Steelfest 20.-21.5.2016, Hyvinkää

Teksti: Jaakko Marttila + Seppo Rautio
Kuvat: Heikki Sikanen

Hyvinkäälle on vakiintunut eräs kesän ensimmäisistä, mutta samalla parhaista metallikekkereistä. Nyt sääkin helli oikein kunnolla, ja paisteeseen meinasi ennen tapahtuman alkua jo vähän ärsyyntyä. Yölläkään ei tullut kylmä, kuten monesti aiemmin on tupannut käymään.

Mobiilisovellus Yonoton – tai ”yanoton”, kuten kaveri heitti, haha – teki anniskelualueella asioimisesta mukavan joustavaa. Monikaan ei ehkä tapahtuman aikana ruvennut sovellusta luuriinsa asentamaan ja pankkikorttitietojaan siihen syöttämään, koska edelleen perinteinen jonotus tuntui piinaavan. Ei Steelfest ollenkaan pahimpia jonotustapahtumia ole, mutta soisin Yonotonin tai jonkun vastaavan todellakin olevan tapahtumien anniskelun tulevaisuutta. Hyvin pelitti mielestäni.

Seppo Rautio: Ruokapuolelta testasin Poppamiehen Tortilla Truckista ”venemallisen” kana-tacon, jossa oli mukavasti chiliä mutta täytteen koostumus hieman vetinen. American Grillin pulled pork taas oli erittäin herkullinen ja iso annos. Oluissa löytyi viimevuotiseen tapaan peruslagerin lisäksi tummaa tsekkiläistä ja vehnäolutta sekä ipaa ja apaa. Kun sääkin suosi, myös järjestelyjen puolesta festien kokonaisuus oli selkeästi onnistunut.

Sitten musiikkiin… Saturnian Mistin kohdalla ne pari Slipknot-tyyppistä lisäperkussiojamppaa lavalla vievät fiilikset heti kärkeen. En oikein pysty käsittelemään tällaista ratkaisua black metal -kontekstissa. Ihan samanlaiseksi kännispedeilyksi kuin alkuvuonna Tallinnassa meininki ei näyttänyt yltyvän, mutta ei tätä kauaa pystynyt seuraamaan ikävä kyllä. Suoraviivaista, rockaavaa meininkiä, mutta ei kyllä minun makuuni.

Steelfest Open Air 2016

 

White Death on tyyppiesimerkki melodisesta ja vauhdikkaasta suomalaisesta black metalista. Tämäkään ei ole ikinä ollut oikein minun juttuni, mutta ulkolavan hyvillä soundeilla bändistä jäi kuitenkin ihan neutraali fiilis. Lopussa Goatmoon-basisti ja soolobändistäänkin tuttu Stormheit kävi lainaamassa vokalistin talenttejaan.

Steelfest Open Air 2016

Tshekin Inferno jäi sisälavalla tekniikan uhriksi. Soundi oli jostain syystä melkoisen huono, vaikka ei se keikkaa ihan kokonaan pilannut. Sääli, koska Inferno on ihan kunnon tekijä ja ulkomailta asti raahattu Hyvinkäälle soittamaan ehkä huonoin keikka, mitä olen heiltä todistanut – todennäköisesti heistä itsestään riippumattomista syistä, vaikka eihän näistä toki koskaan tiedä. Persoonalliseen papinkaapumaiseen asuun pukeutunut vokalisti on löytänyt vähän järkevämmän tavan esiintyä kuin joskus aiemmin, jolloin kaveri heilui lavalla musta rätti naamallaan hieman Mgla-tyylisesti. Biiseissä on hieman monumentaalista nostetta, mutta myös vauhtia ja intensiteettiä sopivassa suhteessa. Sääli, että meni vähän hukkaan. Tälle bändille seuraavalla kerralla Suomessa joku kunnon soittoaika ja tekniikka kuntoon!

