Avainsana: Black Metal

Perished – Through the Black Mist

Arvosana: 7/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Norjalaisen Perishedin elinkaari alkoi vuonna 1991 ja päättyi 2005. Tuon reilun vuosikymmenen mittaisen ajanjakson aikana bändi saatteli maailmalle muutaman suhteellisen vähälle huomiolle jääneen täyspitkän (Kark, 1998 ja Seid, 2003) ja siihen päälle joitakin pienempiä julkaisuja. Perishedin multiin laittamisen jälkeen osa jäsenistä on jatkanut musisointia sekä pienemmän että suuremman profiilin bändeissä, kuten Bloodthorn, Wurdulak ja Whoredom Rife.

Käsillä oleva Through the Black Mist on bändin alun perin vuonna 1994 ilmestynyt demo, jonka lappeenrantalainen The Sinister Flame on julkaissut uudelleen masteroituna ja lisäkappaleella täydennettynä. Kaiken kaikkiaan levy pitää sisällään seitsemän kappaletta ja hieman päälle kolmenkymmenenkuuden minuutin kestokin lähentelee ihan kelvollista täyspitkää.

Tyylillisesti Perishedin toinen demo edustaa melko täydellisesti oman maansa ja aikakautensa musiikillista ilmaisua. Melodista, melankolista ja mahtipontisuutta tavoittelevaa mustaa metallia, jolla on kuitenkin – vielä – kylmä ja viiltävä terä. Tärkeimmät vertailukohdat ovat Satyriconin ja Dimmu Borgirin saman aikakauden teokset, painotus huomattavasti vahvemmin ensin mainitulla.

Lähemmässä tarkastelussa Through the Black Mist osoittautuu jollain tapaa hankalaksi tapaukseksi. Yhteinen kosketuspinta löytyy jo avauskappaleen My Kings’s Empire ensimmäisen puolentoista minuutin aikana, mutta sen jälkeen epäilevä paholainen alkaa ojennella sarviaan. Perished loistaa yhtä lailla akustisissa suvannoissa kuin myös yksittäisten riffien tasolla, mutta kappaleissa tuntuu olevan melkoisesti tyhjäkäyntiä. Myös pintaan miksattujen hi-hattien sähinä alkaa jossain kohtaa nakertaa kallokoppaa rotan lailla.

Perishedin reilun parinkymmenen vuoden takainen tallenne paranee kuitenkin sitä mukaa kuin sitä kuuntelee lisää. Häiritsevät säröt tasoittuvat ja niiden alta paljastuu suhteellisen toimivaa mustaa metallia genren kulta-ajoilta. Ei varsinaisesti mikään unohdettu klassikko, mutta hyvä ja tarpeellinen uudelleenjulkaisu joka tapauksessa.         

Harri Linnera

 

Aethyrick – Praxis

Arvosana: 8/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Talvipäivänseisauksena 2016 alulle laitettu Aethyrick julkaisi perustamistaan seuraavana vuonna demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery, joiden ilmestymisajankohdat sattuivat asianmukaisesti kesä- ja talvipäivänseisauksille.

Lupaavilla demoillaan melkoisia odotuksia herätellyt bändi päätyi lappeenrantalaisen The Sinister Flamen hoteisiin, joka saatteli pienellä viiveellä maailmalle Gall ja Exile -kaksikon esikoisalbumin tämän vuoden tammikuussa. Seitsemän kappaletta ja hieman alle neljänkymmenen minuutin keston omaava levy kantaa nimeä Praxis.

Praxis on tunnelmaltaan ja sointiväriltään leimallisesti suomalainen hengentuote. Saattaa olla, että musiikillinen viitekehys on alun alkaen lähtöisin 90-luvun puolivälin Norjasta, mutta Aethyrickin ilmaisuun se on virrannut parinkin eri suomalaissuodattimen kautta. Tärkeimmät näistä lienee edesmennyt Alghazanth ja omanlaistaan varjoelämäänsä tätä nykyä elelevä Thy Serpent. Ensin mainitun kanssa yhteistä on musiikin tuntemattomia sfäärejä tavoitteleva ilmavuus ja genressään edukseen erottuva lyriikka, kun taas jälkimmäisen kanssa jaetaan melankolinen yleisilme.

Kappalemateriaalin puolesta Aethyrickin esikoista määrittää tasaisuus. Vahvasta Protectress-avauskappaleesta lähtien kokonaisuus kantaa loppuun saakka, olkoonkin, että instrumentaaliraita Quietude jää jokseenkin kädenlämpöiseksi välisoitoksi. Toisaalta tuossa tasaisuudessa tuntuu myös piilevän kaksikon suurin kompastuskivi: he ovat löytäneet oman mukavuusalueensa ja toimivat siellä vakuuttavasti, mutta samalla jollainen tavalla yllätyksettömästi – liian turvallisesti. Tässä alkaa väistämättäkin haikailla sellaista rosoa ja karkeaa kulmaa, mitä taitotasonsa uloimmilla rajoilla suorittavat muusikonalut louhivat menneisyydessä levyilleen. Hieman lisää sydäntä ja verta.

Kaikesta huolimatta Praxis on vakuuttava ensimmäinen täyspitkä, ja enteilee Aethyrickille hyvää tulevaisuutta valitsemallaan polulla. Mainituksi ansaitsee tulla myös levyn taiten ja tyylikkäästi toteutettu ulkoasu.         

Harri Linnera

VOWELS – Hooves, Leaves & the Death/As December Nightingales

Image of VOWELS - Hooves, Leaves & the Death/As December Nightingales
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Sun & Moon Records

 

 

Tämä kaksi ep:tä niputtava äänite tarjoilee oikeasti uniikkia ja hyvää musiikkia. Ensimmäinen osio koostuu ambient-henkisestä, maalailevammasta instrumentaalista kappaleesta sekä shamanistisesta black metal -esityksestä. Kun soitinarsenaaliin kuuluvat niin sanottujen perusinstrumenttien lisäksi puhaltimia ja sello, saadaan osaavissa käsissä aikaiseksi hyvin vaikuttavaa jälkeä. Tuntuu ettei ryhmän luomistyössä ole minkäänlaisia sääntöjä; esimerkiksi ensimmäiseen kappaleeseen on soitettu poikkeuksellisesti kaksi bassokitararaitaa. Mitenkään monimutkaista Vowelsin musiikki ei ole, mutta äärimmäisen tunnelmallista ja kotikutoisen kuuloista. As December Nightingales on puhtaiden lauluosuuksien siivittämänä rauhallisempaa kuin ensimmäinen puolisko.

Kappaleiden äänitykset ovat kuulemma tapahtuneet jokapuolella, mutta mitään leikkaa ja liimaa tunnetta kyseinen toteutustapa ei jätä lopputulokseen. Yksi äänitteen valteista on kappaleiden kestoissa. Perusrakenteiltaan suhteellisen yksinkertaisia biisejä kun ei kannata pilata liialla venyttämisellä. Kun lasketaan pois yllä mainittu liki kaksitoista minuuttinen black metal -suuntainen Wolves Eating the Sun, jää neljälle muulle kappaleelle aikaa yhteensä parikymmentä minuuttia. Jälleen kerran huomaa levyn vierähtäneen ja sen kuulee mielellä toisen kerran vaikka heti tai antaa mielen jäädä siihen seesteiseen tunnelmaan jonka As December Nightingales jättää. Toivottavasti tämä italialainen kokoonpano työstää ensimmäisen pitkäsoittonsakin samalla vapaantuneen tuntuisella metodilla.

 

Hannu Marila