Avainsana: Aethyrick

Aethyrick – Gnosis

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Aethyrick sai alkunsa talvipäivänseisauksena 2016, jonka jälkeen se on julkaissut tuoretta materiaalia melkoisen ripeällä tahdilla. Demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery ilmestyivät 2017, eikä ensimmäinen albumi Praxis odotuttanut itseään seuraavaa vuotta pidempään. 2019 bändi saatteli maailmalle kokoelmalevyn Solstice Cycle, joka pitää sisällään kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin alun perin julkaistut demot.

Vuosi edellä mainitusta kokoelmasta ja käsillä onkin Aethyrickin toinen täyspitkä, joka kantaa nimeä Gnosis. Toistuvuus ei rajoitu pelkästään yhteen sanaan tiivistettyyn levynnimeen, vaan ulottuu myös kappaleiden määrään ja levynpituuteen – eli tälläkin kertaa tarjolla on seitsemän kappaletta, joiden yhteiskesto on noin neljäkymmentä minuuttia.

Jonkinmoiseen kategoriaan haarukoituna Aethyrick edustaa 90-lukulaisesti inspiroitunutta, melodista ja tunnelmallista mustaa metallia, jossa on vahvasti läsnä suomalainen melankolinen paatos. Mainittu paatos vaikuttaa myös vahvistuneen tuntuvasti sitten bändin esikoisalbumin. Tämä on kuulijan mieltymysten mukaisesti asia, joka määrittyy kielteisesti tai myönteisesti. Jos haluaa kirveenhamaran lailla kallokoppaan iskevää tavaraa, niin kannattaa suosiolla suunnata toisaalle. Jos taas kaipaa soonista johdattelua sisäisten tähtitarhojen tai hautausmaiden tutkimiseen, niin tuossa tarkoituksessa Gnosis toimii enemmän kuin hyvin.

Kuten sanottu, Aethyrickin lähestymistapa on melko kaukana poikki ja pinoon -mäiskimisestä, jossa olennainen asia tulee selväksi jo ensimmäisten parinkymmenen sekunnin aikana. Paremminkin tuntuu, että bändillä on tapana aloittaa kappaleensa hieman vaatimattomasti tai jopa jollain tavalla vaisusti, jonka jälkeen äänimaisemaa rakennetaan kerros kerrokselta. Tämä tekee Aethyrickin jälkimmäisestä albumin, joka vaatii useampia kuuntelukertoja avautuakseen kunnolla. Toisaalta Gnosis myös palkitsee omistautuneen kuulijansa melkoisen runsaskätisesti, sillä levyllä ei ole yhtään oikeasti heikkoa raitaa.

Tasaisen tasokkaan kokonaisuuden yläpuolelle kohoavia kappaleita sen sijaan on useampiakin. Nämä tosin tuntuvat vaihtuvan hieman kuuntelukertojen välillä, mutta tulkoon mainituiksi viisiminuuttinen Anointed Bones ja levyn voitokkaasti päättävä, päälle seitsenminuuttinen Golden Suffering. Tämä jälkimmäinen itse asiassa erottui jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla jonkinlaiseksi kestosuosiksi. Vahva tunnelma, hienosti loppua kohti kasvava kokonaisuus ja koko joukko mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten alun bassottelu ja loppuolen akustinen kitara.

Gnosis on vahva toinen albumi bändiltä, joka musiikkinsa ja eetoksensa kanssa kulkee päättäväisesti omaa polkuaan. Erinomaisen suositeltava levy niille, jotka vaativat mustalta metalliltaan sisältöä ja syvyyttä.

Harri Linnera

Aethyrick – Praxis

Arvosana: 8/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Talvipäivänseisauksena 2016 alulle laitettu Aethyrick julkaisi perustamistaan seuraavana vuonna demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery, joiden ilmestymisajankohdat sattuivat asianmukaisesti kesä- ja talvipäivänseisauksille.

Lupaavilla demoillaan melkoisia odotuksia herätellyt bändi päätyi lappeenrantalaisen The Sinister Flamen hoteisiin, joka saatteli pienellä viiveellä maailmalle Gall ja Exile -kaksikon esikoisalbumin tämän vuoden tammikuussa. Seitsemän kappaletta ja hieman alle neljänkymmenen minuutin keston omaava levy kantaa nimeä Praxis.

Praxis on tunnelmaltaan ja sointiväriltään leimallisesti suomalainen hengentuote. Saattaa olla, että musiikillinen viitekehys on alun alkaen lähtöisin 90-luvun puolivälin Norjasta, mutta Aethyrickin ilmaisuun se on virrannut parinkin eri suomalaissuodattimen kautta. Tärkeimmät näistä lienee edesmennyt Alghazanth ja omanlaistaan varjoelämäänsä tätä nykyä elelevä Thy Serpent. Ensin mainitun kanssa yhteistä on musiikin tuntemattomia sfäärejä tavoitteleva ilmavuus ja genressään edukseen erottuva lyriikka, kun taas jälkimmäisen kanssa jaetaan melankolinen yleisilme.

Kappalemateriaalin puolesta Aethyrickin esikoista määrittää tasaisuus. Vahvasta Protectress-avauskappaleesta lähtien kokonaisuus kantaa loppuun saakka, olkoonkin, että instrumentaaliraita Quietude jää jokseenkin kädenlämpöiseksi välisoitoksi. Toisaalta tuossa tasaisuudessa tuntuu myös piilevän kaksikon suurin kompastuskivi: he ovat löytäneet oman mukavuusalueensa ja toimivat siellä vakuuttavasti, mutta samalla jollainen tavalla yllätyksettömästi – liian turvallisesti. Tässä alkaa väistämättäkin haikailla sellaista rosoa ja karkeaa kulmaa, mitä taitotasonsa uloimmilla rajoilla suorittavat muusikonalut louhivat menneisyydessä levyilleen. Hieman lisää sydäntä ja verta.

Kaikesta huolimatta Praxis on vakuuttava ensimmäinen täyspitkä, ja enteilee Aethyrickille hyvää tulevaisuutta valitsemallaan polulla. Mainituksi ansaitsee tulla myös levyn taiten ja tyylikkäästi toteutettu ulkoasu.         

Harri Linnera