Avainsana: Occult

Aethyrick – Gnosis

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Aethyrick sai alkunsa talvipäivänseisauksena 2016, jonka jälkeen se on julkaissut tuoretta materiaalia melkoisen ripeällä tahdilla. Demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery ilmestyivät 2017, eikä ensimmäinen albumi Praxis odotuttanut itseään seuraavaa vuotta pidempään. 2019 bändi saatteli maailmalle kokoelmalevyn Solstice Cycle, joka pitää sisällään kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin alun perin julkaistut demot.

Vuosi edellä mainitusta kokoelmasta ja käsillä onkin Aethyrickin toinen täyspitkä, joka kantaa nimeä Gnosis. Toistuvuus ei rajoitu pelkästään yhteen sanaan tiivistettyyn levynnimeen, vaan ulottuu myös kappaleiden määrään ja levynpituuteen – eli tälläkin kertaa tarjolla on seitsemän kappaletta, joiden yhteiskesto on noin neljäkymmentä minuuttia.

Jonkinmoiseen kategoriaan haarukoituna Aethyrick edustaa 90-lukulaisesti inspiroitunutta, melodista ja tunnelmallista mustaa metallia, jossa on vahvasti läsnä suomalainen melankolinen paatos. Mainittu paatos vaikuttaa myös vahvistuneen tuntuvasti sitten bändin esikoisalbumin. Tämä on kuulijan mieltymysten mukaisesti asia, joka määrittyy kielteisesti tai myönteisesti. Jos haluaa kirveenhamaran lailla kallokoppaan iskevää tavaraa, niin kannattaa suosiolla suunnata toisaalle. Jos taas kaipaa soonista johdattelua sisäisten tähtitarhojen tai hautausmaiden tutkimiseen, niin tuossa tarkoituksessa Gnosis toimii enemmän kuin hyvin.

Kuten sanottu, Aethyrickin lähestymistapa on melko kaukana poikki ja pinoon -mäiskimisestä, jossa olennainen asia tulee selväksi jo ensimmäisten parinkymmenen sekunnin aikana. Paremminkin tuntuu, että bändillä on tapana aloittaa kappaleensa hieman vaatimattomasti tai jopa jollain tavalla vaisusti, jonka jälkeen äänimaisemaa rakennetaan kerros kerrokselta. Tämä tekee Aethyrickin jälkimmäisestä albumin, joka vaatii useampia kuuntelukertoja avautuakseen kunnolla. Toisaalta Gnosis myös palkitsee omistautuneen kuulijansa melkoisen runsaskätisesti, sillä levyllä ei ole yhtään oikeasti heikkoa raitaa.

Tasaisen tasokkaan kokonaisuuden yläpuolelle kohoavia kappaleita sen sijaan on useampiakin. Nämä tosin tuntuvat vaihtuvan hieman kuuntelukertojen välillä, mutta tulkoon mainituiksi viisiminuuttinen Anointed Bones ja levyn voitokkaasti päättävä, päälle seitsenminuuttinen Golden Suffering. Tämä jälkimmäinen itse asiassa erottui jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla jonkinlaiseksi kestosuosiksi. Vahva tunnelma, hienosti loppua kohti kasvava kokonaisuus ja koko joukko mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten alun bassottelu ja loppuolen akustinen kitara.

Gnosis on vahva toinen albumi bändiltä, joka musiikkinsa ja eetoksensa kanssa kulkee päättäväisesti omaa polkuaan. Erinomaisen suositeltava levy niille, jotka vaativat mustalta metalliltaan sisältöä ja syvyyttä.

Harri Linnera

Crimson Moon – Mors Vincit Omnia

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Debemur Morti Productions

Crimson Moon laitettiin alulle Amerikassa vuonna 1994. Samana vuonna ilmestyneellä eponyymillä esikoisdemollaan bändin kokoonpanon muodosti yksi mies, Scorpius Androctonus, mutta vuotta myöhemmin ilmestyneestä toisesta demosta lähtien kokoonpanoon on kuulunut vaihteleva määrä tunnettuja ja myös hieman tuntemattomampia pelimanneja. Matkan varrella myös bändin majapaikka on vaihtunut Amerikasta Saksaan. Tätä nykyä Crimson Moon toimii triona, jota tarpeen tullen täydentävät keikkamusikantit.

