaan Drepe on levyn puolivälin tienoilla, jossa minimalistisen ambientin päälle on lisätty sairaalan ääniä, kuten sydänsähkökäyrän piipitystä, lääkäreiden ja hoitajien puhetta sekä jonkinlaista koneellista imemistä. Näistä viimeisenä mainittu tuottaa varsinkin kuulokkeilla kuunneltuna melko viskeraalisen kokemuksen. Tiedä sitten, mitä kyseisessä kohdassa oikeasti tapahtuu, mutta pahalta se kuulostaa – ja tuntuu.

Bathory Legionin tuorein julkaisu on verrattain lyhyestä pituudestaan huolimatta loputtoman monitahoinen albumi, jota on melko lailla mahdotonta pakottaa yhteen tai kahteen kategoriaan. Mustaa teollisuusmelua á la MZ. 412, kyllä, mutta myös uhkaa ja väkivaltaa á la Propergol. Siihen päälle kauhun ambienssia Atrium Carcerin tapaan, okkultistikirjailija Edgar Kervalin loitsuamista ja paljon muuta. Kulmia ja lisää kulmia. Niistä jokaisen takana synkkiä kohtaloita, väkivaltaa, kuolemaa. Lopulta Drepen ainoa miinusmerkkinen puoli taitaa olla se, että jossain kohtaa levy loppuu.                

Harri Linnera

Orthodoxy – Novus Lux Dominus

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Orthodoxy laitettiin alulleen Espanjassa joskus viime vuosikymmenen puolella ja sen ensimmäinen sooninen emanaatio tuli julki Shaarimoth nimeä kantavan demonauhan muodossa vuonna 2015. Melkoisen visusti varjoissa pysyttelevästä ryhmästä löytyy niukalti tietoa, mutta ilmeisesti bändin kokoonpanon muodostavat muun muassa Profundis Tenebrarumin, Whoredomin ja Domainsin riveissä vaikuttavat musikantit. Näistä viimeisenä mainitulle löytyy vahvistus levy-yhtiön saatetekstistä. Domainsin esikoisalbumi Sinister Ceremonies ilmestyi samaten The Sinister Flamen kautta vuonna 2014.

Novus Lux Dominus rakentuu alkusoitosta, muutamasta välisoitosta ja kuudesta varsinaisesta kappaleesta, joiden yhteispituus on melko lailla ihanteellinen reilu neljäkymmentäkaksi minuuttia.

Jonkinlaiseen kategoriaan asemoituna Orthodoxyn ensimmäisen pitkäsoiton voisi sanoa olevan melko puhdasoppinen ns. pimeän death metalin edustaja. Sen vahvuus ei ole hienlöyhkäisessä musiikillisessa suorittamisessa, jota kannattajakunnassaan taivastellaan F-sana kuolaa valuvilla huulilla, vaan monumentaalisessa raskaudessa sekä ala- ja toismaailmaisessa tunnelmassa. Espanjalaiskvartetin musiikki ei kuitenkaan latistu synkeänpulskeaksi taustapörinäksi, sillä kappaleissa on koukkua, kiinnostavia yksityiskohtia ja tarttuvuutta. Maininnan ansaitsee myös levyn saundimaailma, jossa on saavutettu tyylikäs tasapaino raskauden ja erottelevuuden välillä, varsinkin Nosferatvmin bassottelu hyväilee korvaa.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna Novus Lux Dominus on saumaton kokonaisuus, jonka painajaismaiset välisoitot takovat entistäkin tiukemmin yhteen. Tämän vuoksi yksittäisten kappaleiden erottelu on väistämättäkin jonkinasteista väkivaltaa, mutta jos jotakin täytyy poimia, niin olkoon se Flame of Primordial Essence. Petomaista mutta harkittua raivoa, tervanmustaa pimeyttä, alamaailmaista messuamista ja erinomaisen vahva mielleyhtymä kulta-aikojen Morbid Angeliin, kuitenkin niin, että Orthodoxy pyyhkii pöytää menneisyyden mestarilla. Siitä on jo kohta pari vuosikymmentä, kun Sairas Enkeli viimeksi ylsi tämän tasoisiin suorituksiin.

Orthodoxyn esikoisalbumi ei jätä kauheasti sijaa arvailuille, eikä varsinkaan anna aihetta moitteille. Novus Lux Dominus on omassa tyylilajissaan sillä tavalla onnistunut teos, että bändi kaivertaa saman tien nimensä death metalin kunniatauluun, Incantationin, Immolationin ja jo kertaalleen mainitun Morbid Angelin kunnianarvoiseen seuraan. Jos edellä mainitut ryhmät ovat menneillä tai tuoreemmilla teoksillaan soitelleet oikeita kieliä sielussa, niin ei ole mitään syytä jättää Orthodoxyn ensimmäistä täyspitkää kuuntelematta.

Harri Linnera