Avainsana: Finnish metal

BOARD OF AVES – Decade After

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Palokka Records

 

 

Ahubad-bändistä myöhemmin Board of Avesiksi kasvanut jyväskyläläisbändi tituleeraa itseään kaupungin laiskimmaksi metallibändiksi. Noh, mikäs siinä, ryhmän 11-vuotinen olemassaolo on viimein huipentunut debyyttialbumin julkaisuun keväällä 2012.  Kannattiko sitten odottaa näinkin kauan, onkin sitten toinen juttu.

Decade After on lupaavaa materiaalia. En kuitenkaan sano että se tarkoittaa samaa kuin olla tarpeeksi viihdyttävää, jotta levyä jaksaa sahata edestakaisin monia kymmeniä kertoja putkeen. Levyn tarjoama materiaali on keskitempossa kulkevaa rokahtavaa metalliräimettä. Välillä soitellaan progetyyliä lähentelevästi, välillä hevanderi muuttuu hempeilyksi. Näin tapahtuu esimerkiksi levyn keskivaiheen biisissä The World That Ain´t There. Tätä pitääkin kritisoida, että kaupungin laiskin metallibändi -leima sopii muutamiin biiseihin kuin hattu päähän. Tuntuukin että musa etenee varsin laiskasti eteenpäin, vaikka varmasti pienellä irvistelyllä saataisiin jo tiukkuutta soittoon kovasti paljon enemmän. Edellä mainittu kipale soundaa siis erittäin laiskan oloiseen tahtiin, kun hitaissa biiseissä nimenomaan pitäisi olla tarkkana, jotta homma toimii.

Board of Avesin ehkä suurin heikkous onkin laulajakitaristi Elias Puukarin epäpuhdas ääni. Lähes joka hetki tuleekin vaikutelma, että riittävätkö miehen laulukyvyt alkuunkaan – ja vastaus on, että ainakin häiritsee. Mies voisikin jatkossa keskittyä pelkästään kitaraan ja tilalle voisi tulla esimerkiksi äreämpi tyyppi karjumaan rankkoihin kohtiin ja heleämpi laulamaan hitaat osuudet.

Musiikillisesti yhtye on vahvimmillaan rankemmissa kipaleissa ja niitä se voisikin seuraavalle albumille tehdä vaikka tusinan. Niitä kuuntelee nytkin ihan mielellään. Mutta kyllä biisitkin kaipaavat enemmän puhdasta rajua asennetta tai ainakin jotain mistä saa puristusotteen. Tällaisenaan toiminta soljuu melkoisen ohikiitävästi.

 

Petri Klemetti

CARNAL DEMISE – Carnal Demise

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Inverse Records

 

Kuopion Carnal Demise käy päälle terhakalla itseluottamuksella. Kuvia ei suotta ryhdytä kumartelemaan, eikä ilmeisimpiin apinointikonsteihin sorruta. Saatekirjeessä verrokkina mainitaan, ei enempää tai vähempää kuin Entombed, jonka tyylistä ison käden kirvesmurhaamista en tosin levyltä kuule missään vaiheessa. Yhtye on kerännyt demovuosinaan kehuja, mutta miten onnistuu siirtyminen täyspitkien albumeiden pykälää kovempaan liigaan?

Vaihtelevasti, lienee se osuvin vastaus. Carnal Demisen otteissa on keskivertoa enemmän ajatusta. Riffeissä on variointia ja löytyypä kappaleista dynamiikkaakin ihan mallikkaasti. Aivan jokainen kuvio ei kuitenkaan satu keskelle taulua, esimerkiksi Scumin kakkosriffin pahasti tökkivä näennäistekninen näpellys lipsahtaa jo kokonaan ohi maalin. Kuitenkin vastapainoksi on heittää topakoitakin jyskyttelyjä ja ennen kaikkea yllättävän persoonallisia melodioita. Vokalisti Jarkko Korhosen suoritus menee ajoittain väkinäiseksi änkäämiseksi, mutta varsin kunnioitettavan monenlaisia ääniä mies kuitenkin kurkustaan päästää. Ääntämiseen olisi tosin suonut tuottajan puuttuvan, sillä ajoittain englanti menee häiritsevän tankeroiseksi. Carnal Demisen debyytin ehdottomasti parhaaksi avuksi laskisin joka tapauksessa sen paikoin pilkahtelevan vahvan melodisen otteen. Kun steroidipurkin kansi maltetaan panna pienemmälle, niin kylläpä vain yhtyeen sointi aukenee uusiin, merkittävästi ilmavampiin ja ennen kaikkea luontevampiin sfääreihin.

Carnal Demisen pelinavaus on siis lähinnä enemmänkin lupaava, kuin täysin valmis hengentuote. Hengittävämpi ja orgaanisempi äänimaailma palvelisi mielestäni yhtyettä nykyistä sirisevää linjaa paremmin. Samalla soisi ilmaisun hieman fokusoituvan. Nyt levyllä tuntuu olevan jokseenkin liikaa yrittämistä erilaisten tyylien kanssa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että kyllähän tämä keskitason albumidebytanttia huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus on. Ideaa löytyy ja ratkaisut ovat useammin niitä onnistuneita, kuin katastrofeja. Väitän kuitenkin, että kunhan lastentaudeista päästään, tulee seuraava Carnal Demise -kiekko olemaan tätä merkittävästi kovempi.

Markus Makkonen