Swedenrock 2019 – Sölvesborg, Ruotsi

Ruotsissa on aina perinteinen hevi ja hard rock on ollut suosiossa kautta vuosikymmenien. Näin ollen Swedenrock on aina ollut vanhojen ja legendaaristen dinosaurusten temmellyskenttänä aina vuodesta 1992 lähtien, kun ensimmäinen Ruotsirokki järjestettiin Karlshamnissa, kunnes 1998 se siirrettiin nykyiselle paikalleen Sölvesborgiin. Vuosien aikana festari on paisunut parin päivän tapahtumasta nelipäiväiseksi hevin ja rockin juhlaksi. Lisäksi mukaan tullut melkoinen määrä näyttelyasettajia, jotka toimivat yhteistyössä Swedenrockin kanssa. Swedenrockin yleisön keski-ikä liikkuu lähempänä 50 kuin 30 vuotta, sillä ovathan monet esiintyjät kasarinuorten aikakaudelta. Jälleen kerran bändilista oli vakuuttava. Ja olihan joukossa muutamia yhtyeitä, jotka olivat viimeisellä kiertueellaan, kuten Kiss ja Slayer. Joten nokka kohti Swedenrockia.


 

KESKIVIIKKO

 

Legendaarinen Oz on käynyt läpi melkoisen muutoksen kokoonpanossaan. Ainoastaan rumpali Mark Ruffneck on enää jäljellä edellisen levyn kokoonpanosta. Laulaja Ape De Martini on poistunut kuvioista ja tilalle on pestattu nuorempaa sukupolvea edustava kaveri hoitamaan laulut. Oz on jo käsite ja brändi sekä kotimaisessa että ruotsalaisessa metallimaailmassa. Jos Ruffneck olisi aloittanut uudella nimellä, ketään ei olisi kiinnostanut. Sen sijaan nimi Oz vetää yleisöä puoleensa, kuten oli nähtävissä Swedenrockissa. Uudistunut bändi veti hyvän setin, joka koostui vanhoista klassikoista kuten ”Fire In The Brain”, ”Black Candles”, ”Search The Light” uhnohtamattakaan ”Turn The Cross Upside Down” ja tietenkin uudempaa matskua ”Dominator”, ”Bone Crusher”. Nykyinen laulaja veti vanhat piisit hyvin ja näytti, että lavalla on oltu ennenkin.

Perinteistä brittiläistä New Wave Of The British Heavy Metallia edusti Demon. Bändin piti jo lopettaa aikoja sitten, mutta vokalistin Dave Hill ei ole vain malttanut. Miksi lopettaa yhtye, kun keikkaa riittää ja levyjäkin julkaistaan tasaiseen tahtiin. Keikka lähti käyntiin ”Night Of The Demon” -piisillä ja muutenkin setti koostui vanhemmasta materiaalista.  Hill oli nähnyt vaivaa esiintymiseen, sillä kasvot oli maalattu ja päällä oli kaapua muistuttava vaatetus. Demon oli hyvä ja piisit rullasivat sujuvasti – suorastaan yllättävän hyvin. Tuskin Hill tulee lopettamaan yhtyettä vielä vuosiin, vaikka ikää miehellä alkaa olemaan.

 

Perinteisestä hevistä seuraavaksi brassi-dödön pariin, kun Krisiun veti nupit kaakkoon tunnin ajaksi telttalavalla. Krisiun on tunnettu armottamasta live-esiintymisestä, ja kolmikko veti jälleen kerran oksat pois -tyyllisen keikan. Tunnin setti käsitti piisejä kaikkiaan kahdeksalta levyltä ja piisien välissä basisti/laulaja muisti kiitellä yleisöä, että olivat tulleet katsomaan bändiä. Kieltämättä oli hyvä kiitellä, sillä ruotsalainen hård rock -yleisö ei helposti lämpiä rankemmalle metalille. Setin lopuksi kuultiin vielä Aces Of Spades -koveri.

 

Pitkän linjan rässi veteraani Death Angel on juuri julkaissut uuden levyn Humanicide, joka osoittaa, ettei bändi ole hidastamassa tahtia. Lavallakin bändin osoittautui todella äreäksi ja tiukaksi ryhmäksi, joka mätti piisejä tiukalla otteella toinen toisensa perään. Laulaja Mark Oseugon ääni on edelleen timmissä kunnossa ja muutenkin mies oli kuin duracell-pupu, joka viiletti pitkin lavaa eikä niskanikamia paljon säästelty.

