Avainsana: Signal Rex

Sammas’ Equinox / Emanating Void – Temples of Ice 7″EP

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana saatellut maailmalle demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on sittemmin julkaissut uudelleen Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevyllä (2019).

Emanating Void omaa sekin varsin lyhyen historian, jonka aikana siltä on ilmestynyt kutakuinkin albumimittainen eponyymi demonauha (2018). Näistä kahdesta melko lailla alamaailmaisesta ja varjoisesta aktista Emanating Void on vielä askeleen tai parin verran syvemmällä varjoissa, sillä bändistä ei löydy oikein mitään taustatietoa. Sammas’ Equinoxilla on sentään verrattain helposti selvitettävä kokoonpano, vaikkei bändi noin muuten mustanmetallisen tapahtumisen pintakuohuissa uiskentelekaan.    

Levyn A-puolelta löytyy Sammas’ Equinoxin Glaciers in the Somber Night. Lähes seitsemän minuutin mittainen kappale on raaka ja julma mutta samalla melkoisen tarttuva. Väkevä. Tavallaan Glaciers in the Somber Night on hyvin lähellä koulukirjaesimerkkiä pohjoismaisesta mustasta metallista, mutta siitä huolimatta tuntuu hankalalta nimetä mitään tiettyjä vaikutteita.

Noin kolmen ja puolen minuutin jälkeen kappale muuttaa muotoaan ambientin ja dronen suuntaan, mikä ei ole Sammas’ Equinoxille mitenkään tavatonta. Lopputulos on joka tapauksessa loistava. Bändi maalailee soonista kuvaa jäisistä maisemista hieman samaan tapaan kuin Mick Harris levyllään Like a Slow River, olkoonkin, että Sammas’ Equinoxin esiin loihtimat maisemat eivät ole välttämättä tältä planeetalta ja että ilmaisu on huomattavasti tapahtumarikkaampaa kuin mainitulla brittiläisellä gentlemannilla.

Levyn B-puolelta löytyy Emanating Voidin Crystallized in Superiority. Hieman alle kuusiminuuttinen kappale on vimmainen ja kolkko. Kylmä. Päällimmäisenä mieleen tulee kotimainen Warloghe, mutta hieman tempoa laskiessaan Emanating Void tuntuu löytävän samanlaisen likaisen pulssin ja grooven, joka teki demoaikojen Gravelandista niin nautittavaa. A-puolelta löytyvän maanmiehensä lailla Emanating Void onnistuu loihtimaan esiin kuvia tuonpuoleisesta tai ainakin kaukaisesta, jäisestä todellisuudesta, vaikka bändi nojaakin pelkästään metalliseen ilmaisuun.

Temples of Ice on todella linjakas pienjulkaisu, jolla kaikki kansitaiteesta alkaen muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Näin ollen mitään varsinaista voittajaa ei ole mielekästä valita levyn kahdesta bändistä. Sammas’ Equinox ja Emanating Void lähestyvät seiskatuuman teemaa hieman erilaisilla tulokulmilla, mutta vahvasti toisiaan täydentäen. Tästä kehkeytyy se kiitettävän arvoinen kokonaisuus, joka Temples of Ice todellakin on.

Harri Linnera

Pantheon of Blood – Voices Rooted in Blood

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Signal Rex

Pantheon of Blood on operoinut vaihtelevilla kokoonpanoilla reilun vuosikymmenen. Tänä aikana se on saatellut maailmalle puolenkymmentä pienjulkaisua, joiden sisältämistä kappaleista suurin osa on päätynyt käsillä olevalle kokoelmalevylle Henri Sorvalin uudelleen masteroimina. Ainoastaan vuonna 2013 julkaistun Tetrasomia-EP:n kappaleet loistavat täydellisellä poissaolollaan. Mukana on kuitenkin yksi aiemmin julkaisematon kappale, The Pagan Light, vuodelta 2016.

Kymmenen kappaletta sisältävä ja pikkaisen päälle neljänkymmenen minuutin keston omaava Voices Rooted in Blood menee ainakin hieman mahduttaen kansallisromanttisen ja esoteerisesti inspiroituneen mustan metallin kategoriaan. Pantheon of Bloodin musiikillinen paletti on kuitenkin laaja ja vaihteleva. Levyn alkupuolen kappaleillaan bändi ilmentää suhteellisen selkeästi alkukantaista ja raakalaismaista Suomi-BM-saundia, mutta sen jälkeen mukaan tulee vaikutteita perinteisestä hevistä sekä kokeellisempia sävyjä. Tavallaan voisi sanoa, että vaikutteiden suhteen liikutaan Satanic Warmasterista Ved Buens Endeen ulottuvalla akselilla, jonka laitamilta on tarttunut mukaan myös joitakin hankalammin tunnistettavia inspiraationlähteitä.