Steelfest Open Air 2016

Demonicalin ruotsi-dödöt kuulostivat ulkolavan jykevillä soundeilla ihan hyvältä, mutta ei tätä kyllä paria biisiä pidempään oikein jaksa. Ihan viihdyttävä festaribändi omalla hieman – jos nyt ilkeästi sanoisi – yhdentekevällä tavallaan. Retroilua sekä hyvässä että pahassa.

Seppo: Vokalistin meno oli silminnähden rennompaa muihin bändin jäseniin verrattuna. Kulmien kohottelu, virnuilu ja muu elehdintä muodosti leppoisan naapurinsetämäisen auran. Musiikki sinänsä oli perustoimivaa ruotsikuoloa, paikoitellen alleviivatun rokkaavalla tatsilla. Esimerkkinä tästä World Serpent -kipaleen muheva keskitempoisuus. Vähän sellainen keski-ikäinen farmariautofiilis toiminnasta kyllä välittyi. Eipä siinä, kyllähän se yleisökin usein on tällaisilla keikoilla jo melko keski-ikäpainotteista!

Steelfest Open Air 2016

Lathspell on aina jäänyt jotenkin vähän syrjään. Levyjä on tehty, mutta kauheasti ei ole haloota pidetty eikä livenäkään soiteltu. Näin periaatteessa bändi vetää yksiulotteista, melodista kaahausta, mutta se tekee sen jotenkin todella hyvin silti. Oman ”tylsyytensä” kautta Lathspell saa jotenkin mukavasti aikaan black metalin kannalta tärkeän tunnelman. Ei ehkä tule mieleen Suomen parhaina black metal -bändeinä, mutta mielestäni Hornan kanssa yhdessä reippaasti perjantaina parasta suomalaista osaamista. Soisin Lathspellille ehdottomasti enemmän huomiota ja keikkoja. Livehabituksen kruunasi tyylikkäästi kummankin kitaristin rengashaarniska.

Seppo: Hyvällä tavalla ysärifiilis välittyi Lathspellistä. Romuluista meininkiä, eikä mitenkään liian tarkkaan jonkin ala-alagenren kaavojen mukaan hiottu kokonaisuus. Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että vaikka ainekset eivät olleet mitenkään maata mullistavia, biisirakenteet oli tehty jotenkin kiinnostaviksi sopivasti tunnelmallisempaa vellomista ja räväkämpää tykittelyä yhdistelemällä. Vokalistin rallienglanti-tyylinen lausuminen sopi menoon oikeastaan aika hyvin.

Steelfest Open Air 2016

Horna tosiaan joutui omasta mielestäni pistämään parastaan pärjätäkseen Lathspellille, mutta kova kokemus ja rutiini riittävät kyllä pitkälle. Nämä jampat todellakin tietävät mitä tekevät. Toisaalta, olihan tässä sellainen suorituksen maku hieman läsnä, vaikka laatua tarjottiinkin. Takuuvarma tapaus, joka ei petä.

Seppo: Hornan esitys oli tyly mutta jollakin tapaa myös iskelmällinen – siis ihan positiivisessa mielessä. Ehkä asiaan vaikutti biisien järjestys ja kesäillan vieno auringonpaiste. Ote oli ronskimmin rokkaava kuin viimeksi bändin nähdessäni. Nyt ei tarvittu huppuja, kaapuja, suitsukkeita tai muita härpäkkeitä. Settilistakin sisälsi runsaasti Piinan ja Vapise vapahtajan kaltaisia helposti tarttuvia louhintoja. Oikein hyvä!