 

TORSTAI

Torstaipäivä alkoi mukavasti saapuessani alueelle, kun Blaze Bayley napautti noin tunnin kestävän Iron Maiden -settinsä käyntiin. Olihan se todella mukava kuulla vähemmän kuultuja Blazen aikaisia Maiden-piisejä kuten ”Lord Of The Flies”, ”Judgement Of Heaven” etc. Piisit ovat todella hienoja ja eeppisiä, jotka jokaisen Iron Maiden fanin pitäisi hanskata ja tuntea.

Saksalais-romanialainen Powerwolf on viime vuosina kasvattanut suosiotaan valtavasti. Ei ole sinänsä ollut ihme, että kakkoslava kutsui ja yleisöä oli paljon. Bändin ulkoinen habitus oli hauska leikitellen sekä vampyyri- että susiteemoilla. Onhan Powerwolfin power metalli kieltämättä aika köppöistä, vaikka mahtipontisuutta onkin lisätty koskettimilla.

Seuraavaksi oli vuorossa kolmen ruotsalaisen bändin putki. Aluksi oli Arch Enemy, joka on onnistunut nostamaan suosiota laulavaihdoksen myötä.  Arch Enemy oli jälleen takuuvarma esiintyjä, jossa ei ollut heikkoja lenkkejä. Bändi  oli kovassa vedossa ja yleensäkin Arch Enemyn keikat ovat tiukkoja vetoja.  Alissa White-Gluz oli täyttä energiaa ja vimmaa koko keikan ajan.

On aivan käsittämätöntä, miten ihmeessä Amon Amarthista on tullut noin iso bändi 2000- ja 2010-lukujen aikana. Nyt tämä viikinkirytmiryhmä oli Swedenrockissa päälavan tason esiintyjä. Paikka on kyllä ansaittu, sillä onhan sitä kierretty ympäriinsä. Toisaalta ovat olleet oikeassa paikkaan ja oikeaan aikaan, mikä on tehnyt monista bändeistä isoja, kun on ollut mukana ripaus onnea. Amon Amarthin Swedenrockin keikkaa varten oli myös satsattu visuaaliseen puoleen; oli pommeja, tulipatsaita ja tietenkin viikinkiköriläiden taisteluhetkiä.  Amon Amarthin setti koostui useiden levyjen piiseistä aina Avengerista saakka. Uusimmalta Bersekerilta tuli kolme. Nokkamies Johan Hägg oli yhtä hymy läpi keikan, kun mies tähyili suurta yleisömerta.

Ruotsalaistunut Johanna Sardonis on onnistunut samaan hyvän nosteen Luciferille. Lisäksi Nicke Anderssonin liittyminen mukaan on tuonut lisää kiinnostusta yhtyettä kohtaan.  Bändin 70-luvun tyyppinen hard rock oli todella maagista ja tarttuvaa. Nicke Anderssonin tanakka rumpalointi on tuonut yhtyeeseen tiukkuutta. Sardoniksen elehdintä mikkitelineen kanssa toi myös iloa miespuolisille katsojille.

Viimeistä kiertuettä vetävä Slayer oli kerrankin saanut hyvän slotin. Aikaisemmin Slayer on soittanut päiväsaikaan Swedenrockissa, kun tällä kertaa oli soittoaika puolen yön aikaan. Pimeässä valot ja komeat tuleshow näyttivät todella vaikuttavilta. Thrash-legenda vyörytti piisejä melkoisella sykkeellä, ettei armoa paljon annettu. Piisilista koostui perinteisistä klassikoista kuten ”War Ensemble”, ”Dead Skin Mask” jne., ja yllättäen Repentlessiltä oli aivan yksi piisi. Viime kiertueella soitettu ”Dittohead” oli pudotettu, mikä on sääli. Holt ja King hoitivat tonttinsa tiukalla soitannalla, kun taas Aray tykkäsi silmäleikeistä yleisön kanssa. Slayer on nyt tulossa Tuskaan, joten jää nähtäväksi, miten tulet ja valot toimivat päivän valossa. Mutta se on varma, että Tuskan yleisö osaa pistää ison vaihteen päälle pitissä, kun hurri yleisö tyytyi hieman heiluttamaan päätä ja pikkaseen puimaan nyrkkiä.