Reilun parikymmenen vuoden olemassaolonsa aikana Crimson Moon on julkaissut melko lailla hitaasti ja pitkin tauoin. Vuonna 1996 ilmestyneen esikoisalbumin The Embrace the Vampyric Blood seuraaja Under the Serpentine Spell antoi odotuttaa itseään lähes täyden vuosikymmenen, jonka jälkeen sen ja vuonna 2016 ilmestyneen Oneironaut-nimeä kantaneen levyn väli venyikin sitten jo yhteentoista vuoteen. Täyspitkien välillä olevia taukoja ovat täyttäneet muutamat kokoelmalevyt ja pienjulkaisut.

Kolmannen albuminsa jälkeen bändi on ilmeisesti imenyt itseensä hieman väkevämpää astraaliverta, sillä käsillä oleva neljäs albumi Mors Vincit Omnia on saateltu maailmalle vain kolmessa vuodessa.

Kuolemanenkeli Azraelille omistetun konseptilevyn alkusoitoksi riittävät muutama kirkonkellon kumahdus, joiden jälkeen avausraita Vanitas onkin jo täydessä vauhdissa. Paljon vakuuttavammin ei modernin mustan metallin kategoriaan putoavaa levyä voisi aloittaa. Seitsenminuuttinen Vanitas on dynaaminen ja tarttuva mutta samalla moniulotteinen kappale, jossa verevä metalli ja ritualistiset elkeet ovat täydellisessä balanssissa. Maininnan ansaitsee myös vieraileva rumpali Blastum (muun muassa Merrimack), joka suorittaa erinomaisen vakuuttavasti nopeusspektrin kaikissa kohdissa.

Vanitas on myös hyvä läpileikkaus Crimson Moonin neljännestä levystä kokonaisuutena, jossa vaihtelevuutta riittää sekä kappaleiden sisällä että niiden välillä. Siellä ja täällä paiskotaan menemään niin kuin aurinko ei enää nousisi, kun taas toisaalla leijaillaan yksinkertaisen kitaramelodian ja taustakuorojen varassa tai tavoitellaan mahtipontisuutta. Dynamiikka ei kuitenkaan tunnu millään tavalla pakotetulta, vaan aivan yhtä luonnolliselta kuin kuolema, jonka mytologisen representaation kunniaksi levy on sävelletty. Profaani ja sakraali kietoutuivat toisiinsa, kunnes toisen on aika valua tuhkana Azraelin sormien lävitse.

Kappaletasolla tarkasteltuna Mors Vincit Omnia on enemmän tai vähemmän täydellisesti onnistunut albumi. Kappaleiden pituudet vaihtelevat viisi ja puoliminuuttisesta nimikkokappaleesta päälle kahdeksanminuuttiseen Upon the Pale Horseen, jonka vierailevana vokalistina esiintyy Demoncyn Ixithra, mutta täytekappaleita tai tyhjäkäyntiä ei kahdeksan kappaletta ja päälle viidenkymmenen minuutin keston omaavalla levyllä ole. Tämän vuoksi on hieman hankala poimia levyltä mitään erityisiä suosikkikappaleita, mutta jos jotain pitää mainita, niin olkoon ne jo kertaalleen mainittu avausraita Vanitas ja melkoisen riipivällä alulla liikkeelle lähtevä Godspeed Angel of Death. Tässä jälkimmäisessä vierailevat vokalistin ominaisuudessa Absun Proscriptor ja Archgoatin Lord Angelslayer.

Mors Vincit Omnia on modernin mustan metallin kategoriassa todella vaikuttava albumi. Se on huolellisesti ja harkiten sävelletty sekä taiten toteutettu, mutta ammattimaisuus ei kuitenkaan näyttäydy tunteen tai tunnelman puutteena. Päinvastoin. Kuolemanenkelin kolkko ja painostava läsnäolo piirtyy esiin terävänä. Täytyy toivoa, että Crimson Moon säilyttää jatkossakin tällaisen hieman ripeämmän julkaisutahdin.

Harri Linnera