Steelfest Open Air 2016

Goatmoonin kanssa olen aina enemmän keskittynyt seuraamaan yleisön reaktioita kuin itse bändiä, sillä näin iloluonteinen meininki ei vaan puhuttele. Eikä toisaalta äärimmäisen yksiulotteinen Blackgoatin kärinäkään. Pillipiiparihuilua ja akustista kitaraa tuli oikein kunnolla sen itse black metalin päälle, ja minulta kesti aika pitkään tajuta, että soitto itse asiassa tuli lavalta taustanauhojen sijaan. Laidassa, bändin vuohilakanoiden takana oli kuin olikin ihan oikea huilisti ja kolmas kitaristi. Kovasti lavalta taas lavalta tuuletettiin kainaloa, ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta yleisön puolella tätä meininkiä oli mielestäni vähemmän, vaikka nyt olikin sattumoisin Pekka Siitoimen syntymäpäivä. Aprikoin mielessäni, että onkohan Venäjän huono taloustilanne muun muassa vaikuttanut siihen, että rajan takaa tulleet aiempien vuosien vierailijat eivät päässeet poliittisia patoutumiaan purkamaan. Blackgoatin päällä ollut chainmail näytti tutulta, olisiko lainannut Lathspellin kavereilta? Liekö käynyt turhan tukalaksi, kun jossain vaiheessa keikkaa valokuva-aineiston perusteella otti pois päältään.

Seppo: Iloista ja tanssittavaa oli taas vuohikuun meno. Black metalia sekä kansanmusiikkia, punkkia ja hard rockia samassa röyhkeässä ja huvittavassa paketissa. Ne, jotka tykkäävät, näyttivät tälläkin keikalla tykkäävän. Huilu ja akustinen kitara toivat soundiin sävykästä lisämaustetta. Blackgoat olisi halunnut nähdä kansan riehuvan enemmänkin, koska kommentoi näkemäänsä biisien välissä: ”Väsyneinen moshpit ikinä, vittu”.

Steelfest Open Air 2016

Blasphemyä ovat suomalaiset päässeet viime vuosina ihmettelemään livenä usein. Tämä kerta oli poikkeuksellinen siinä, että nyt kavereita oli vain neljä. Basistin roolissa on totuttu näkemään V. Kusabs, joka nyt puuttui joukosta. Nelikielisen pariin oli nyt alennettu kitaristi Deatlörd ja kitarat jäivät nyt kokonaan Caller of the Stormsin lihaksikkaille hartioille. Muutenhan se olikin sitä ihtiään, mitä nyt soolojen kohdalla biiseistä hävisi pointti kokonaan rytmikitaran puuttuessa. Silti ihan ok ja Black Winds käskytti taas kerran väkevästi. Ei nyt ihan ”kaikki paskaksi!” -fiilistä tullut, mutta tarpeeksi hyvä.

Seppo: Nyt olikin sitten armotonta menoa. Itse en aikaisemmin ole bändiä livenä todistanut, ja kyllähän tämä vakuutti. Toisen kitaran kanssa soundi olisi tietysti ollut vielä tylympi mutta toimi näinkin. Hyvin hallittua kaaosta, black metalin yksi laita muotoiltuna ja esitettynä äärimmäisen tylysti. Energiavirta säilyi tehokkaana koko keikan eikä touhu tuntunut puuduttavalta.

Steelfest Open Air 2016

Kroda oli mielestäni paras kaikista näistä entisen itäblokin maista tulleista bändeistä, mitä Steelfestissä on ikinä ollut. Ei mitään teennäistä folk-ilottelua, kuten tuolta päin tulevilta bändeiltä on totuttu kuulemaan. Tämäkin toki sarjassamme niitä, joissa on yksi alkuperäisjäsen, mutta samapa se sille – helvetin hyvin ukrainalaisilta lähti. Melankolisen jylhä meininki koskettimineen onnistui illan pimetessä pääsemään kunnolla ihon alle, osittain varmasti siitä johtuen, ettei samantyylisiä bändejä ollut päivän aikana esiintynyt muita. Helvetti, suorastaan herkistyin.

Seppo: Blasphemyn jälkeen nämä ukrainalaiset kuulostivat aika tavalliselta ja turvalliselta musiikilta, perushumpalta. Toisaalta keikka parani loppua kohti, ja eeppisyyden yhdistäminen reippaaseen riffittelyyn ja slaavimelankoliaan alkoi purra tajuntaan. Bändi ei yrittänyt liikaa vaan touhu vaikutti sopivan maanläheiseltä. Aikaisempien kuulohavaintojeni pohjalta olin ajatellut, että Kroda on esimerkiksi Nokturnal Mortumiin verrattuna paljon heppoisampaa kamaa, mutta tämä keikka antoi syyn arvioida asiaa uudelleen.

