Avainsana: Perished

Perished – Through the Black Mist

Arvosana: 7/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Norjalaisen Perishedin elinkaari alkoi vuonna 1991 ja päättyi 2005. Tuon reilun vuosikymmenen mittaisen ajanjakson aikana bändi saatteli maailmalle muutaman suhteellisen vähälle huomiolle jääneen täyspitkän (Kark, 1998 ja Seid, 2003) ja siihen päälle joitakin pienempiä julkaisuja. Perishedin multiin laittamisen jälkeen osa jäsenistä on jatkanut musisointia sekä pienemmän että suuremman profiilin bändeissä, kuten Bloodthorn, Wurdulak ja Whoredom Rife.

Käsillä oleva Through the Black Mist on bändin alun perin vuonna 1994 ilmestynyt demo, jonka lappeenrantalainen The Sinister Flame on julkaissut uudelleen masteroituna ja lisäkappaleella täydennettynä. Kaiken kaikkiaan levy pitää sisällään seitsemän kappaletta ja hieman päälle kolmenkymmenenkuuden minuutin kestokin lähentelee ihan kelvollista täyspitkää.

Tyylillisesti Perishedin toinen demo edustaa melko täydellisesti oman maansa ja aikakautensa musiikillista ilmaisua. Melodista, melankolista ja mahtipontisuutta tavoittelevaa mustaa metallia, jolla on kuitenkin – vielä – kylmä ja viiltävä terä. Tärkeimmät vertailukohdat ovat Satyriconin ja Dimmu Borgirin saman aikakauden teokset, painotus huomattavasti vahvemmin ensin mainitulla.

Lähemmässä tarkastelussa Through the Black Mist osoittautuu jollain tapaa hankalaksi tapaukseksi. Yhteinen kosketuspinta löytyy jo avauskappaleen My Kings’s Empire ensimmäisen puolentoista minuutin aikana, mutta sen jälkeen epäilevä paholainen alkaa ojennella sarviaan. Perished loistaa yhtä lailla akustisissa suvannoissa kuin myös yksittäisten riffien tasolla, mutta kappaleissa tuntuu olevan melkoisesti tyhjäkäyntiä. Myös pintaan miksattujen hi-hattien sähinä alkaa jossain kohtaa nakertaa kallokoppaa rotan lailla.

Perishedin reilun parinkymmenen vuoden takainen tallenne paranee kuitenkin sitä mukaa kuin sitä kuuntelee lisää. Häiritsevät säröt tasoittuvat ja niiden alta paljastuu suhteellisen toimivaa mustaa metallia genren kulta-ajoilta. Ei varsinaisesti mikään unohdettu klassikko, mutta hyvä ja tarpeellinen uudelleenjulkaisu joka tapauksessa.         

Harri Linnera