Avainsana: Black Metal

Aethyrick – Gnosis

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Aethyrick sai alkunsa talvipäivänseisauksena 2016, jonka jälkeen se on julkaissut tuoretta materiaalia melkoisen ripeällä tahdilla. Demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery ilmestyivät 2017, eikä ensimmäinen albumi Praxis odotuttanut itseään seuraavaa vuotta pidempään. 2019 bändi saatteli maailmalle kokoelmalevyn Solstice Cycle, joka pitää sisällään kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin alun perin julkaistut demot.

Vuosi edellä mainitusta kokoelmasta ja käsillä onkin Aethyrickin toinen täyspitkä, joka kantaa nimeä Gnosis. Toistuvuus ei rajoitu pelkästään yhteen sanaan tiivistettyyn levynnimeen, vaan ulottuu myös kappaleiden määrään ja levynpituuteen – eli tälläkin kertaa tarjolla on seitsemän kappaletta, joiden yhteiskesto on noin neljäkymmentä minuuttia.

Jonkinmoiseen kategoriaan haarukoituna Aethyrick edustaa 90-lukulaisesti inspiroitunutta, melodista ja tunnelmallista mustaa metallia, jossa on vahvasti läsnä suomalainen melankolinen paatos. Mainittu paatos vaikuttaa myös vahvistuneen tuntuvasti sitten bändin esikoisalbumin. Tämä on kuulijan mieltymysten mukaisesti asia, joka määrittyy kielteisesti tai myönteisesti. Jos haluaa kirveenhamaran lailla kallokoppaan iskevää tavaraa, niin kannattaa suosiolla suunnata toisaalle. Jos taas kaipaa soonista johdattelua sisäisten tähtitarhojen tai hautausmaiden tutkimiseen, niin tuossa tarkoituksessa Gnosis toimii enemmän kuin hyvin.

Kuten sanottu, Aethyrickin lähestymistapa on melko kaukana poikki ja pinoon -mäiskimisestä, jossa olennainen asia tulee selväksi jo ensimmäisten parinkymmenen sekunnin aikana. Paremminkin tuntuu, että bändillä on tapana aloittaa kappaleensa hieman vaatimattomasti tai jopa jollain tavalla vaisusti, jonka jälkeen äänimaisemaa rakennetaan kerros kerrokselta. Tämä tekee Aethyrickin jälkimmäisestä albumin, joka vaatii useampia kuuntelukertoja avautuakseen kunnolla. Toisaalta Gnosis myös palkitsee omistautuneen kuulijansa melkoisen runsaskätisesti, sillä levyllä ei ole yhtään oikeasti heikkoa raitaa.

Tasaisen tasokkaan kokonaisuuden yläpuolelle kohoavia kappaleita sen sijaan on useampiakin. Nämä tosin tuntuvat vaihtuvan hieman kuuntelukertojen välillä, mutta tulkoon mainituiksi viisiminuuttinen Anointed Bones ja levyn voitokkaasti päättävä, päälle seitsenminuuttinen Golden Suffering. Tämä jälkimmäinen itse asiassa erottui jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla jonkinlaiseksi kestosuosiksi. Vahva tunnelma, hienosti loppua kohti kasvava kokonaisuus ja koko joukko mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten alun bassottelu ja loppuolen akustinen kitara.

Gnosis on vahva toinen albumi bändiltä, joka musiikkinsa ja eetoksensa kanssa kulkee päättäväisesti omaa polkuaan. Erinomaisen suositeltava levy niille, jotka vaativat mustalta metalliltaan sisältöä ja syvyyttä.

Harri Linnera

Korgonthurus – Kuolleestasyntynyt

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Woodcut Records

Millenniumin taitteessa alulle laitettu Korgonthurus käväisi Tuonen mailla vain vuosi perustamisensa jälkeen. Rajan tuolta puolen palattuaan bändi saatteli maailmalle koko joukon pienjulkaisuja ja siihen päälle albumit Marras (2009) ja Vuohen siunaus (2016).