Repentless

Evil Has No Boundaries

World Painted Blood

Postmortem

Hate Worldwide

War Ensemble

Gemini

Disciple

Mandatory Suicide

Chemical Warfare

Payback

Temptation

Born of Fire

Seasons in the Abyss

Hell Awaits

South of Heaven

Raining Blood

Black Magic

Dead Skin Mask

Angel of Death

PERJANTAI

 

Osaltani kolmannen päivän korkkasi ruotsalainen AOR-projekti Night Flight Orchestra, jossa Soilworkin nokkamies Björn Strid on päässyt toteuttamaan uusia musiikillisia visioita. Itselleni Night Flight ei ole koskaan uponnut, kuten eräs totesi, että minulla ”huono maku”. Noh, bändi oli panostanut taustalaulajiin ja sonnostautunut pukuihin sekä naukkaili viiniä piisien lomassa. Swedenrock-yleisö näytti diggaavan.

 

Saksan kitarasuuruus Axel Rudi Pell on ollut vakioesiintyjä Swedenrockissa vuosien ajan. Mies on julkaissut julmetun määrän levyjä vuosikymmenien varrella, mutta niistä ei ole koskaan noussut mitään kestosuosikkia. Bändi vetäisi tasaisin setin, mutta Pellillä oli ylimääräistä ohjelmaa tekniikan kanssa. Ilmeisesti kitara ei toiminut toivotulla tavalla, ja tämä selvästi jurppi saksalaista. Laulajalla oli hommassa hankassa, mutta miksi ihmeessä Boddy Rondinelli soittaa Axel Rudi Pellin yhtyeessä? Onko työtehtävät niin tiukassa nykyään?!

Nyt päästiin asiaan, sillä Candlemass oli seuraavana. Kevättalvella julkaistu The Door to Doom oli suorastaan hyvä levy, jolla ensimmäisen levyn laulaja Johan Längquist hoiti kaikki vokaalit. Mies on silloin tällöin esiintynyt Candlemassin riveissä vuosien saatossa. Nyt mies oli ensimmäistä kertaan varsinaisesti viralinen laulaja. Swedenrockin setti käsitti piisejä tietenkin ensimmäiseltä Candlemass-levyltä Epicus Doomicus Metallicus, kuten Crystal Ball, Solitude, Under the Oak ja olihan setissä Messiah Marcolininkin aikakauden kamaa, kuten Bewitched, Mirror Mirror ja Dark Reflections. Bändin itse maestro Leif Edling on muuttanut ulkoista habitusta aika rankasti viime näkemältä; lierihattu, pitkä parta ja harmaantunut tukka. Längquist veti keikan läpi varmoin ottein, sillä onhan mies kokenut esiintyjä.

The Well of Souls

Dark Reflections

Mirror Mirror

Astorolus – The Great Octopus

A Sorcerer’s Pledge

Under the Oak

Bewitched

Crystal Ball

Dark Are the Veils of Death

Play Video

Black Trinity

Solitude

 

Jenkkiläinen power metal -pioneeri Jag Panzer ei koskaan noussut suureen suosioon, vaan on enemmän nauttinut kulttisuosiota. Ilmeisesti Jag Panzer ei ollut kovinkaan tunnettu nimi Swedenrockin yleisön keskuudessä, sillä jengiä oli katsomassa hävettävän vähän. Tuskin siihen syy oli syynsä samaan aikaan soittava ZZ Top. Missä olivat perushevidiggarit?! Noh, Coloradon power metal -viisikko veti todella maittavan setin, joka koostui piisejä kahdeksalta levyltä. Luonnollisesti ensimmäiseltä Ample Destructionilta vedettiin kolme piisiä. Vokalisti Harry Conklin on eräs aliarvoistetuista metallilaulajista. Miehen ääni oli tikissä ja kuulosti todella mahtipontiselta. Harmi, että oli vähän jengiä, sillä Jag Panzer on näillä levyesasteilla harvinaista herkkua.

 

Väen vähyydestä ei ollut nyt kyse, kun At The Gates veti settinsä kolmoslavalla. At The Gates ei yllättänyt esiintymisen suhteen tai settilistan puitteissa. Bändi oli viimeisen päällä varma kaikissa otteissa, ettei mitään lipsumista tapahtunut.

 

Puolan Batushka on ollut viime aikoina myrskyn silmässä, kun laulajan ja bändistä erotetun kitaristin välille on kehkeytynyt varsin erikoinen taistelu bändin omistuksesta. Siitä huolimatta laulajan vetämä Batushkalla on kesän aikana huomattava määrä keikkoja buukattuna, kuten Swedenrock. Lavalle bändi oli taatusti raahannut paikallisen ortdoksikirkon ylijäämätavarat ja hieman retusoinut uusiksi. Alttarikamaa, ikoneita ja kynttilöitä oli sen verran paljon, että kyllä sillä yhden messun saa hyvin aikaseksi. Keikan aluksi kynttilöiden syntyttäminen kesti tovinsa, kunnes liturgia saatiin kunnolla käyntiin. Batushka veti messunsa läpi hyvin perinteisellä batushkamaisella otteella. Laulaja toimi eräänläisenä ortodoksilaisena pappina, joka piti messua seurakunnallensa. Kieltämättä lava näytti komealta ja huolellisesti suunniteltuna.

