Avainsana: Pagan Metal

Morningstar – Heavy Metal Heretics on Stage

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions

Äänekoskelainen Morningstar aurasi toistakymmentä vuotta pitkän olemassaolonsa aikana latua parinkin eri metalligenren pioneerina. Mustan metallin saralla 90-luvun alussa aloittanut bändi kehitteli täyspitkillään pakanallisen lyriikan ja verevän voimahevin synteesiä, joilla myöhemmät tulokkaat kiipesivät suurille esiintymislavoille saakka. Mahdollista vaikutushistoriaa on hankalaa todistaa suuntaan tai toiseen, mutta jotenkin itselläni on ollut tapana ajatella, että Morningstarissa oli itse teossa juuri oikeanlainen konsepti. Aika vain sattui olemaan väärä.

Se historiasta. VainoValkeat Productionsin pienimuotoisesti julkaisema Heavy Metal Heretics on Stage kokoaa yhteen vuonna 2007 toimintansa lopettaneen ryhmän harvinaisempaa keikka- ja studiomateriaalia. Kyseiseen julkaisuun ei kuitenkaan sisälly piilotettua lupausta siitä, että Morningstar olisi tekemässä paluuta.

Tämä on levyn aloittavan viiden kappaleen keikkaosuuden valossa vähintäänkin harmillista. Pääosin kolmen viimeisen albumin pohjalle rakentuvassa keikkasetissä on voimaa ja tarttuvuutta, ja vaikka kannet varoittelevat raaoista saundeista punaisin kirjaimin, niin bändin keikkasaundi on yllättävänkin selkeä ja tasapainoinen. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla himmennä sitä paatosta, jolla kolmikko ja erityisesti kitaristi-vokalisti Ari Honkonen esittää fennomaanista pakanaheviään. Oikeastaan päinvastoin.

Jos albumin ensimmäisestä osuudesta haluaisi kaivamalla kaivaa jotakin arvosteltavaa, niin sen täytyy olla se, että viisi kappaletta ei riitä alkuunkaan. Sellainen viidentoista kappaleen setti alkaisi olla lähellä siedettävää, ja mielellään niin, että vuonna 1996 julkaistu Heretic Metal olisi vahvasti yliedustettuna. Ehkä tuossa keikkaosuudessa olisi voinut kuulua myös hieman enemmän bändin ja yleisön välinen kanssakäyminen, jota on luultavasti ollut huomattavasti enemmän kuin lopulliselta tallenteelta kuuluu. Hienoa kuitenkin, että keikan päättävän Black Rebel -klassikkorallin loppuun on jätetty hunajaisen kannustava kommentti:

– Jos te ette oo hyvä, niin kuka sitten on!

Studio-osuus koostuu vastaavasti viidestä kappaleesta. Näistä kaksi ensimmäistä, Ultima Thule/Pagan Funeral ja Metal Fever, ovat vuoden 2001 promonauhalta. Kolmantena tuleva Metal Survivor on alun perin julkaistu Finnish Metal -albumin vinyylibonuksena, kun taas neljäs kappale Fighters of Metal sai ensijulkaisunsa Metal On Metal II -kokoelmalla. Tämänkin osuuden päättää Black Rebel, tosin ennen julkaisemattomana ryyppyversiona. Promillet kuuluvat läpi, mutta pääosin myönteisellä tavalla – esityksen pienet epäpuhtaudet peittyvät energian ja tunnelatauksen alle. Todella hyvä veto itse asiassa. Noin muutenkaan levyn jälkimmäinen osuus ei kauheasti anna aihetta arvosteluun.

Heavy Metal Heretics on Stage kokoaa tyylikkäästi yhteen omanlaisensa tienraivaajabändin uran myöhempiä vaiheita. Tavaraa olisi voinut olla enemmänkin, mutta ainakaan reilun neljänkymmenen minuutin mittaisella levyllä ei ole tyhjäkäyntiä tai tylsiä hetkiä.

Harri Linnera

Seppä Ilmarinen – Seppä Ilmarinen

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions / NORDIC IRON AGE Records

Tuttavallisesti Arskana tunnettu äänekoskelainen multi-instrumentalisti Ari Honkonen on luonut omannäköistään uraa kotimaisen metallimusiikin marginaaleissa neljällä eri vuosikymmenellä. Siinä vuosikymmenten läpi tarpoessaan hän on lukuisten bändiensä ja projektiensa kanssa kasannut julkaisuhistorian, jonka yksityiskohtainen läpikäyminen vaatisi kirjan tai kaksi. Arskan bändeistä tunnetuin lienee Morningstar, joka toistakymmentä vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana aurasi latua parinkin eri metalligenren pioneerina, olkoonkin, että tämä työ on jäänyt suurimmalta osalta historian hämärään.

Käsillä oleva Seppä Ilmarisen esikoisalbumi edustaa Arskan muutenkin melko vähälle huomiolle jääneen tuotannon vähemmän tunnettua puolta, mutta kyllä levystä tekijänsä tavaramerkki erottuu selkeänä ja kirkkaana. Kotikutoinen saundimaailma, vanhoista metallitraditioista ammentavat kappaleet, kansallisromanttiset lyriikat ja Arskan tunnistettava laulutyyli – siinäpä Seppä Ilmarisen peruspalikat ylimalkaan summattuna.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna metallipajan sulatusuuni tuntuu oikein osuvalta vertauskuvalta Seppä Ilmarisen ensimmäiselle täyspitkälle. Levyn kuusiminuuttisen avausraidan Ukko, Tor, Taranis ja Donar jylhä alkusoitto liehittelee mielleyhtymiä Bathoryn ja Gravelandin pakanaeepoksiin, jonka jälkeen kappale jatkaa hieman haikeatunnelmaisena, kunnes kirii vauhtia ja purkautuu lopussa improvisoidun kuuloiseen kitarasooloon.

Mainitussa kappaleessa onkin melko hyvin taottu kehykset koko loppulevylle. Siellä ja täällä rakennellaan tunnelmaa mahtipontisiin mittasuhteisiin, mutta levyn ytimessä on vanhan punkin, hevin ja rässin punahehkuinen seos, josta muotoutuu esiin melkoisen tarttuva kahdeksan kappaleen kimara. Näistä parhaimmat ovat vaikuttavalla alkusoitolla liikkeelle lähtevä nimikkokappale, ajatuksia Morningstarin suuntaan kuljettava Lintukoto ja päätöskappale Uusi aika, jonka punkahtavassa poljennossa on aidon hengennostatuslaulun elkeitä. Viimeiseksi mainittu onkin selkeästi oma suosikkini koko levyltä.

Yhteensummaten voisi todeta, että Seppä Ilmarisen ensimmäinen täyspitkä miellyttää varmasti niitä, jotka ovat tehneet sinunkaupat Arskan aiemman tuotannon kanssa. Taas toisaalta, jos Äänekosken miehen vaikuttava julkaisuhistoria on entuudestaan tuntematon, niin Seppä Ilmarinen toimii myös terävänä ensikosketuksena. Onhan tässä kuitenkin melko kattavasti mukana Arskan metallisen odysseian eri puolia.

Harri Linnera