Avainsana: The Sinister Flame

Bathory Legion – Drepe – Handligsförmalat MCD

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame / Septenary Arts

Italialainen Bathory Legion sai alkunsa vuonna 2005. Se ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä, vaan nimen takana oleva hahmo on operoinut kerettiläisen musiikin parissa aina 90-luvulta saakka. Näihin menneisyyden projekteihin kuuluu muun muassa black metal -bändi Satanik Terrorists, jossa hän soitti rumpuja. 2000-luvun alkupuolella tapahtunut siirtyminen kokeellisemman ilmaisun pariin on tuottanut koko joukon lyhyempiä ja pidempiä julkaisuja, mukaan lukien pari täyspitkää sekä albumimittaisen yhteislevytyksen maanmiehensä Urnan kanssa.

Käsillä oleva Drepe – Handligsförmalat on Bathory Legionin ensimmäinen julkaisu lappeenrantalaisen The Sinister Flamen tämän vuoden tammikuussa perustamalle, kokeellisempiin julkaisuihin keskittyvälle Septenary Arts -alamerkille. Tasan yhden kappaleen sisältävällä levyllä on mittaa kahdeksantoista minuuttia.

Albumin nimi tarkoittaa tappamista tai murhaamista. Sanan etymologia paljastaa myös sellaisia merkityksiä kuin iskeminen ja puukottaminen. Kieltämättä nämä kuvaavatkin Bathory Legionin viimeisintä teosta melkoisen osuvasti; Drepe käy kimppuun tavalla, josta tulee välittömästi mieleen ruotsalainen MZ.412 ja sen alkupään tuotanto. Bathory Legion on kuitenkin huomattavasti monikasvoisempi peto kuin edellä mainittu ruotsalaiskolmikko, sillä sen soonisesta paletista löytyy myös uusklassisia ja ritualistisia sävyjä, seesteisiä välisoittoja ja loitsusanojen messuamista. Tunnelma on kuitenkin kauttaaltaan synkkä ja pahaenteinen.

Kenties vaikuttavimmillaan Drepe on levyn puolivälin tienoilla, jossa minimalistisen ambientin päälle on lisätty sairaalan ääniä, kuten sydänsähkökäyrän piipitystä, lääkäreiden ja hoitajien puhetta sekä jonkinlaista koneellista imemistä. Näistä viimeisenä mainittu tuottaa varsinkin kuulokkeilla kuunneltuna melko viskeraalisen kokemuksen. Tiedä sitten, mitä kyseisessä kohdassa oikeasti tapahtuu, mutta pahalta se kuulostaa – ja tuntuu.

Bathory Legionin tuorein julkaisu on verrattain lyhyestä pituudestaan huolimatta loputtoman monitahoinen albumi, jota on melko lailla mahdotonta pakottaa yhteen tai kahteen kategoriaan. Mustaa teollisuusmelua á la MZ. 412, kyllä, mutta myös uhkaa ja väkivaltaa á la Propergol. Siihen päälle kauhun ambienssia Atrium Carcerin tapaan, okkultistikirjailija Edgar Kervalin loitsuamista ja paljon muuta. Kulmia ja lisää kulmia. Niistä jokaisen takana synkkiä kohtaloita, väkivaltaa, kuolemaa. Lopulta Drepen ainoa miinusmerkkinen puoli taitaa olla se, että jossain kohtaa levy loppuu.                

Harri Linnera

Orthodoxy – Novus Lux Dominus

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Orthodoxy laitettiin alulleen Espanjassa joskus viime vuosikymmenen puolella ja sen ensimmäinen sooninen emanaatio tuli julki Shaarimoth nimeä kantavan demonauhan muodossa vuonna 2015. Melkoisen visusti varjoissa pysyttelevästä ryhmästä löytyy niukalti tietoa, mutta ilmeisesti bändin kokoonpanon muodostavat muun muassa Profundis Tenebrarumin, Whoredomin ja Domainsin riveissä vaikuttavat musikantit. Näistä viimeisenä mainitulle löytyy vahvistus levy-yhtiön saatetekstistä. Domainsin esikoisalbumi Sinister Ceremonies ilmestyi samaten The Sinister Flamen kautta vuonna 2014.

