Avainsana: Sammas’ Equinox

Sammas’ Equinox – Tulikehrät

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Signal Rex / Breath of Pestilence

Sammas’ Equinox on noin puolen vuosikymmenen mittaisen olemassaolonsa aikana julkaissut demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on koonnut myös Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevylle (2019). Näiden lisäksi heiltä on ilmestynyt erinomaisen onnistunut yhteisseiskatuuma Emanating Voidin kanssa (2020).

Käsillä oleva esikoisalbumi Tulikehrät julkaistiin Signal Rexin ja kotimaisen Breath of Pestilencen toimesta niin, että ensin mainittu vastasi isommista kiekoista ja jälkimmäinen saatteli albumin maailmalle kompaktilevykkeenä. Erinomaisen vaikuttavan kansitaiteen omaava levy pitää sisällään kuusi kappaletta, joiden kokonaiskesto on reilu puoli tuntia.

Tulen ja Tahdon käsitteiden perustalle rakennettu Tulikehrät ei kauheasti lipsu siltä polulta, jonka Sammas’ Equinox on aiemmilla julkaisuillaan hahmotellut: raakaa ja julmaa mustaa metallia, joka nojaa huomattavasti enemmän keskitempoiseen nuijimiseen kuin nopeaan kohkaamiseen. Lähimmät vertailukohdat löytyvät 90-luvun alkupuolen Puolasta ja 2000-luvun ensimmäisten vuosien Lappeenrannasta, Gravelandista ja Satanic Warmasterista.

Sammas’ Equinoxin musiikissa on kuitenkin jotakin, joka erottaa sen selkeästi edellä mainituista; tietynlainen toismaailmaisuus ja unenomaisuus. Siinä missä Gravelandissa ja Satanic Warmasterissa lemahtaa verentahrima susi, Sammas’ Equinox tuntuu irtaantuvan profaanista todellisuudesta ja leijailevan kohti tuntemattomia korkeuksia. Tärkein tekijä tässä on koskettimet, jotka ovat käsillä olevalla esikoisalbumilla vielä suuremmassa osassa kuin aiemmilla julkaisuilla.

Kappalemateriaalin puolesta reilu puolituntinen Tulikehrät on hyvin tasainen albumi sekä hyvässä että huonossa merkityksessä. Levyn jokaisella kuudella kappaleella on perusteltu paikkansa kokonaisuudessa, eikä yksikään niistä lävähdä korville häiritsevänä tai vaivaannuttavana. Kun levyn tunnelmaan on tullut tempaistuksi mukaan, niin se kantaa mallikkaasti loppuun saakka. Toisaalta yksittäisten kappaleiden tasolla tarkasteltuna Tulikehrät ei myöskään sisällä mitään fosforipaloon rinnastuvaa riipaisua, vaikka lupauksia tuohon suuntaan löytyykin muun muassa kappaleista The Staunching ja Mustat vedet. Se viimeinen leimahdus jää kuitenkin uupumaan.

Yhteensummaten voisi todeta, että Sammas’ Equinox on esikoisalbumillaan ottanut askeleen tai pari eteenpäin omalla polullaan, mutta kenties hieman pidempäänkin loikkaan olisi ollut mahdollisuuksia. Bändillä on selkeästi omanlaisensa visio, se vain vaatii vielä terävöittämistä, kristallisointia. Yhtä kaikki, Tulikehrät on varmasti kuuntelijansa ansaitseva albumi.                

Harri Linnera

Sammas’ Equinox / Emanating Void – Temples of Ice 7″EP

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana saatellut maailmalle demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on sittemmin julkaissut uudelleen Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevyllä (2019).

Emanating Void omaa sekin varsin lyhyen historian, jonka aikana siltä on ilmestynyt kutakuinkin albumimittainen eponyymi demonauha (2018). Näistä kahdesta melko lailla alamaailmaisesta ja varjoisesta aktista Emanating Void on vielä askeleen tai parin verran syvemmällä varjoissa, sillä bändistä ei löydy oikein mitään taustatietoa. Sammas’ Equinoxilla on sentään verrattain helposti selvitettävä kokoonpano, vaikkei bändi noin muuten mustanmetallisen tapahtumisen pintakuohuissa uiskentelekaan.    

Levyn A-puolelta löytyy Sammas’ Equinoxin Glaciers in the Somber Night. Lähes seitsemän minuutin mittainen kappale on raaka ja julma mutta samalla melkoisen tarttuva. Väkevä. Tavallaan Glaciers in the Somber Night on hyvin lähellä koulukirjaesimerkkiä pohjoismaisesta mustasta metallista, mutta siitä huolimatta tuntuu hankalalta nimetä mitään tiettyjä vaikutteita.

Noin kolmen ja puolen minuutin jälkeen kappale muuttaa muotoaan ambientin ja dronen suuntaan, mikä ei ole Sammas’ Equinoxille mitenkään tavatonta. Lopputulos on joka tapauksessa loistava. Bändi maalailee soonista kuvaa jäisistä maisemista hieman samaan tapaan kuin Mick Harris levyllään Like a Slow River, olkoonkin, että Sammas’ Equinoxin esiin loihtimat maisemat eivät ole välttämättä tältä planeetalta ja että ilmaisu on huomattavasti tapahtumarikkaampaa kuin mainitulla brittiläisellä gentlemannilla.

