Avainsana: Breath of Pestilence

Sammas’ Equinox – Tulikehrät

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Signal Rex / Breath of Pestilence

Sammas’ Equinox on noin puolen vuosikymmenen mittaisen olemassaolonsa aikana julkaissut demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on koonnut myös Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevylle (2019). Näiden lisäksi heiltä on ilmestynyt erinomaisen onnistunut yhteisseiskatuuma Emanating Voidin kanssa (2020).

Käsillä oleva esikoisalbumi Tulikehrät julkaistiin Signal Rexin ja kotimaisen Breath of Pestilencen toimesta niin, että ensin mainittu vastasi isommista kiekoista ja jälkimmäinen saatteli albumin maailmalle kompaktilevykkeenä. Erinomaisen vaikuttavan kansitaiteen omaava levy pitää sisällään kuusi kappaletta, joiden kokonaiskesto on reilu puoli tuntia.

Tulen ja Tahdon käsitteiden perustalle rakennettu Tulikehrät ei kauheasti lipsu siltä polulta, jonka Sammas’ Equinox on aiemmilla julkaisuillaan hahmotellut: raakaa ja julmaa mustaa metallia, joka nojaa huomattavasti enemmän keskitempoiseen nuijimiseen kuin nopeaan kohkaamiseen. Lähimmät vertailukohdat löytyvät 90-luvun alkupuolen Puolasta ja 2000-luvun ensimmäisten vuosien Lappeenrannasta, Gravelandista ja Satanic Warmasterista.

Sammas’ Equinoxin musiikissa on kuitenkin jotakin, joka erottaa sen selkeästi edellä mainituista; tietynlainen toismaailmaisuus ja unenomaisuus. Siinä missä Gravelandissa ja Satanic Warmasterissa lemahtaa verentahrima susi, Sammas’ Equinox tuntuu irtaantuvan profaanista todellisuudesta ja leijailevan kohti tuntemattomia korkeuksia. Tärkein tekijä tässä on koskettimet, jotka ovat käsillä olevalla esikoisalbumilla vielä suuremmassa osassa kuin aiemmilla julkaisuilla.

Kappalemateriaalin puolesta reilu puolituntinen Tulikehrät on hyvin tasainen albumi sekä hyvässä että huonossa merkityksessä. Levyn jokaisella kuudella kappaleella on perusteltu paikkansa kokonaisuudessa, eikä yksikään niistä lävähdä korville häiritsevänä tai vaivaannuttavana. Kun levyn tunnelmaan on tullut tempaistuksi mukaan, niin se kantaa mallikkaasti loppuun saakka. Toisaalta yksittäisten kappaleiden tasolla tarkasteltuna Tulikehrät ei myöskään sisällä mitään fosforipaloon rinnastuvaa riipaisua, vaikka lupauksia tuohon suuntaan löytyykin muun muassa kappaleista The Staunching ja Mustat vedet. Se viimeinen leimahdus jää kuitenkin uupumaan.

Yhteensummaten voisi todeta, että Sammas’ Equinox on esikoisalbumillaan ottanut askeleen tai pari eteenpäin omalla polullaan, mutta kenties hieman pidempäänkin loikkaan olisi ollut mahdollisuuksia. Bändillä on selkeästi omanlaisensa visio, se vain vaatii vielä terävöittämistä, kristallisointia. Yhtä kaikki, Tulikehrät on varmasti kuuntelijansa ansaitseva albumi.                

Harri Linnera