Swedenrock 7.-10.6. Sölvesborg, Ruotsi

Kesäkuun alkuviikot ja Swedenrock, tämä yhdistelmä on ollut allekirjoittaneen kalenterissa jo vuodesta 2002. Joka vuosi tulee lähdettyä uudestaan, sillä festari on oiva kattaus vanhoja dinosauruksia ja nuorempaa sukupolvea. Minulle tämä oli jo 16. Swedenrock putkeen, ja toivottavasti ensi vuonna uudestaan, sillä Swedenrock onnistuu joka vuosi yllättämään esiintyjäjulkistuksillaan. Vaikka useampi legendaarinen nimi on siirtynyt rajan tuolle puolen, kuten Gary Moore, Ronnie James Dio, Lemmy jne, niin Swedenrock onnistuu aina haalimaan muita legendaarisia nimiä, kuten tänä vuonna mm.  Running Wild. Tässä kooste muutamista mielenkiintoisista nimistä, jotka esiintyivät tapahtumassa.

 

KESKIVIIKKO

Swedenrockin ensimmäinen päivä on perinteisesti ollut aina ns.  lämmittelypäivä. Tällöin vain osa festarialueesta on käytössä. Kuitenkin kolmella lavalla on jo liuta mielenkiintoisia nimiä, joten oli oltava ajoissa paikalla.

Grand Magus  on kuin peruskallio, sillä bändi ei horju eikä lipsu otteissaan. Vankkaa heavy metallia kolmen miehen voimalla. Siinä on koko Grand Maguksen perusta. Vokalis JB Christofferssonin jykevä ääni luo koko perustan Maguksen soundeille. Loistava veto!

Tanskalainen Myrkur aiheutti black metal -puritanistanien keskuudessa melkoista jupinaa ja murinaa, sillä tanskalainen malli tekemässä black metallia oli aivan käsittämätön yhdistelmä. Myrkur on nyt julkaisemassa uutta levyä, mutta tuskin samanlaista jupinaa on odotettavissa. Myrkur on parhaimmillaan  pimeässä, ja kun kyseessä on festarikeikka, tällöin teltta on oiva paikka. Swedenrockissa Myrkur soitti teltassa, jolloin visuaalinen puoli pääsi hyvin esille. Vokalistin Amalie Bruunin kurkkua raastava laulutyyliä tasapainotettiin hyvin naisen enkelimäisellä äänellä. Myrkur on parhaimmillaan enemmän folkmaisissa tunnelmissa.

Saksalainen Grave Digger on pitkän linjan puurtaja. Vetä satoi kaatamalla kun Boltendahl kumppaineen soitti menemään. Grave Digger oli hyvä, sillä piisit jylisivät hyvin. Setti koostui sekä uudemmasta että vanhemmasta materiaalista. Se, että Rebellion piti pilata yleisölaulatuksella ja pitkitetyllä aloituksella, oli anteeksiantamatonta. Rebellion-piisillä löysin Grave Digger ns. uudestaan 90-luvulla. Se, että Boltendahl edelleen jaksaa puskea Grave Diggeriä eteenpäin on hatun noston arvoista, sillä suurempi suosio on jäänyt saavuttamatta, mutta kulttimaine on ja pysyy. Tätä kuvastaa viimeinen piisi hyvin Heavy Metal Breakdown.

Vettä alkoi olemaan sen verran paljon ja vaatteet sekä kuvauskalusto alkoivat olla kovilla, joten tässä vaiheessa oli parasta siirtyä hotelliin kuivattelemaan huomista varten.

 

TORSTAI

Nifelheimiä ei Miasman lukijoille tarvitse esitellä. Bändillä on varsin taattu maine kovana livevetona. Gustaffsonin kaksoset hallitsevat lavalla tapahtuvan poseeramisen ja ilveilyn. Kesäinen päivä keskellä kirkasta auringonpaistetta ei ole aivan Nifelheimille sopiva yhdistelmä, mutta siitä huolimatta viisikko nakutti menemään tiukalla otteella, eikä antanut sivuseikkojen haitata. Keikan jälkeen, kun turistiin Tyrantin ja Hell Butcherin kanssa, olivat molemmat täysin puulla päähän lyötyjä siitä, että Exciter ja Venom Inc. soittavat syksyllä Hesassa.