Novus Lux Dominus rakentuu alkusoitosta, muutamasta välisoitosta ja kuudesta varsinaisesta kappaleesta, joiden yhteispituus on melko lailla ihanteellinen reilu neljäkymmentäkaksi minuuttia.

Jonkinlaiseen kategoriaan asemoituna Orthodoxyn ensimmäisen pitkäsoiton voisi sanoa olevan melko puhdasoppinen ns. pimeän death metalin edustaja. Sen vahvuus ei ole hienlöyhkäisessä musiikillisessa suorittamisessa, jota kannattajakunnassaan taivastellaan F-sana kuolaa valuvilla huulilla, vaan monumentaalisessa raskaudessa sekä ala- ja toismaailmaisessa tunnelmassa. Espanjalaiskvartetin musiikki ei kuitenkaan latistu synkeänpulskeaksi taustapörinäksi, sillä kappaleissa on koukkua, kiinnostavia yksityiskohtia ja tarttuvuutta. Maininnan ansaitsee myös levyn saundimaailma, jossa on saavutettu tyylikäs tasapaino raskauden ja erottelevuuden välillä, varsinkin Nosferatvmin bassottelu hyväilee korvaa.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna Novus Lux Dominus on saumaton kokonaisuus, jonka painajaismaiset välisoitot takovat entistäkin tiukemmin yhteen. Tämän vuoksi yksittäisten kappaleiden erottelu on väistämättäkin jonkinasteista väkivaltaa, mutta jos jotakin täytyy poimia, niin olkoon se Flame of Primordial Essence. Petomaista mutta harkittua raivoa, tervanmustaa pimeyttä, alamaailmaista messuamista ja erinomaisen vahva mielleyhtymä kulta-aikojen Morbid Angeliin, kuitenkin niin, että Orthodoxy pyyhkii pöytää menneisyyden mestarilla. Siitä on jo kohta pari vuosikymmentä, kun Sairas Enkeli viimeksi ylsi tämän tasoisiin suorituksiin.

Orthodoxyn esikoisalbumi ei jätä kauheasti sijaa arvailuille, eikä varsinkaan anna aihetta moitteille. Novus Lux Dominus on omassa tyylilajissaan sillä tavalla onnistunut teos, että bändi kaivertaa saman tien nimensä death metalin kunniatauluun, Incantationin, Immolationin ja jo kertaalleen mainitun Morbid Angelin kunnianarvoiseen seuraan. Jos edellä mainitut ryhmät ovat menneillä tai tuoreemmilla teoksillaan soitelleet oikeita kieliä sielussa, niin ei ole mitään syytä jättää Orthodoxyn ensimmäistä täyspitkää kuuntelematta.

Harri Linnera

Perished – Through the Black Mist

Arvosana: 7/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Norjalaisen Perishedin elinkaari alkoi vuonna 1991 ja päättyi 2005. Tuon reilun vuosikymmenen mittaisen ajanjakson aikana bändi saatteli maailmalle muutaman suhteellisen vähälle huomiolle jääneen täyspitkän (Kark, 1998 ja Seid, 2003) ja siihen päälle joitakin pienempiä julkaisuja. Perishedin multiin laittamisen jälkeen osa jäsenistä on jatkanut musisointia sekä pienemmän että suuremman profiilin bändeissä, kuten Bloodthorn, Wurdulak ja Whoredom Rife.

Käsillä oleva Through the Black Mist on bändin alun perin vuonna 1994 ilmestynyt demo, jonka lappeenrantalainen The Sinister Flame on julkaissut uudelleen masteroituna ja lisäkappaleella täydennettynä. Kaiken kaikkiaan levy pitää sisällään seitsemän kappaletta ja hieman päälle kolmenkymmenenkuuden minuutin kestokin lähentelee ihan kelvollista täyspitkää.