 

Tässä yhteydessä on muutama sananen kirjoitettava illan pääesiintyjästä, Kissistä. Bändihän on jäähyväiskiertueella, joka kantaa nimeä ”The End Of The Road”. Onhan tällä maskijättiläisellä jo viides vuosikymmen menossa, joten Simmonsilla ja Stanleyllä alkaa kilometrit tulla täyteen. Show oli näyttävä, kuten Kissillä on aina ollut. Verta, liekkejä, pommeja ja tietenkin Genen kieli. Setti koostui perinteisestiä Kiss-klassikoista, kuten Love Gun, Detroit Rock City jne. Oli mielenkiintoista huomata, että setti jopa sisälsi Psycho Circusin nimipiisin ja Sonic Boomilta rallin ”Yeah”. Kasariosaston maskittomalta kaudelta olivat mukana mm. Lick It Up, Heavens On Fire ja Crazy Nights. Genen ääni oli iskussa ja kuulosti varsin hyvältä, mutta Stanleyn ääni oli aika synkkää kuunneltavaa. Kun mies esitteli piisiä, niin puhe oli pelkkää kähinää ja raakkumista. Piisien alkaessa, miehen ääni olikin yllättäen kuin linnun laulua, ilman mitään ongelmia. Tämä pisti miettimään, että teknologiaa oli jossain suhteessa käytetty apuna. Suotakoon tämä Kissille, sillä nyt viimeisiä viedään ja kohta tämä legenda on pian historiaa.

     
     
     

 

LAUANTAI

Kotimainen sensaatio Beast In Black aloitti jo puolen päivän paikkeilla kolmoslavalla.  Bändi on hyvin saavuttanut jalansijaa Ruotsin kamaralla, sillä lavan alue oli tupaten täynnä porukkaa.  Hyvä, että uudet bändit kiinnostavat festariyleisöä. Beast In Blackin melodinen ja hieman kasarimainen hevirokki oli mukaansa tempaisevaa, ettei ole ihme, että yleisö nautti.

Neloslavalla keikkansa vetänyt ennestään allekirjoittaneelle tuntematon Brothers Of Metal oli täydellinen yllätys. Swedenrockin promoottori kehoituksesta oli mentävä katsomaan, kun paikalla oli 5000-6000 ihmistä hurraamassa. Bändi näytti siltä, että olisivat lainanneet lavakuteet Turisakselta ja Teräsbetonilta. Heidän ideassa oli kieltämättä havaittavissa samankaltaisuutta kuin näissä mainituissa suomalaisissa bändeissä. Ainoa ero oli se, että toinen laulajista oli nainen. Muuten flirttailtiin metalliveljeyden puolesta. Ilmeisesti vitsinä kehitetty idea oli lähtenyt hieman lapasesta.

On suorastaan ihme, ettei Demons And Wizardsia saatu soittamaan tänä kesänä suomalaisille hevikarkeloihin. Power metal -friikit olisivat taatusti itkeneet ilon kyyneleitä, kun Jon Schaffer ja Hansi Kusch olisivat tuutanneet menemään Iced Earthin, Blind Guardianin ja Wizardin piisejä. Ruotsalaiset saivat kunnon annoksen power metallia. Demonsin setti todellakin käsitti pari Iced Earthin piisiä kuten I Died for You, Burning Times ja Blind Guardianilta soitettiin Valhalla ja Welcome to Dying. Jon Schafferia ei olisi tunnistanut samaksi mieheksi, sillä kaveri on leikannut tukkansa ja harmaantunut todella nopeasti.

Tunisialainen Myrath on mielenkiintoinen ja suorastaan raikas tuulahdus metallimaailmassa, sillä kulttuuriliset vaikutteet ovat niin vahvasti mukana. Yhtye oli panostanut visuaaliseen puoleen, sillä oli tanssioita, tulishowta ja erilaisia taikatempputrikkejä.  Täytyy kyllä myöntää, että Myrathin piisit kuullostivat todella koukuttavilta ja todella hyviltä. Tämä bändi pitää saada Suomeen ja pian.

