Avainsana: Arska

Arska / mTORR – Fennoscandian Metal

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions / NORDIC IRON AGE Records

Yleensä lempinimellä Arska tunnettu äänekoskelainen Ari Honkonen on underground-ikoni, joka on luonut omannäköistään metallia 80- ja 90-luvun taitteesta saakka. Vuosien varrella Arskan käsistä on lähtenyt maailmalle mustaa metallia, goottirockia, perinteikästä doomia ja voimaheviä.

Jonkinlaisena läpi vuosien ja vuosikymmenien kulkevana punaisena lankana Arskan uralla on ollut pohjoinen pakanallinen perintö ja sen vaaliminen. Miehen alkuaikojen bändeillä oli jonkinlaista yritystä tavanomaisempien black metal -teemojen suuntaan, mutta varsin pian niiden tilalle tulivat pohjoinen mytologia ja mystiikka, taistelut ja soturin polku. Tällä tavoin ei ole oikeastaan kovinkaan yllättävää, että hän on tehnyt melkoisen uran myös viking rockin – tai ehkä paremminkin hakkapeliitta-rockin – edustajana.

Käsillä oleva yhteislevytys Fennoscandian Metal juhlistaa Arskan kolmekymmenvuotista uraa alamaailmaisena ja pakanallisena trubaduurina.

Levyn ensimmäisen puoliskon muodostaa soolomateriaali, josta joitakin kappaleita on julkaistu aiemmin DeathZenMagick-YouTube-kanavalla. Levyn jälkimmäiseltä puoliskolta löytyvän mTORRin ralleista Against the World on julkaistu myös tämän vuoden alussa ilmestyneellä World Wide Vikingrock Vol. II -kokoelmalla. Loppu mTORR-materiaali on tuoretta, olkoonkin, että se sisältää myös Kareliaania uudelleenversioituna. Näihin bändiltä toiselle siirtyneisiin kappaleisiin kuuluu muun muassa Land of the Finns, jonka pohjana on alun alkaen Kareliaanin vinyylibonukseksi suunniteltu Kaunis maa. Kaiken kaikkiaan levyllä on yksitoista rallia, joiden yhteispituus on hieman alle kolmekymmentäseitsemän minuuttia.

Fennoscandian Metal ei tarjoa suuria yllätyksiä niille, joille Arskan musiikilliset edesottamukset ovat entuudestaan tuttuja. Yhteislevytyksen yksitoista vetoa asettuvat melko luontevasti perinteikkään ja juurevan metallin ja rockin viitekehykseen. Siellä ja täällä mukana on punkahtavaa uhmakkuutta, toisaalla hölkätään hieman rennommin viking rockin tyylilajissa. Saundimaailma on kotikutoinen mutta selkeä. Soolomateriaalissa korvaa miellyttävät myös taiten toteutetut koskettimet.

Jos käsillä olevaa julkaisua tarkastelisi Arska vastaan Arska -kilvoitteluna, niin kyllä levyn ensimmäisen osuuden Arska taitaisi peitota jälkimmäisen osuuden itsensä. Jos ei ihan tyrmäyksellä, niin ainakin tuomariäänillä. Aivan erityisesti edukseen erottuvat kappaleet Nordic Hammer Power ja Muscle Rock, mutta soolomateriaalin kolme muuta vetoa eivät jää kovinkaan kauaksi edellä mainituista. mTORRillakin on hetkensä, kuten jo kertaalleen mainitussa Against the World -kappaleessa, mutta kokonaisuutena arvioituna levyn jälkimmäinen puolisko jää hieman sijoittumaan alkupuolen soolomateriaalin rinnalla.   

Yhteensummaten Arskan ja mTORRin yhteislevytys on kaikin puolin pätevä julkaisu perinteisen hevin ja taistelutahtoa kohottavien pakanaveisujen ystäville. Toki kolmenkymmenen vuoden uraa olisi voinut hieman prameamminkin juhlistaa, mutta ehkäpä deluxe-vinyyliboksit ja nimikko-oluet eivät oikein ole Arskan juttu?