Iced Earthin uusi levy Incorruptible on jo Stu Blockin kolmas täyspitkä bändin riveissä. Block on kovan luokan vokalisti eikä jää juuri äänensä puolesta varjoon Matt Barlowille. Sen sijaan Blockin lavakarisma ei ole samaa luokkaa kuin Barlowilla tai Ripperillä. Siinä Blockille on vielä aika lailla treenaamista. Kun keikkaa seurasi, niin jotain puuttui Iced Earthin vedosta, sillä se oli aika hengetön ja hyvin perusturvallinen. Kun Iced Earthin keulilla oli Tim Ripper Owens ja soittivat juuri samalla lavalla, siinä vedossa oli energiaa. Jäädään odottamaan seuraavaa keikkaa Blockilta, jos miehellä olisi parempi päivä.

 Doro Peschillä ei ollut aikoinaan oikeutta käyttää Warlock-nimeä, sillä silloinen manageri rekisteröi nimen itselleen. Siitä alkoi pitkä Doro-nimellä alkanut sooloura. Vuonna 2004 Doro esiintyi Warlock-nimellä Wackenissa, jolloin bändin kokoonpano koostui True As Steel -aikaisista kavereista. Swedenrockissa Warlockissa vaikutti hyvin pitkälti Doron bändimiehistö ja mukana oli Triumph and Agony -levyn kitaristi Tommy Bolan. Doro kumppaneineen heittikin ko. levyn kokonaisuudessaan ja lisäksi Earthshaker Rock, True as Steel ja encorena Judas Priestin Breaking the Law, joka oli loppujen lopuksi turha. Doro on aina pirteä ja kovassa kunnossa. Tästä pitäisi monet musiikon ottaa mallia.

Primus nautti Suomessa hyvää suosiota 90-luvulla, jolloin mm Wynona’s Big Brown Beaver soi ahkerasti niin MTV:llä kuin kotimaisilla kanavilla. Primus kulminoituu Les Claypoolin ilmiömäiseen bassonkäsittelyyn ja hauskoihin piiseihin. Tyylikkäästi harmaantunut Les Claypool on edelleen showmies, vaikka ei ole niin arvaaton kuin 90-luvun keikoilla. Swedenrockin yleisö ei koskaan pääse hurmokselliseen tilaan bändien aikana, mutta Primuksen aikana se oli aktiivisempaa keskimääräistä enemmän. Primuksen kitaristi Larry Lalonde on aiemmin kieltänyt kaiken menneisyytensä Possessedissa. Ilmeisesti mies on sinut sen kanssa nykyään, sillä Claypool esitteli Lalonden entiseksi Possessedin kitaristiksi. Primus veti varsin hittikimaraisen setin, jossa olivat mukana mm. Too Many Puppies, Mr. Krinkle ja tietenkin Wynona’s Big Brown Beaver. Primus oli varsin viihdyttävä. Hmm, taisi Southparkin tunnari puuttua setistä…

Fates Warning vieraili Swedenrockissa jokusen vuotta sitten Parallels-levyn kokoonpanon kanssa. Silloin bändi soitti päälavalla. Tällä kertaa lava oli vaihtunut pienemmäksi neloslavaksi. Puitteet olivat paljon paremmat ja pienempi lava varsin sopiva Fates Warningin tapaiselle bändille. Keikan teki myös erikoisemmaksi, kun pitkäaikainen basisti Joey Vera matkusti takaisin kotiin tyttärensä valmistujaisiin ja alkuperäinen basisti Joe DiBiase oli värvätty bändiin tilapäisesti. Fates Warning todella hienon setin, sillä aloituksena ollut From the Rooftops oli vakuuttava. Setissä oli yksitoista piisiä kuudelta eri levyltä. On todella sääli, ettei Fates Warningista ole tullut isompaa nimeä.

Wintersunilla ei ollut kovinkaan kiitettävä slotti, sillä päälavalla oli samaan aikaan meuhkasi Aerosmith. Yleisö oli voittopuolisesti raahautunut kuuntelemaan Tylerin kiekumista. Wintersunilla oli vain kuorallinen porukkaa katsomassa.  Tämä ei tuntunut Mäenpäätä ja kumppaneita hetkauttavan, vaan vetivät varsin maukkaan setin. Mäenpää osannut ottaa homman haltuun uudessa roolissa, sillä mies oli luopunut kitarasta ja keskittynyt täysin vokaalien hoitamiseen.

 

PERJANTAI

Primal Fear on aina ollut vakuuttava livebändi. Swedenrockin keikka ei ollut yhtään poikkeus. Ralfin komennuksen alla sakut vetivät tiukan keikan. Tuplabasarit paukkuivat ja Ralfin ääni oli tikissä. Onneksi oli porukkaa katsomassa, sillä yleensä puolen päivän tietämillä yleisöä on todella vähän katsomassa bändejä.