Steelfest Open Air 2016

Sadistic Intentin diskografiaan on viime vuosina sentään tullut Reawakening Horrid Thoughts -ep lisää, mutta noin muutenhan mentiin niillä samoilla vanhoilla kuin aina. Aina kuitenkin toimii, niin tälläkin kertaa. Silkkaa death metal -ylivertaisuutta, joten ei voi valittaa todellakaan. Ei tästä oikein voi muuta sanoa.

Seppo: Hiton hyvä! Sopivasti thrashaava, ilkeästi pureva death metal roihusi pimenevässä illassa komeasti. Bändi selvästi piti yleisön reaktioista ja takoi biisit läpi antaumuksella. Sounditkin olivat todella onnistuneet.

Steelfest Open Air 2016

1349 on jäänyt mieleeni nimenomaan kaahausbändinä, ja sitä puolta todellakin kuultiin ihan kivasti. Frostin tiukka pommitus on toki omalla tavallaan puuduttavaa, mutta myös ihan siinä määrin, että siitä tulee tietynlainen siisti ambientmainen elementti riffien taustalle, kuten joku minulle osuvasti totesi illan mittaan. Myöhemmän tuotannon fiilistelevämpi osasto oli sekin toisaalta hyvin setissä edustettuna, eli ei blastbeat-tykitykseen päässyt mielestäni ihan liikaa turtumaan. Kiinnitin erikseen huomiota myös Ravnin vahvuuteen vokalistina. Kaverilta irtoaa monenlaista ilmaisua, mutta hän ei lypsä pajatsoa tyhjiin jollain tietyllä kärinällä, vaan maltillisesti kierrättää ääntään tilanteen mukaan.

Seppo: Tämä jäi itselleni etäiseksi. Vokalisti kieltämättä on hyvä ja rumputuli hurjaa, mutta biisimateriaali ei jotenkin nyt innostanut.

Steelfest Open Air 2016

 

 

LAUANTAI

Aikataulu oli Helsingissä yöpyvälle armoton – etenkin yhdistettynä edellisen päivän raportin koostamiseen – ja käytännössä vasta Ruotsin Diabolicalista tuli nähtyä tarpeeksi, eli muutaman biisin verran. Outo bändi kyllä, välillä ihan mukiinmenevää death/black-nostatusta ja heti perään modernin death/thrashin noloimpia riffien irvikuvia. Jäi vähän epäselväksi, mitä tämä bändi oikein tavoittelee.

Miasma-12-Steelfest Open Air 2016

Skyforger on koskaan näkemistäni folk-vaikutteisista bändeistä ehdottomasti parhaita. Etnisyys näkyy ja kuuluu, mutta sitä ei ihan koko aikaa ja väkisin yritetä tunkea kurkusta alas. Auringon paisteessa päälavalle tämä oli oiva valinta iltapäivän ratoksi. Puhtaissa hoilotuksissa mentiin välillä ärsyttävyydenkin puolelle, mutta kyllä Latvian veteraanit meikäläisen kunnioituksen lunastivat joka tapauksessa.

Miasma-13-Steelfest Open Air 2016

Sawhill Sacrifice on jäänyt mieleen lähinnä näistä hyvinkääläisistä uusista nimistä kaikkein värittömimpänä tapauksena. Nytkään en minkäänlaista tarttumapintaa löytänyt, vaikka suorastaan pinnistelin parin biisin verran. Jo luovutettuani kuulin toisen käden tietona, että loppuun oli säästelty Nokturnal Mortum -coveria sekä elävää paljasta pintaa. Kärsivällisyys olisi siis lopulta palkittu, heh, mutta nyt kävi näin.