Levyn B-puolelta löytyy Emanating Voidin Crystallized in Superiority. Hieman alle kuusiminuuttinen kappale on vimmainen ja kolkko. Kylmä. Päällimmäisenä mieleen tulee kotimainen Warloghe, mutta hieman tempoa laskiessaan Emanating Void tuntuu löytävän samanlaisen likaisen pulssin ja grooven, joka teki demoaikojen Gravelandista niin nautittavaa. A-puolelta löytyvän maanmiehensä lailla Emanating Void onnistuu loihtimaan esiin kuvia tuonpuoleisesta tai ainakin kaukaisesta, jäisestä todellisuudesta, vaikka bändi nojaakin pelkästään metalliseen ilmaisuun.

Temples of Ice on todella linjakas pienjulkaisu, jolla kaikki kansitaiteesta alkaen muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Näin ollen mitään varsinaista voittajaa ei ole mielekästä valita levyn kahdesta bändistä. Sammas’ Equinox ja Emanating Void lähestyvät seiskatuuman teemaa hieman erilaisilla tulokulmilla, mutta vahvasti toisiaan täydentäen. Tästä kehkeytyy se kiitettävän arvoinen kokonaisuus, joka Temples of Ice todellakin on.

Harri Linnera

Sammas’ Equinox – Pilgrimage / Boahjenásti

Arvosana: 7/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox -nimen takaa löytyy kolmikko Adar, Sùrya-Ishtara ja Voiddraugr, joista kahdella ensin mainitulla on taustaa muun muassa bändeistä Blood Red Fog, Funerary Bell ja Pantheon of Blood. Molemmat vaikuttavat myös ranskalaisen Nécropolen keikkakokoonpanossa.

Portugalilaisen Signal Rexin kompaktilevykkeenä ja vinyylinä julkaisema Pilgrimage / Boahjenásti kokoaa yksiin kansiin varsin lyhyen historian omaavan bändin kaiken tähänastisen tuotannon, eli vuosina 2016 ja 2017 julkaistut demonauhat. Kaiken kaikkiaan levy pitää sisällään seitsemän kappaletta, joiden yhteispituus on hieman päälle kolmekymmentä minuuttia.

Pilgrimagen aloittaa ambientmainen alkusoitto, joka maalailee tyylikkäästi aavemaista ja kylmää tunnelmaa, vaikka päättyykin hieman töksähtäen. Alkusoittoa seuraavat kaksi kappaletta Hyperborean Pilgrimage ja Streams of Apollo’s Blood ovat sekä hyvässä että pahassa sitä, mitä lappeenrantalaisen Satanic Warmasterin inspiroimalla kotimaisella mustalla metallilla on taipumus olla: alkukantaista, kotikutoista ja petomaista, mutta samalla jollain tapaa velttoa ja kömpelöä. Hieman liian punkia ainakin omaan makuun. Sammas’ Equinox ei ole ensidemollaan alagenrensä kehnoin edustaja, mutta kieltämättä bändin oma identiteetti on melko lailla ohkainen. Pilgrimagen päättää hieman noisen suuntaan kehkeytyvä loppusoitto, joka katkeaa samalla tavalla terävästi kuin alkusoitto.

Boahjenásti lähtee liikkeelle ilman alkusoittoa, mutta muuten erinomaisen lupaavasti. Shores of Pohjola soi saundimaailmaltaan huomattavasti kirkkaammin kuin vuotta aikaisemmin julkaistu ensimmäinen demo ja vastaavaa kirkastumista on myös sävellyksen tasolla. Alkukantaisuus ei ole varsinaisesti kadonnut mihinkään, mutta hieman liian yksioikoiseen kohkaamiseen on tullut sävyjä ja syvyyttä. Tavallaan tuntuu, että Sammas’ Equinox alkaa lunastaa lupaustaan pohjanperäläisestä mustasta metallista muutenkin kuin lyriikoissaan. Toisena tuleva Fávdna’s Arrow tiivistyy akustisen kitaran tuella kuin myrsky horisontin takana, ja vaikka hienon väliosan jälkeen kappaleen punainen lanka käykin hieman ohueksi, niin draamankaari kantaa loppuun saakka.

Boahjenástin päättää voitokkaasti suomenkielinen ja reilu kuusiminuuttinen Kuolonhenkäys, joka on selkeästi bändin tähänastisen elämän onnistunein kappale. Kun suomeksi julistetaan totisesti ja vakavasti, niin siinä on aina tietty koomisuuden vaara. Tässä kappaleessa selväsanainen ja korska julistus toimii kuitenkin enemmän tai vähemmän täydellisesti. Kuolonhenkäyksessä on myös itse teossa samanlainen mustan metallin ja ambientin saumaton symbioosi kuin norjalaisen Burzumin ja saksalaisen Bilskirnirin joissakin töissä, olkoonkin, että kauheasti muita yhtymäkohtia näiden kolmen välillä ei olekaan. Tässä kappaleessa Sammas’ Equinox lunastaa lopullisesti lupauksen aidosta pohjanperäläisestä mustasta metallista.

Käsillä oleva levy on oiva dokumentti siitä matkasta, jonka Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana kulkenut. Pilgrimage on vielä aivan liikaa aikakauteensa ja ympäristöönsä sidoksissa oleva teos, mutta vuotta myöhemmin julkaisunsa saanut Boahjenásti edustaa jo selkeämmin kolmikon omaa visiota. Mielenkiintoista kuulla aikanaan, kuinka tuo visio on sen jälkeen jalostunut.

Harri Linnera