Ratt vieraili Swedenrockissa 9 vuotta sitten. Silloin tämän legendaarisen tukkabändin kokoonpano oli hieman erilainen, kun mukana oli alkuperäinen rumpali Bobby Blotzer ja basson varressa Robbie Crane.  Blotzer sekoili itsensän pihalle ja rumpuihin palkattiin Jmmy DeGrasso. Kaikista ilahduttavinta oli, että alkuperäinen bassisti Juan Croucier on palannut yhtyeeseen. Rattin keikasta voidaan olla kahta mieltä. Pearcyn ääni kuullosti aivan kamalalta tai joidenkin mielestä se oli aivan ok. Mies on jo 60 ikävuoden saavuttanut, joten ääni ei voi olla enää 30 vuoden takainen. Ratt soitti varsin hyvin, mutta itseäni häiritsi Pearcyn turhan flegmaattinen olemus. Sen sijaan Coucierin lantion heiluttelu ja pyörähdykset olivat varsin huvittavia.

Ministryn industrial-tykitys on säälimätöntä. Al Jourgensen ei anna yhtään armoa, vaan bändi paukutti täyden laidallisen tunnin verran, että korvat soivat hetken. Vaikka yhtyeen kokoonpano on mennyt useamman kerran uusiksi, tämä ei ole vähentänyt Jourgensenin vimmaa ja raivoa. Ministry nakutti 18 piisiä menemään. Luonnollisesti Psalm 69 aloitti keikan. Muutenkin Psalm 69 -levyn piisejä kuului settilistaan. Rio Grande Blood perustui Bushin vastaiseen kampanjointiin. Nyt kun Bush ei ole enää kuvioissa, Jourgensen joutuu tarkistamaan uusiksi, miten nykyisen pressan kanssa pitää toimia. Ministry on aina ollut tiukka, suorastaan brutaali lavalla.

Mike Howen paaluun myötä Metal Church on kokenut uuden nousun ja bändin viimeisin levyn XI oli suorastaan hyvä. Lisäksi bändissä oli tapahtunut muutoksia, kun pitkäaikainen rumpali Jeff Plate hyppäsi pois ja tilalle pestattiin mm. Waspissa soittanut Stet Howland. Metal Church oli vakuuttava lavalla, sillä Mike Howen olemus ja lavalla liikkuminen todistaa sen, että mies on täpiöissään festariyleisön edessä. Muiden kavereiden hoidellessaan oman tonttina Howe  revitteli innoissaan. Uudet piisit kuten Needle And Suture ja No Tomorrow ovat hyviä piisejä ja sopivat vallan mainiosti vanhemman materiaalin kanssa yhteen. Tiettävästi Metal Church on alkanut tekemään jo uutta levyä.

Voivod oli saanut todella huonon slotin, sillä Scorpions oli juuri sopivasti päälavalla. Luonnollisesti ruotsalainen hard rock -yleisö raahautui kuuntelemaan Still Loving You, kun Voivod joutui soittelemaan pienelle, mutta innokkalle yleisölle. Se ei tuntunut Snakeä ja kumppaneita juuri haittaavan. Kitaristi Morgan ja Blackyn paikan haltuun ottanut Rocky viilettivät lavalla tuulispäiden lailla. Setti oli yllättävän old school -painoitteinen, sillä Killing Technologyn piisejä tykitettiin menemään ja totta kai perinteinen Voivod ja Dimension Hatross. Vetivät hyvän keikan, mutta sääli etteivät ruotsalaiset tajua hyvän päälle.

Running Wild ei juurikaan heitä keikkaa. Bändihän, tai siis Rock Rolf, jäi alun perin ”eläkkeelle” 2009, mutta 2015 Running Wild palasi Wackenissa lavalle, ja nyt armon vuonna 2017 Running Wild oli päättänyt heittää jopa useamman keikan. Aluksi Venäjällä oli pari keikkaa ja sen jälkeen  piraattimetallistit heittivät keikkaa eri festareilla. Swedenrockissa Running Wild soitti soitti Scorpionsin jälkeen, ja ajoitus oli todella hyvä. Pimeässä yössä kaikki valot ja komeat pommit pääsivät oikeuksiinsa. Lisäksi porukkaa oli suhteellisen paljon katsomassa. Jos Wackenin vuoden 2015 keikka oli pikkasen lepsu, nyt oli Rolf kumppaneineen saanut hyvää harjoittelua muutamista keikoista. Soittaminen ja lavalla olo ei ollut niin jäykkää. Sen sijaan settilistasta voi aina napista, mutta viimeisimmältä Rapid Foray -levyltä neljä piisiä oli sopiva määrä. Conquistadoresilla lopettettiin tunnin pituinen keikka.