Miasma-14-Steelfest Open Air 2016

Haudasta ryöstetty, 80-luvun paikallinen thrash-kyky Necromancer soitti tapahtumassa jo toista kertaa. 2013 yhtye soitti sisälavalla ensimmäistä kertaa tosi pitkää aikaan. Ei kai siinä muuta, mutta kun bändi ei sinänsä näytä aktivoituneen mitenkään muuten. Yleisökään ei ollut lähimainkaan niin täpinöissään kuin viimeksi. Aurinkoinen ulkolava oli muutenkin epäedullisempi ympäristö vähän ujoille setämiehille. Vanha kunnon thrash toi mukavaa vaihtelua tapahtuman antiin, mutta esimerkiksi vokalistin vajavaiset kyvyt toivat mieleen, että onko tässä nyt enää mitään mieltä. Jälkeenpäin tullut tieto kertookin, että se oli siinä – tämä oli viimeinen keikka tältä erää.

Impaled Nazarene ei tavallaan enää yllätä, mutta keikoista on yleensä aina jotain kerrottavaa riittänyt – ja niin nytkin. Todellista riemua herätti ensin kesken keikan tullut tieto Suomen 3–1 voitosta Venäjästä jääkiekossa. Tästä Mika Luttinen otti yleisön kera kaiken ilon irti ”Suomi!”-huudatusten kera, eikä se todellakaan väärin ole. Vähän epätodelliseksi tilanne meni Mikan toisessa spiikissä, jossa hän minuuttikaupalla sätti levykauppa ja -lafka Kvlt:ia, erityisesti Sami Tenetziä. Syyksi tälle riittivät, jos oikein ymmärsin, Tenetzin esittämät kommentit (missä ja milloin, en tiedä) IN:n logon huonosta esillepanosta jonkun albumin kannessa. Paasaus eskaloitui samaisen herran haistatteluun mainitun syyn lisäksi siksi, että hän ei ole oikeissa töissä ja että IN:n miehistö päivätöillään elättää hänen kaltaistensa ja ”maksaa hänen vitun elämän”. Aina voi saivarrella, oliko avautuminen perusteltu, epäasiallinen tai aiheellinen, mutta Impaled Nazarenen tyyliin kuuluu kyllä nimenomaan pitkävihaisuus, vittumaisuus ja tietty moukkamaisuus. Miasmakin sai tästä 2009 osansa ja ilmaista mainosaikaa Black Curse over Helsinki -tapahtumassa Helsingin Gloriassa, kun Mika keikan lopuksi totesi: ”Vaikka voisi Miasma Magazinen toimittajaa kuinka vituttaa, me olemme Impaled Nazarene, te ette”. Eräs kultaisimmista keikkamuistoistani Miasman raportoijana! Tämänkertainenkin keikka oli rautaa mielestäni jälleen kerran. Vanhoista rainoista Morbid Fate ja Goat Perversion lämmittivät konkarien mieliä, ja tasaisesti tykiteltiin menemään helmiä pitkin uraa aina viimeisimpään levyyn asti. Lemmyt, eli viskikolat lavalla Lemmyn kunniaksi ja yhteensä se klassinen tunti turpaan toimii aina.

Miasma-15-Steelfest Open Air 2016

Azaghalin kohdalla jäi mieleen erityisesti se, miten hyvin suomenkieliset vokaalit voi artikuloida, vaikka black metal -tyyliin laulutyyli on kärinä. Ehkä tästä johtuen englanninkieliset biisit olivat tylsempää antia, kun oli päässyt jotenkin sisään bändin äidinkieliseen antiin. Laadukasta suomalaista osaamista, edelleenkin hieman aliarvostettu bändi.

Miasma-16-Steelfest Open Air 2016

Denial of Godista periaatteessa tykkään ja odotin kovan luokan keikkaa, mutta toisaalta huomasin jotenkin turtuvani meininkiin melko varhain. Näin kyllä käynyt aiemminkin. Soitto pelaa ja melodiat uppoavat tajuntaan, mutta teatraalisuuteensa varjolla tanskalaiset toistavat samoja polkuja melko moneen kertaan. Toisto on tärkeä ase, mutta näinkin melodisessa materiaalissa menee hermot, ainakin näin livenä.