Harri Linnera

Rockarska – Rock Hard For Norden

Arvosana: 9/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions / Rocknorden Records

Arskan pajassa ei edelleenkään istuta tumput suorina, vaan ahjosta nousevat tulenlieskat nuolevat ahnaasti noenmustaa laipiota ja pajavasaran iskut kolisevat raskaina ja uhkaavina. Tällä kertaa pajan savuisesta hämärästä saatellaan pohjoiseen todellisuuteen Rockarskan esikoisalbumi Rock Hard For Norden.  

Yksitoista kappaletta sisältävä ja reilun puolentunnin keston omaava levy on alleviivatusti sitä, mitä sen nimi lupaa. Se rokkaa rankasti. Arska on lapioinut ahjoonsa aineksia punkista, rockabillystä, rautalankarokista ja perinteisestä hard rockista. Siellä ja täällä aavistelee jopa Arskan toisen bändin Perkeleen goottilaisia kaikuja. Kaikesta tästä huolimatta Rock Hard For Norden on todella linjakas ja iskevä albumi, josta on turhat rönsyt karsittu huolellisesti pois.

Kappaletasolla tarkasteltuna Rockarskan ensimmäinen täyspitkä tarjoaa melkoisen kavalkadin omanlaisiaan hittejä. Miehekkäällä kompilla rullaava, moniulotteinen ja uskomattoman tarttuva Old School. Hieman menneisyyden Perkeleen hengessä tunnelmoiva ja perinteisiä hard rock -vivahteita sisältävä Valkyrie. Kaikuja lännenmiesten elämästä tavoittava, uhmakkaasti julistava The Northern Lands. Päätöskappale Northern Stars summaa levyn hieman melankolisella otteella, mutta senkin pohjalla jymisevät pohjan miehen väkevät sydämenlyönnit.

Rock Hard For Norden on enemmän tai vähemmän täydellinen albumi käsillä olevassa maailmantilanteessa. Se on verevä, väkevä, mieltäylentävä ja taistelutahtoa nostattava. Juuri sitä, mitä näinä ahtaina aikoina tarvitaankin. Rockarskan esikoisalbumi on myös erinomainen lisä Ari Honkosen jo muutenkin melkoisen ansioituneeseen julkaisuluetteloon ja kielii vahvasti sen puolesta, että Arskan paja ei ole ainakaan hiipumaan päin. Hyvä niin.   

Harri Linnera

Perkele / Ironbird – Pohjola

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions

Perkeleen ja sen jatkumon Ironbirdin – jonka nimi pitäisi oikeaoppisesti kirjoittaa kapiteeleilla – yhteislevy Pohjola kokoaa yksiin kansiin bändien pakanametallia reilun parinkymmenen vuoden ajalta. Ensin mainittu bändi ehti noin kuuden vuoden olemassaolonsa aikana kokeilla siipiään myös goottirockin parissa, mutta kyseiseen genreen sijoittuvaa materiaalia ei ole tällä levyllä mukana.

Levyn aloittaa Perkele vuonna 1995 julkaistulla demollaan, joka kantaa samaa nimeä kuin käsillä oleva yhteislevy. Neljä kappaletta sisältävä nauha on ollut omanlaisensa tienraivaaja 90-luvun puolivälin Suomessa, jossa pakanallisesta menneisyydestä ja kansanmusiikista omaksutut vaikutteet vasta odottivat valtavirtaistumistaan. Perkeleen ja monien uudempien tulokkaiden erona on myös se, että ensin mainittu ei ole samalla tavalla velkaa ruotsalaiselle Bathorylle kuin nämä jälkimmäiset. Mahtipontisen raskassoutuisuuden sijaan Perkeleen kappaleet rokkaavat ja svengaavat.

Ironbirdin 90-luvun loppupuolen formaatiolta mukaan on päätynyt kaksi kappaletta. Ari Honkonen eli tuttavallisemmin Arska revittelee rumpukoneen ja neliraiturin kanssa tavalla, jossa on hänen mittapuullaan jo hieman avantgardistinen lähestymistapa. Näin varsinkin kappaleessa The Born of Fire, jonka vimmaisesti kilkattavat konerummut ja erikoiset vokaaliratkaisut muodostavat melko omituisen kokonaisuuden. Jälkimmäisenä tuleva Golden Memories on koneellisesta rumpusaundistaan huolimatta huomattavasti perinteisempi ja maanläheisempi kappale. Itse asiassa koko levyn parhaimmistoa.