 

LAUANTAI

Kohti viimeistä päivää. Kelit vain paranivat. Aikataulullisesti näytti tulevan taas vilkas päivä, sillä taas oli kerettävä katsomaan lukuisa määrä mielenkiintoisia bändejä.

Candlemassista on tullut oman itsensä coveribändi. Bändin perustaja ja sielu Leif Edling on ollut pitemmän aikaan lataamassa akkuja ja Messiah Marcolin on jo käytännössä ottaen kadonnut kuvioista. Bändin nykyinen nokkamies Mats Leven on loistava laulaja ja esiintyjä, mutta aina sitä kaipaa klassikkokokoonpanoa. Siitä huolimatta Candlemass jatkaa keikkailua ja kysyntää on. Ruotsin doom metallin lähettiläät olivat nyt valinneet Nightfall-levyn läpisoitettavaksi. Kunnialla albumi soitettiin läpi.

Rhapsody löi power metallin kansan ällikällä 20 vuotta julkaistulla Legendary Tales -levyllä. Luca Turillin luotsaama italopowerihme julkaisi levyä tasaiseen tahtiin, joita joko ylistettiin tai haukuttiin maan rakoon. Kun Manowarin Joey DeMaio astui kuvioihin, siinä vaiheessa koko paletti meni sekaisin. Kaiken väännön jälkeen Turilli ja Lione ovat päättäneet lopettaa yhden Rhapsody-version, kun kiertue kantaa nimeä Rhapsody – The 20th Anniversary Farewell. Setti käsitti levyt, joilla kaksikko on ollut mukana. Turilli viiletti pitkin lavaa ja eikä pysynyt hetkeäkään paikalla. Rhapsody oli varsin viihdyttävä ja rehellisesti sanottuna hyvä. On todella sääli, että Rhapsodyn tarina meni sekoiluksi. Ehkä on vain syytä laittaa piste tälle Rhapsody-saagalle.

Venomin 10 vuoden takainen keikka oli täyttä tykitystä. Voluumi oli varmasti laitettu täysille, sillä korvat soivat Black Metalin jälkeen pari päivää. Cronos nykyisen bändin viimeisin levy From the Very Depths oli posiitivinen yllätys. Sen sijaan Venomin keikka ei ollut ihan posiitivinen yllätys. Bändi kuullosti lähinnä perinteiseltä rock bändiltä kuin raa’alta black metalilta. Settilista oli varmasti vanhan liiton fanittajille pettymys, sillä setti koostui pääsääntöisesti uusimmasta tuotannosta.

Merciless julkaisi aikoinaan todella tykkilevyn The Awakening silloisen Mayhemin Euronymouksen Death Like Silencin kautta. Levy oli väkevää deathrässiä. Bändihän kävi aikoinaan Suomessa Entombedin lämppärinä. Syksyllä bändi nähdään taas Suomessa. Noh, Swedenrockissa Merciless oli enemmän laiskan oloinen. Laulaja oli haahuili pitkin lavaa ja muutenkin bändin lavaolemus oli pikkasen hakusessa. Toivottavasti kaverit ovat edes hieman terästäytyneet paremmin tulevaa Suomen keikkaa varten.

Carcass heitti todella kovan keikan. Soundit olivat todella murhaavat ja nelikko oli hyvässä vedossa läpi koko keikan. Walker oli iskussa, kuten myös Steer, jotka tuntuivat nauttivan soittamisesta. Homma ei ainakaan yleisön puolelta näyttävät väkisin väänneltyltä. Ehtipä Walker heittää hieman jutun tynkää piisien välissä. Setti koostui vanhoista sekä uusimmista piiseistä. Sinänsä setti ei sisältänyt mitään yllätyksiä, sillä saatiin kuulla perinteiset Exhume to Consume / Reek of Putrefaction, Corporal Jigsore Quandary, yms.

Tässä vaiheessa oli aika siirtyä baarin puolelle, sillä In Flames valmisteli keikan aloittamista. Mitähän nyky- In Flamesista on enää jäljellä, muuta kuin rippeet. Bändissä on ovi käynyt ahkeraan ja tilalle on tullut uusia hanttijätkiä. Voi hyvin sanoa, että In Flames saa olla ihan omassa rauhassaan.

Swedenrock oli tältä osin paketissa. Ensi vuonna uudestaan, sillä Swedenrock ei petä bändivalintojensa suhteen.

Teksti & kuvat: Arto Lehtinen