Tyylillisesti Perishedin toinen demo edustaa melko täydellisesti oman maansa ja aikakautensa musiikillista ilmaisua. Melodista, melankolista ja mahtipontisuutta tavoittelevaa mustaa metallia, jolla on kuitenkin – vielä – kylmä ja viiltävä terä. Tärkeimmät vertailukohdat ovat Satyriconin ja Dimmu Borgirin saman aikakauden teokset, painotus huomattavasti vahvemmin ensin mainitulla.

Lähemmässä tarkastelussa Through the Black Mist osoittautuu jollain tapaa hankalaksi tapaukseksi. Yhteinen kosketuspinta löytyy jo avauskappaleen My Kings’s Empire ensimmäisen puolentoista minuutin aikana, mutta sen jälkeen epäilevä paholainen alkaa ojennella sarviaan. Perished loistaa yhtä lailla akustisissa suvannoissa kuin myös yksittäisten riffien tasolla, mutta kappaleissa tuntuu olevan melkoisesti tyhjäkäyntiä. Myös pintaan miksattujen hi-hattien sähinä alkaa jossain kohtaa nakertaa kallokoppaa rotan lailla.

Perishedin reilun parinkymmenen vuoden takainen tallenne paranee kuitenkin sitä mukaa kuin sitä kuuntelee lisää. Häiritsevät säröt tasoittuvat ja niiden alta paljastuu suhteellisen toimivaa mustaa metallia genren kulta-ajoilta. Ei varsinaisesti mikään unohdettu klassikko, mutta hyvä ja tarpeellinen uudelleenjulkaisu joka tapauksessa.         

Harri Linnera

 

Aethyrick – Praxis

Arvosana: 8/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Talvipäivänseisauksena 2016 alulle laitettu Aethyrick julkaisi perustamistaan seuraavana vuonna demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery, joiden ilmestymisajankohdat sattuivat asianmukaisesti kesä- ja talvipäivänseisauksille.

Lupaavilla demoillaan melkoisia odotuksia herätellyt bändi päätyi lappeenrantalaisen The Sinister Flamen hoteisiin, joka saatteli pienellä viiveellä maailmalle Gall ja Exile -kaksikon esikoisalbumin tämän vuoden tammikuussa. Seitsemän kappaletta ja hieman alle neljänkymmenen minuutin keston omaava levy kantaa nimeä Praxis.

Praxis on tunnelmaltaan ja sointiväriltään leimallisesti suomalainen hengentuote. Saattaa olla, että musiikillinen viitekehys on alun alkaen lähtöisin 90-luvun puolivälin Norjasta, mutta Aethyrickin ilmaisuun se on virrannut parinkin eri suomalaissuodattimen kautta. Tärkeimmät näistä lienee edesmennyt Alghazanth ja omanlaistaan varjoelämäänsä tätä nykyä elelevä Thy Serpent. Ensin mainitun kanssa yhteistä on musiikin tuntemattomia sfäärejä tavoitteleva ilmavuus ja genressään edukseen erottuva lyriikka, kun taas jälkimmäisen kanssa jaetaan melankolinen yleisilme.

Kappalemateriaalin puolesta Aethyrickin esikoista määrittää tasaisuus. Vahvasta Protectress-avauskappaleesta lähtien kokonaisuus kantaa loppuun saakka, olkoonkin, että instrumentaaliraita Quietude jää jokseenkin kädenlämpöiseksi välisoitoksi. Toisaalta tuossa tasaisuudessa tuntuu myös piilevän kaksikon suurin kompastuskivi: he ovat löytäneet oman mukavuusalueensa ja toimivat siellä vakuuttavasti, mutta samalla jollainen tavalla yllätyksettömästi – liian turvallisesti. Tässä alkaa väistämättäkin haikailla sellaista rosoa ja karkeaa kulmaa, mitä taitotasonsa uloimmilla rajoilla suorittavat muusikonalut louhivat menneisyydessä levyilleen. Hieman lisää sydäntä ja verta.

Kaikesta huolimatta Praxis on vakuuttava ensimmäinen täyspitkä, ja enteilee Aethyrickille hyvää tulevaisuutta valitsemallaan polulla. Mainituksi ansaitsee tulla myös levyn taiten ja tyylikkäästi toteutettu ulkoasu.         

Harri Linnera