Levyn päättää Ironbirdin vuoden 2018 formaatio neljän kappaleen kavalkadilla. Toisen tulemisen myötä bändin saundimaailma on päivitetty analogisesta digitaaliseen, mikä on kieltämättä tuonut mukaan uudenlaista terävyyttä. Mistään kultakorvaiseen makuun pintahiotusta äänimaailmasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Arskan projekteille ominainen maanläheisyys ja raakuus ovat väkevästi läsnä. Noin muutenkin tuntuu, että Ironbirdin toinen tuleminen on tapahtunut varsin suotuisten tähtien alla. Todella vakuuttava kappalekimara, joka nostattaa melkoisesti odotuksia Ironbirdin tulevien julkaisujen suhteen. Niitä odotellen.

Harri Linnera

Morningstar – Heavy Metal Heretics on Stage

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions

Äänekoskelainen Morningstar aurasi toistakymmentä vuotta pitkän olemassaolonsa aikana latua parinkin eri metalligenren pioneerina. Mustan metallin saralla 90-luvun alussa aloittanut bändi kehitteli täyspitkillään pakanallisen lyriikan ja verevän voimahevin synteesiä, joilla myöhemmät tulokkaat kiipesivät suurille esiintymislavoille saakka. Mahdollista vaikutushistoriaa on hankalaa todistaa suuntaan tai toiseen, mutta jotenkin itselläni on ollut tapana ajatella, että Morningstarissa oli itse teossa juuri oikeanlainen konsepti. Aika vain sattui olemaan väärä.

Se historiasta. VainoValkeat Productionsin pienimuotoisesti julkaisema Heavy Metal Heretics on Stage kokoaa yhteen vuonna 2007 toimintansa lopettaneen ryhmän harvinaisempaa keikka- ja studiomateriaalia. Kyseiseen julkaisuun ei kuitenkaan sisälly piilotettua lupausta siitä, että Morningstar olisi tekemässä paluuta.

Tämä on levyn aloittavan viiden kappaleen keikkaosuuden valossa vähintäänkin harmillista. Pääosin kolmen viimeisen albumin pohjalle rakentuvassa keikkasetissä on voimaa ja tarttuvuutta, ja vaikka kannet varoittelevat raaoista saundeista punaisin kirjaimin, niin bändin keikkasaundi on yllättävänkin selkeä ja tasapainoinen. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla himmennä sitä paatosta, jolla kolmikko ja erityisesti kitaristi-vokalisti Ari Honkonen esittää fennomaanista pakanaheviään. Oikeastaan päinvastoin.

Jos albumin ensimmäisestä osuudesta haluaisi kaivamalla kaivaa jotakin arvosteltavaa, niin sen täytyy olla se, että viisi kappaletta ei riitä alkuunkaan. Sellainen viidentoista kappaleen setti alkaisi olla lähellä siedettävää, ja mielellään niin, että vuonna 1996 julkaistu Heretic Metal olisi vahvasti yliedustettuna. Ehkä tuossa keikkaosuudessa olisi voinut kuulua myös hieman enemmän bändin ja yleisön välinen kanssakäyminen, jota on luultavasti ollut huomattavasti enemmän kuin lopulliselta tallenteelta kuuluu. Hienoa kuitenkin, että keikan päättävän Black Rebel -klassikkorallin loppuun on jätetty hunajaisen kannustava kommentti:

– Jos te ette oo hyvä, niin kuka sitten on!