Muutama vuosi erinomaisen toisen täyspitkän jälkeen noutaja tuli uudemman kerran kylään ja Korgonthurus hajosi joksikin aikaa. Tilanteen tasaannuttua perustajajäsenet Kryth ja Corvus tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että bändi ei ole vielä valmis lopullisesti kuopattavaksi. Näin ollen Korgonthurus jatkoi kaksimiehisenä kolmannen albuminsa valmistelua. Jossain vaiheessa joukkoon liittyi myös kitaristi Insanis Xul, joka on aiemmin vaikuttanut kuolonmetalliryhmä Necrodiumissa.

Kuolleestasyntynyt sisältää kuusi kappaletta, joiden kesto vaihtelee pääosin neljän ja reilun kuuden minuutin välillä. Huomattavan poikkeuksen muodostaa albumin päätöskappale Nox, jolla on pituutta päälle yhdeksän minuuttia. Levyn kokonaiskesto on hieman alle neljäkymmentä minuuttia.

Tyylillisesti Korgonthurus on edelleen rehellistä ja konstailematonta mustaa metallia, joka ei kuitenkaan jumita muiden auraamissa laaduissa vaan onnistuu innovoimaan musiikillisen spektrin synkemmässä päässä. Jo edellisellä albumilla huomiota kiinnittänyt varioitu rytmiikka on tällä kertaa vielä asteen tai parin verran voimakkaammin esillä. Tätä vahvistaa myös tanakoitunut saundimaailma.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna Kuolleestasyntynyt on kilpailua kiitettävän ja erinomaisen välillä. Albumin aloittava nimikkokappale oli sillä tavalla riivaava kokemus – kuuntelin sen saman tien kymmenkunta kertaa peräjälkeen – että tuli pieni epäilys sen suhteen, onko loppulevyn mahdollista yltää samalle tasolle. Onhan sen, vaikka kyllä mainittu kipale säilyttääkin aseman kirkkaimmista kirkkaimpana kruununa. Kenties jollain tavalla enteellisesti toiseksi parhaimmaksi erottuukin Riivattu. Raskas ja junnaava mutta samalla ruton lailla tarttuva kappale, jossa Corvuksen riivatulla raakkumisella on merkittävä rooli.

Yhteensummaten on helppo todeta, että Korgonthurus lunastaa edellisen levyn asettamat odotukset suvereenisti. Vuohen siunaus antoi odottaa pätevää seuraajaa, mutta Kuolleestasyntynyt kohoaa reilusti odotushorisontin yläpuolelle. Todella jäätävän kova kolmas täyspitkä, jonka rohkenee jo tässä vaiheessa vuotta nostaa vuoden parhaimmistoon.

Harri Linnera

Sammas’ Equinox / Emanating Void – Temples of Ice 7″EP

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana saatellut maailmalle demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on sittemmin julkaissut uudelleen Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevyllä (2019).

Emanating Void omaa sekin varsin lyhyen historian, jonka aikana siltä on ilmestynyt kutakuinkin albumimittainen eponyymi demonauha (2018). Näistä kahdesta melko lailla alamaailmaisesta ja varjoisesta aktista Emanating Void on vielä askeleen tai parin verran syvemmällä varjoissa, sillä bändistä ei löydy oikein mitään taustatietoa. Sammas’ Equinoxilla on sentään verrattain helposti selvitettävä kokoonpano, vaikkei bändi noin muuten mustanmetallisen tapahtumisen pintakuohuissa uiskentelekaan.    

Levyn A-puolelta löytyy Sammas’ Equinoxin Glaciers in the Somber Night. Lähes seitsemän minuutin mittainen kappale on raaka ja julma mutta samalla melkoisen tarttuva. Väkevä. Tavallaan Glaciers in the Somber Night on hyvin lähellä koulukirjaesimerkkiä pohjoismaisesta mustasta metallista, mutta siitä huolimatta tuntuu hankalalta nimetä mitään tiettyjä vaikutteita.

Noin kolmen ja puolen minuutin jälkeen kappale muuttaa muotoaan ambientin ja dronen suuntaan, mikä ei ole Sammas’ Equinoxille mitenkään tavatonta. Lopputulos on joka tapauksessa loistava. Bändi maalailee soonista kuvaa jäisistä maisemista hieman samaan tapaan kuin Mick Harris levyllään Like a Slow River, olkoonkin, että Sammas’ Equinoxin esiin loihtimat maisemat eivät ole välttämättä tältä planeetalta ja että ilmaisu on huomattavasti tapahtumarikkaampaa kuin mainitulla brittiläisellä gentlemannilla.