Saxon on Saxon. Bändi veti perusturvallista heavyä, joka ei  petä eikä myös yllätä. Sen sijaan laulaja Biff Byford vaikutti olevan aidosti yllättyneeltä, kun päälavan iso alue oli aivan tupaten täynnä. Kun kyseessä oli festarikeikka, niin Saxon luonnollisesti turvautui klassikoihin, jotka uposivat ruotsalaiseen keski-ikäiseen yleisöön. Viimeisimmältä Thunderbolt-levyltä tuli Motörheadille omistettu piisi ”And They Played Rock And Roll” sekä kiekon nimikkopiisi. Biff oli vireessä ja niska nikamia ei välillä säästelty. Eihän tässä ole montaa vuotta, kun mies täyttää 70 vuotta.

Annihilator peruutti viime hetkellä Swedenrockin keikkansa ja tilalle pestattiin pitkäaikainen ruotsalaisen dödömetallin nimi Unleashed. Ilmeisesti perinteinen death metal ei ole kaikkien suosiossa, sillä yllättävän vähän jengiä oli valunut paikalle. Siitä huolimatta Unleashed tykitti menemään vanhan liiton kuolon metallia. Jos Unleashed kärsi vähäisestä yleisömäärästä, sen sijaan samaan aikaan soittanut Hammerfall kakkoslavalla oli saanut aivan järjettömän yleisömäärän. Kun Hammerfallia aikansa kuunteli, niin oli todettava, että Cansin ääni vuosien aikana madaltunut aika lailla. Noh eihän mies ole enää nuori, vaan kohta 50 vuoden rajapyykki menee rikki.

Richie Blackmoren Raibow’n taannoinnen Hartwallin keikka sai paljon kuraa niskaan. Bändi soitto oli tahmeaa, itse Richiellä ei soitto oikein kulkenut ja lisäksi papalla taisi olla muuten huono päivä. Keikka päättyi hämmentävällä tavalla ilman encorea ja yleisön buuauksiin. Swedenrockin keikalta osalta ei ollut paljon odotuksia, sillä Helsingin keikasta ei voi mennä huonommaksi mennä. Rainbow on ilmeisesti ahkerasti treenannut tulevia festarivetoa, sillä yhtye soundasi hyvälle ja eikä myötähäpeällisiä tilanteita ollut. Laulaja Ronaldo Romero oli todella hyvä vanhojen klassikoiden tulkitsija. Mies kuitenkin tietää roolinsa, kuten muutkin yhtyeessä, ja ketä ihmiset ovat tulleet katsomaan. Keikalla oli tietyä huumoria, kuten Jens Johanssonin piisien esittely ruotsiksi. Lisäksi Romero ja Blackmore näinnäisesti ihmettelivät piisien valintoja. Kaikesta paistoi, että nyt oltiin aivan erilaisella asenteella liikenteessä.

Rainbow veti soittoajan reippaasti yliajalle ja samaan kakkoslavan eteen alkoi pakkaantumaan jengiä odottelemaan Behemothia. Oletettavasti Nergal ja kumppanit taatusti odottelivat täydessä sotavarustuksissaan, kunnes Richie Blackmore oli vetänyt viimeiset soolot. MUTTA – kun lavan rakennetta alkoi tarkemmin katsomaan, niin se näytti yllättävän erikoiselta; erikoinen taustakangas, koskettimet. Hetkinen…. Kun Rainbow oli saanut settinsä lopetettua, samantien kuuluttajat ilmoittivat, että Behemothin kamat olivat alueella, mutta kaverit olivat jääneet Frankfurtin kentällä. Eli keikka oli sitten sen osalta peruttu. Sen sijaan Myrath oli suostuteltu tuuraamaan Behemothia. Kun tunisialaiset saapuivat lavalle, he saivat raikuvat aplodit ja kannustukset. Bändi suorastaan viisinkertaisti yleisön määrän aikaisemmasta määrästä.  Mutta tämä lisä keikka oli loistava, sillä tulishowt, tanssijat ja taikatemput näyttivät hienommilta isommalla lavalla. Jos Myrathin kaverit ja heidän taustavoimansa osaavat pelata korttinsa oikein, niin ovet ovat auki suuremmalle suosiolle.

 

Jälleen kerran Swedenrock  tuli koettua ja lukuisa määrä bändejä oli taas kerran todistettu livenä. Osa taatusti viimeistä kertaa ja osa tullaan vielä näkemään tulevaisuudessa. Jos perinteinen hard rock ja classic rock kiinnostaa ja on halua nähdä vielä dinosauruksia lavalla, niin Swedenrockissa on mahdollisuus todistaa tämä omin silmin ja korvin.

Teksti & kuvat: Arto Lehtinen