Avainsana: lähdön aika

Lähdön aika – Alku [LP]

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Bunkkeri Records / Rämekuukkeli-levyt

Alussa oli kansikuva. Tai siis on. Hemmetin hieno aamu- tai iltaruskon värjäämä järvimaisema ei yritä mitään ylimääräistä eikä alleviivaa. Siinä ei ole mitään rankkaa. Tai ehkä rankkaa on juuri hiljaisuus, odotus, epätietoisuus siitä mitä pinnan alla piilee. Toisaalta ei ole kiire mihinkään. Tässä tilassa on aikaa ajatella ja upota – omiin ajatuksiin tai veteen.

No, sitten musiikkiin. Lähdön ajan kolmas albumi tiivistää edelleen sitä yksinkertaista, karun raskasta murjontaa, jota yhtye on aikaisemmillakin julkaisuillaan tarjoillut. Biisit etenevät hitaasti tai keskitempoisesti, maltillisesti käyntiin lähtien kuin lyijyllä lastattu höyryveturi, joka pikkuhiljaa rullaa raiteillaan aution maiseman halki.

Levy kuulostaa murean rosoiselta ja raskauden keskellä on myös ilmaa hengitettäväksi. Rummut on nauhoitettu eri studiossa kuin muut soittimet. En tiedä, johtuuko siitä, mutta erityisen jykevästi ja herkullisesti jytisee nimenomaan rumpuosasto. Vokalisti kuulostaa siltä, että häntä olisi juuri lyöty nyrkillä mahaan ja hän sen jälkeen puhkuisi tuskan ja tyrmistyksen vallassa. Ihan sympaattinen tyyli kyllä, mutta pidemmän päälle tasainen toteava karjunta alkaa luoda musiikkiin tietynlaista tasapaksuuden häivähdystä. Toisaalta b-puolen aloittavassa Rauha-biisissä, joka muuten on melko hellällä otteella suriseva hidastelu, huutoilmaisu vaikuttaa hieman pakotetulta.

Kappaleita on yhteensä kuusi, kolme per levyn puolisko. Jokainen seisoo omilla jaloillaan eikä ole vain suoraa jatketta edelliselle. Ehkä parhaiten bändin visiot pääsevät esille dynaamisella aloitusraidalla Huomisen toivo, hiipivässä Matkalla-biisissä sekä tarttuvasti potkivassa kappaleessa Pelko. Lyriikatkin ovat tyylikkään yksinkertaisia ja samalla tasokkaampia kuin ennalta arvattavin doom-sludgen itseinho tai kiukuttelu. Lähdön ajalla on kyky tehdä tasaisen varmaa, särmikästä ja kärsimyksentäyteistä julistusta. Paikoitellen yhtye väläyttää merkkejä jostain syvemmästä ja alkuvoimaisemmasta, pinnanalaisista virroista.

Seppo Rautio