Studio-osuus koostuu vastaavasti viidestä kappaleesta. Näistä kaksi ensimmäistä, Ultima Thule/Pagan Funeral ja Metal Fever, ovat vuoden 2001 promonauhalta. Kolmantena tuleva Metal Survivor on alun perin julkaistu Finnish Metal -albumin vinyylibonuksena, kun taas neljäs kappale Fighters of Metal sai ensijulkaisunsa Metal On Metal II -kokoelmalla. Tämänkin osuuden päättää Black Rebel, tosin ennen julkaisemattomana ryyppyversiona. Promillet kuuluvat läpi, mutta pääosin myönteisellä tavalla – esityksen pienet epäpuhtaudet peittyvät energian ja tunnelatauksen alle. Todella hyvä veto itse asiassa. Noin muutenkaan levyn jälkimmäinen osuus ei kauheasti anna aihetta arvosteluun.

Heavy Metal Heretics on Stage kokoaa tyylikkäästi yhteen omanlaisensa tienraivaajabändin uran myöhempiä vaiheita. Tavaraa olisi voinut olla enemmänkin, mutta ainakaan reilun neljänkymmenen minuutin mittaisella levyllä ei ole tyhjäkäyntiä tai tylsiä hetkiä.

Harri Linnera

Seppä Ilmarinen – Seppä Ilmarinen

Arvosana: 8/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions / NORDIC IRON AGE Records

Tuttavallisesti Arskana tunnettu äänekoskelainen multi-instrumentalisti Ari Honkonen on luonut omannäköistään uraa kotimaisen metallimusiikin marginaaleissa neljällä eri vuosikymmenellä. Siinä vuosikymmenten läpi tarpoessaan hän on lukuisten bändiensä ja projektiensa kanssa kasannut julkaisuhistorian, jonka yksityiskohtainen läpikäyminen vaatisi kirjan tai kaksi. Arskan bändeistä tunnetuin lienee Morningstar, joka toistakymmentä vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana aurasi latua parinkin eri metalligenren pioneerina, olkoonkin, että tämä työ on jäänyt suurimmalta osalta historian hämärään.

Käsillä oleva Seppä Ilmarisen esikoisalbumi edustaa Arskan muutenkin melko vähälle huomiolle jääneen tuotannon vähemmän tunnettua puolta, mutta kyllä levystä tekijänsä tavaramerkki erottuu selkeänä ja kirkkaana. Kotikutoinen saundimaailma, vanhoista metallitraditioista ammentavat kappaleet, kansallisromanttiset lyriikat ja Arskan tunnistettava laulutyyli – siinäpä Seppä Ilmarisen peruspalikat ylimalkaan summattuna.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna metallipajan sulatusuuni tuntuu oikein osuvalta vertauskuvalta Seppä Ilmarisen ensimmäiselle täyspitkälle. Levyn kuusiminuuttisen avausraidan Ukko, Tor, Taranis ja Donar jylhä alkusoitto liehittelee mielleyhtymiä Bathoryn ja Gravelandin pakanaeepoksiin, jonka jälkeen kappale jatkaa hieman haikeatunnelmaisena, kunnes kirii vauhtia ja purkautuu lopussa improvisoidun kuuloiseen kitarasooloon.

Mainitussa kappaleessa onkin melko hyvin taottu kehykset koko loppulevylle. Siellä ja täällä rakennellaan tunnelmaa mahtipontisiin mittasuhteisiin, mutta levyn ytimessä on vanhan punkin, hevin ja rässin punahehkuinen seos, josta muotoutuu esiin melkoisen tarttuva kahdeksan kappaleen kimara. Näistä parhaimmat ovat vaikuttavalla alkusoitolla liikkeelle lähtevä nimikkokappale, ajatuksia Morningstarin suuntaan kuljettava Lintukoto ja päätöskappale Uusi aika, jonka punkahtavassa poljennossa on aidon hengennostatuslaulun elkeitä. Viimeiseksi mainittu onkin selkeästi oma suosikkini koko levyltä.

Yhteensummaten voisi todeta, että Seppä Ilmarisen ensimmäinen täyspitkä miellyttää varmasti niitä, jotka ovat tehneet sinunkaupat Arskan aiemman tuotannon kanssa. Taas toisaalta, jos Äänekosken miehen vaikuttava julkaisuhistoria on entuudestaan tuntematon, niin Seppä Ilmarinen toimii myös terävänä ensikosketuksena. Onhan tässä kuitenkin melko kattavasti mukana Arskan metallisen odysseian eri puolia.

Harri Linnera