Avainsana: Harsh Noise

Vigilantism – Incessant Authority

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Freak Animal Records

Joensuulainen Olli Tanskanen on parin viime vuoden aikana siirtynyt väkevästi pienjulkaisuista kokopitkiin levyihin. Ensin hän oli mukana kolmimiehisessä Gas Chamber Renaissance -ryhmässä, jonka esikoisalbumi ilmestyi viime vuoden puolella. Seuraavaksi sai julkaisunsa Tanskasen luovuuden pääasiallisena kanavana toimivan Edge of Decayn ensimmäinen täyspitkä Passionate Concrete Love. Kolkon kolminaisuuden täydentää Tanskasen tuorein projekti Vigilantism esikoisalbumillaan Incessant Authority. Maailmalle saattajan roolissa on tälläkin kertaa lahtelainen Freak Animal Records, joka on julkaissut myös kaksi muuta edellä mainittua levyä.

Kuusi kappaletta ja hieman alle neljäkymmenen minuutin keston omaava Incessant Authority putoaa melko luontevasti noisen/industrialin kategoriaan. Reilusta neljästä minuutista lähes yhdeksänminuuttisiksi kasvavissa kappaleissa on aidon sävellyksen leima ja rakenne, vaikka pinnan alla vaanivatkin likaisen ja arvaamattoman elukan kellertävät hampaat. Teollisessa pulssissa on käskyä ja uhkaa, jota tyylikkäästi mukaan sovitetut samplet vahvistavat entisestään. Mainio esimerkki tästä on kappaleen Unbinding the Angst loppupuolen kurlaus- ja korinaäänet, jotka varsinkin kuulokkeiden kautta vastaanotettuina herättävät melkeinpä fyysisiä tuntemuksia.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna Vigilantismin ensimmäinen täyspitkä on suhteellisen eheä kokonaisuus. Punkt Ohne Wiederkehr on päällekäyvä mutta rytmiikaltaan lähes hypnoottinen avausraita, ja vaikka kyseessä onkin levyn pisin kappale, niin yksikään sekunti ei tunnu haaskatulla. Pahaenteisellä ja kielletyn suuntaan osoittelevalla samplella liikkeelle lähtevässä Never Crossissa on aitoa väkivallan uhkaa. Chemical Conversation on hieman rauhallisempi, kerros kerrokselta kasvava kappale, jossa on kauhuelokuvan ääniraidan tuntua. Kertaalleen jo mainittu Unbinding the Angst on ehdottomasti oma suosikkini levyltä. Kolkosti kolisevan industrialin ja tiiviinä surisevan noisen saumaton synteesi.

Levyn kaksi viimeistä kappaletta eivät jää kauheasti jälkeen edellä mainituista, mutta kieltämättä varsinkin toiseksi viimeisenä tulevaa Still Damagedia vaivaa jonkinasteinen mielikuvituksettomuus ja tasapaksuus. Tässä kohtaa tiivistäminen olisi voinut olla aivan paikallaan. Päätösraita Stepson Diaries sen sijaan on huomattavasti terävämpi ja ihan asiallinen lopetus, vaikka ei ylläkään levyn parhaimpien kappaleiden joukkoon.

Loppupuolen loivasta laskusuunnasta huolimatta Incessant Authority on todella vakuuttava esikoisalbumi. Pienellä tiivistämisellä ja terävöittämisellä kohti täydellisyyttä.

Harri Linnera

Archon – Undead Noise

Arvosana: 7/10

Julkaisija: Martinet Press Audio

Länsi-Yorkshiren verentahrimilta nummilta tulee Archon, jonka esikoisalbumi Undead Noise ilmestyi muutama vuosi sitten. Julkaisijana oli pääasiassa kerettiläiseen kirjallisuuteen keskittyvän Martinet Pressin alaisuudessa toimiva Martinet Press Audio, jonka aiempiin julkaisuihin kuuluvat muun muassa Division Omega ja Gulag.  Tämä musiikkiin erikoistunut alamerkki on sittemmin jäänyt määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Undead Noise pitää sisällään kuusi kappaletta, joiden kokonaiskesto on vähän päälle kaksikymmentä minuuttia. Näin ollen se on virallisten määritelmien valossa enemmänkin minialbumi kuin täyspitkä, vaikka käsillä olevat lähteet muuta väittävätkin.

Laatu korvaa määrän, sanotaan, ja kyllä Archon on oikein kelvollisen ensijulkaisun saanut aikaiseksi. Rivien välistä tulkiten nummien mies pääkallomaskissaan on ottanut aatteellista suuntaa äärilaidan teoreetikkona tunnetun James Masonin ajatuksista – eli kerettiläisyyksiä on lainattu erottelematta vasemmalta, oikealta ja hieman muualtakin. Säteilymittarit värisevät kuolettavissa lukemissa, nahkasaappaat rummuttavat asvalttia ja porvarillista arkea häiritsee hidastunut nettiyhteys, jonka takaa paljastuu vaimon kiinnostus eläinpornoon.

Samanlaista eklektisyyttä on myös kappaleiden tasolla. Avauskappale Algol Division Mantra maalailee kuvaa ydintuhon maailmasta ambientmaisesti ja jopa yllättävänkin melodisesti, olkoonkin, että tunnelma säilyy kauttaaltaan kolkkona. Pari seuraavaa kappaletta ovat suoraa ja särisevää melua, eivätkä mitenkään erityisen kekseliäitä omassa genressään. The Tears of Yahoud muistuttaa niistä vanhoista hyvistä ajoista, jolloin kuunsirppi ja hakaristi löysivät toisensa. Marssia ja julistusta hyvässä suhteessa. Käskevä ja väkevä kappale. Levyn päättävä The Wolf särisee melko vaimeasti eläinpornoon mielistyneen vaimon tyydyttämisestä kertovan samplen taustalla ja antaa kertojana toimivan aviomiehen hallita äänimaisemaa. Tyylikästä tarinan kehystämistä.        

Archonin esikoisalbumin suurin ongelma on siinä, että se on tynkä, joka olisi pitänyt saada kasvatettua kokonaiseksi levyksi. Se on hieman kuin puolimatkassa pysähtyvä road movie – juuri kun olet päässyt tarinaan kunnolla sisään, se onkin ohi. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Englannin nummien naamiomies on saanut aikaiseksi todella lupaavat parinkymmentä minuuttia. Toivottavasti jatkoa on tulossa laajemman kokonaisuuden muodossa.

Harri Linnera