Levyn B-puolelta löytyy Emanating Voidin Crystallized in Superiority. Hieman alle kuusiminuuttinen kappale on vimmainen ja kolkko. Kylmä. Päällimmäisenä mieleen tulee kotimainen Warloghe, mutta hieman tempoa laskiessaan Emanating Void tuntuu löytävän samanlaisen likaisen pulssin ja grooven, joka teki demoaikojen Gravelandista niin nautittavaa. A-puolelta löytyvän maanmiehensä lailla Emanating Void onnistuu loihtimaan esiin kuvia tuonpuoleisesta tai ainakin kaukaisesta, jäisestä todellisuudesta, vaikka bändi nojaakin pelkästään metalliseen ilmaisuun.

Temples of Ice on todella linjakas pienjulkaisu, jolla kaikki kansitaiteesta alkaen muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Näin ollen mitään varsinaista voittajaa ei ole mielekästä valita levyn kahdesta bändistä. Sammas’ Equinox ja Emanating Void lähestyvät seiskatuuman teemaa hieman erilaisilla tulokulmilla, mutta vahvasti toisiaan täydentäen. Tästä kehkeytyy se kiitettävän arvoinen kokonaisuus, joka Temples of Ice todellakin on.

Harri Linnera

Pantheon of Blood – Voices Rooted in Blood

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Signal Rex

Pantheon of Blood on operoinut vaihtelevilla kokoonpanoilla reilun vuosikymmenen. Tänä aikana se on saatellut maailmalle puolenkymmentä pienjulkaisua, joiden sisältämistä kappaleista suurin osa on päätynyt käsillä olevalle kokoelmalevylle Henri Sorvalin uudelleen masteroimina. Ainoastaan vuonna 2013 julkaistun Tetrasomia-EP:n kappaleet loistavat täydellisellä poissaolollaan. Mukana on kuitenkin yksi aiemmin julkaisematon kappale, The Pagan Light, vuodelta 2016.

Kymmenen kappaletta sisältävä ja pikkaisen päälle neljänkymmenen minuutin keston omaava Voices Rooted in Blood menee ainakin hieman mahduttaen kansallisromanttisen ja esoteerisesti inspiroituneen mustan metallin kategoriaan. Pantheon of Bloodin musiikillinen paletti on kuitenkin laaja ja vaihteleva. Levyn alkupuolen kappaleillaan bändi ilmentää suhteellisen selkeästi alkukantaista ja raakalaismaista Suomi-BM-saundia, mutta sen jälkeen mukaan tulee vaikutteita perinteisestä hevistä sekä kokeellisempia sävyjä. Tavallaan voisi sanoa, että vaikutteiden suhteen liikutaan Satanic Warmasterista Ved Buens Endeen ulottuvalla akselilla, jonka laitamilta on tarttunut mukaan myös joitakin hankalammin tunnistettavia inspiraationlähteitä.

Edellä sanotun pohjalta voisi helpostikin ajatella, että Voices Rooted in Blood muodostaa melkoisen sillisalaatin. Todellisuudessa levy toimii kokonaisuutena, alusta loppuun saakka kuunneltuna, yllättävänkin hyvin. Punainen lanka säilyy kirkkaana, vaikka musiikillinen tekstuuri muuttaakin muotoaan. Kronologisesti vanhimmista uusimpaan koostettu julkaisu antaa myös vahvan näytön siitä, että Pantheon of Blood on alusta saakka ollut matkalla oikeaan suuntaan, sillä kappalemateriaali kehkeytyy hyvästä kohti erinomaista. Levyn loppupuolelta löytyvä Ma-Kâram on suorastaan häikäisevä veisu.

Voices Rooted in Blood summaa tyylikkäästi yksiin kansiin Pantheon of Bloodin ensimmäisen vuosikymmenen. Toivottavasti seuraavaksi kuullaan veren ääniä bändin ensimmäisen albumin muodossa. Sitä odotellessa.    

Harri Linnera

Blut Aus Nord – Hallucinogen

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Debemur Morti Productions

Ranskalainen Blut Aus Nord laitettiin alulleen jo 90-luvun alussa, jonka jälkeen bändi on saatellut maailmalle päälle parikymmentä erilaista julkaisua, mukaan lukien kaksitoista pitkäsoittoa. Tyylillisesti keskeishahmon ja visionäärin Vindsvalin luomus on seilannut jatkuvan uusiutumisen hengessä tunnelmallisesta mustasta metallista konemusiikkiin ja ambientiin saakka.