Edellä sanotun pohjalta voisi helpostikin ajatella, että Voices Rooted in Blood muodostaa melkoisen sillisalaatin. Todellisuudessa levy toimii kokonaisuutena, alusta loppuun saakka kuunneltuna, yllättävänkin hyvin. Punainen lanka säilyy kirkkaana, vaikka musiikillinen tekstuuri muuttaakin muotoaan. Kronologisesti vanhimmista uusimpaan koostettu julkaisu antaa myös vahvan näytön siitä, että Pantheon of Blood on alusta saakka ollut matkalla oikeaan suuntaan, sillä kappalemateriaali kehkeytyy hyvästä kohti erinomaista. Levyn loppupuolelta löytyvä Ma-Kâram on suorastaan häikäisevä veisu.

Voices Rooted in Blood summaa tyylikkäästi yksiin kansiin Pantheon of Bloodin ensimmäisen vuosikymmenen. Toivottavasti seuraavaksi kuullaan veren ääniä bändin ensimmäisen albumin muodossa. Sitä odotellessa.    

Harri Linnera

Sammas’ Equinox – Pilgrimage / Boahjenásti

Arvosana: 7/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox -nimen takaa löytyy kolmikko Adar, Sùrya-Ishtara ja Voiddraugr, joista kahdella ensin mainitulla on taustaa muun muassa bändeistä Blood Red Fog, Funerary Bell ja Pantheon of Blood. Molemmat vaikuttavat myös ranskalaisen Nécropolen keikkakokoonpanossa.

Portugalilaisen Signal Rexin kompaktilevykkeenä ja vinyylinä julkaisema Pilgrimage / Boahjenásti kokoaa yksiin kansiin varsin lyhyen historian omaavan bändin kaiken tähänastisen tuotannon, eli vuosina 2016 ja 2017 julkaistut demonauhat. Kaiken kaikkiaan levy pitää sisällään seitsemän kappaletta, joiden yhteispituus on hieman päälle kolmekymmentä minuuttia.

Pilgrimagen aloittaa ambientmainen alkusoitto, joka maalailee tyylikkäästi aavemaista ja kylmää tunnelmaa, vaikka päättyykin hieman töksähtäen. Alkusoittoa seuraavat kaksi kappaletta Hyperborean Pilgrimage ja Streams of Apollo’s Blood ovat sekä hyvässä että pahassa sitä, mitä lappeenrantalaisen Satanic Warmasterin inspiroimalla kotimaisella mustalla metallilla on taipumus olla: alkukantaista, kotikutoista ja petomaista, mutta samalla jollain tapaa velttoa ja kömpelöä. Hieman liian punkia ainakin omaan makuun. Sammas’ Equinox ei ole ensidemollaan alagenrensä kehnoin edustaja, mutta kieltämättä bändin oma identiteetti on melko lailla ohkainen. Pilgrimagen päättää hieman noisen suuntaan kehkeytyvä loppusoitto, joka katkeaa samalla tavalla terävästi kuin alkusoitto.

Boahjenásti lähtee liikkeelle ilman alkusoittoa, mutta muuten erinomaisen lupaavasti. Shores of Pohjola soi saundimaailmaltaan huomattavasti kirkkaammin kuin vuotta aikaisemmin julkaistu ensimmäinen demo ja vastaavaa kirkastumista on myös sävellyksen tasolla. Alkukantaisuus ei ole varsinaisesti kadonnut mihinkään, mutta hieman liian yksioikoiseen kohkaamiseen on tullut sävyjä ja syvyyttä. Tavallaan tuntuu, että Sammas’ Equinox alkaa lunastaa lupaustaan pohjanperäläisestä mustasta metallista muutenkin kuin lyriikoissaan. Toisena tuleva Fávdna’s Arrow tiivistyy akustisen kitaran tuella kuin myrsky horisontin takana, ja vaikka hienon väliosan jälkeen kappaleen punainen lanka käykin hieman ohueksi, niin draamankaari kantaa loppuun saakka.

Boahjenástin päättää voitokkaasti suomenkielinen ja reilu kuusiminuuttinen Kuolonhenkäys, joka on selkeästi bändin tähänastisen elämän onnistunein kappale. Kun suomeksi julistetaan totisesti ja vakavasti, niin siinä on aina tietty koomisuuden vaara. Tässä kappaleessa selväsanainen ja korska julistus toimii kuitenkin enemmän tai vähemmän täydellisesti. Kuolonhenkäyksessä on myös itse teossa samanlainen mustan metallin ja ambientin saumaton symbioosi kuin norjalaisen Burzumin ja saksalaisen Bilskirnirin joissakin töissä, olkoonkin, että kauheasti muita yhtymäkohtia näiden kolmen välillä ei olekaan. Tässä kappaleessa Sammas’ Equinox lunastaa lopullisesti lupauksen aidosta pohjanperäläisestä mustasta metallista.

Käsillä oleva levy on oiva dokumentti siitä matkasta, jonka Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana kulkenut. Pilgrimage on vielä aivan liikaa aikakauteensa ja ympäristöönsä sidoksissa oleva teos, mutta vuotta myöhemmin julkaisunsa saanut Boahjenásti edustaa jo selkeämmin kolmikon omaa visiota. Mielenkiintoista kuulla aikanaan, kuinka tuo visio on sen jälkeen jalostunut.

Harri Linnera