Blut Aus Nordin kolmastoista albumi Hallucinogen kääntää ainakin näennäisesti ruoria menneisyyden suuntaan. Siinä missä pari vuotta aiemmin ilmestynyt Deus Salutis Meæ oli kolkko, kylmä ja teollisen dissonantti, voisi sanoa nykypäivää par excellence, tuorein levy on maanläheinen, huuruinen ja melodinen. Hieman kuin taikasienten mahdollistama aikamatka, jossa liidellään värikkäällä matolla Varg Vikernes matkaseurana kultaiselle 60-luvulle ja eksytään paluumatkalla Oranssin Pazuzun keikalle. Sekään ei synnytä mitään skenepoliittisesti oikeamielistä raivoa, vaan sienipussi kiertää porukassa täydellisen veljeyden hengessä. Timanttinen keikka, hemmot.

Edellä sanottu toimii melko hyvin mittatikkuna sille, onko Blut Aus Nordin hallusinogeeneilla täytettyyn pussiin yleensäkään tarvetta kurkistaa. Jos mainittu tamperelaisyhtye sekä post-alkuiset asiat synnyttävät pakonomaisen tarpeen repiä pakki vauhdissa päälle, niin siitä vain haromaan vaihdekeppiä kouraan.

Levyn avausraita Nomos Nebuleam liehittelee kyllä aluksi hieman burzummaista transsia, mutta kehkeytyy kuitenkin varsin nopeasti progressiiviseen suuntaan. Taustakuoro hymistelee toismaailmaisesti. Askeleen lähemmäksi mustan metallista ilmaisua pääsee Mahagma, jossa sentään kuritetaan nahkoja mättökompilla, tosin tässäkin kappaleessa progevivahteet tulevat melko nopeasti mukaan.

Noin muuten seitsemän kappaletta ja lähes viidenkymmenen minuutin keston omaava kokonaisuus toimii todella mainiosti. Pääpaino on huuruisessa ja toismaailmaisessa tunnelmassa, mutta kappaleissa on kuitenkin riittävästi yksityiskohtia ja tarttumapintaa pitämään mielenkiintoa yllä, olkoonkin, että siellä ja täällä on myös pientä tyhjäkäyntiä. Tämäkin ongelma luultavasti korjaantuisi ottamalla levynnimestä kuuntelusessioiden ohjenuoran. Laadukasta tunnelmamusiikkia valikoivan sienestäjän tarpeisiin.

Harri Linnera

Charnel Winds – Desert Nosism

Charnel Winds on julkaissut juuri musiikkivideon kappaleesta Desert Nosism. Biisi on tulevalta kolmannelta täyspitkältä levyltä, joka kantaa nimeä Ruinenwert.

Charnel Winds on Virroilla, Pohjois-Pirkanmaalla vuonna 2003 perustettu black metal -ryhmä, jonka tavaramerkkejä ovat omaleimaisuus, korkeat tuotantoarvot ja vaikutteet heavy metalin ja progressiivisen rockin suunnalta. Aikaisempien täyspitkien levyjen Der Teufelsbund (Werewolf Records, 2011) ja Verschränkung (Feuer Publications, 2017) lisäksi yhtye on julkaissut useita demoja ja split-äänityksen Two Serpents Verge-yhtyeen kanssa.

Musiikkivideo on tehty audiovisuaalisen työryhmä JUMI:n kanssa. Se on post-apokalyptinen matka läpi kuvankauniin luonnonmaiseman helvetillisiin olosuhteisiin, jotka vallitsevat selviytyneiden heimoyhteisössä.

Ruinenwert on yhtyeen kolmas täyspitkä levy, joka kuten videokin kurottaa sekä menneen sotaisiin kulta-aikoihin että tulevaisuuden hävityksen jälkeiseen ilmapiiriin. Yhtyeellä ei ole tällä hetkellä levylle julkaisijaa.

Katso Desert Nosism -musiikkivideo: Täällä.

Charnel Windsin viimeisimmän levyn arvostelu: Täällä.

Charnel Windsin Facebook-sivu: Täällä.