Miasma-17-Steelfest Open Air 2016

Ragnarokin vokalisti heitti jossain vaiheessa lakonisesti ”we’re Ragnarok and we’re here to play some norwegian black metal”. Ikään kuin kyse olisi jostain metallifestavaalin lakisääteisestä kiintiöstä, jota he ovat täyttämässä, heh. Eipä sillä, bändi on mielestäni selvästi parempaa päätä kakkosdivarin norjalaisista, joten kyllä se kiintiö tuli ihan ansiokkaasti täytettyä. Melko hyviä riffejä hyvällä työmoraalilla auringon laskiessa ja itsellä kylmä kalja kädessä. Hyvä festaribändi!

Miasma-18-Steelfest Open Air 2016

Batushkan krääsän saavuttua myyntitiskillä, siinä kävi varsinainen kuhina. Bändi todellakin on hitonmoisessa nosteessa. Livenä alkuvaikutelma oli vakuuttava. Valoista otettiin kaikki irti ja koko porukalla oli ortodoksimunkkien näyttämät kaavut, joista oli vaihdettu ristit väärin päin. Vokaalipuolella oli itse pääjehun lisäksi kolme kappaletta kuorojäseniä tukemassa harrasta tunnelmaa. Ja kyllähän se kuoropuoli vaikuttavalta kuulostikin livenä. Tämäkin tervetullutta vaihtelua tapahtuman muiden bändien linjaan. Sen sijaan itse rytmisektion soitto kuulosti vähän puuroiselta, basso ja bassorumpu jumisivat melko pahasti, mutta sai soitosta sentään silti selvää kohtuullisesti. Setti koostui luonnollisesti viime vuonna ilmestyneestä levystä. Oikeastaan voisin sanoa, että Batushka oli livenä juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan. Oikein hyvä oli, mutta ei yllättänyt.

Miasma-19-Steelfest Open Air 2016

Gravelandin piti käsittääkseni uudistaa settinsä kokonaan Italiassa, Hot Shower Olympia -tapahtuman jälkeen painottaen kohti myöhempää pakanallisempaa tuotantoa. Noh, aika pitkälti sitä alkuaikojen mustemman metallin henkeä tämä setti kuitenkin edusti, eikä siihen varmasti yleisöllä ollut vastaan panemista. Itsellä kun ei oikein historiaa tämän bändin kanssa ole, niin aluksi tuli vain mieleeni, että Rob Darken ei kyllä kovin kaksinen vokalisti ole. Mutta kyllähän puolalaisille sitten lämpenin aika paljonkin, kun malttoi seurata esitystä vähänkään pidemmälle. Rob oli aika sympaattinen kaveri lopulta, eikä hänestä todellakaan huokunut mikään valkoisen Euroopan puolesta taistelevan soturin energiaa, vaan juurikin pakanallinen ilottelu. En voinut välillä olla naureskelematta itsekseni vieressä suorastaan sotilaallisen tiukasti paikallaan ja kädet puuskassa seisoneen parivaljakon jatkuvalle heilaamiselle, kun Rob lavalla välillä jammailee jopa hieman hippityylisesti käsiään heilutellen. Erittäin symppis show!

Miasma-20-Steelfest Open Air 2016

Gorgoroth veti taas kerran Taakesta tuttu Hoest vokaaleissa, vaikka käsittääkseni heillä pitäisi olla joku ”oikeakin” laulaja. Itse kun en voi kaverin rokkikukon elkeitä oikein sietää ollenkaan, niin olisin mielelläni nähnyt bändin oikeastaan miltei kenen tahansa muun laulajan kanssa. Noh, muutenkin alkoi jo univelka painaa siinä määrin, että piti jättää leikki kesken ehkä viiden biisin jälkeen. Hoestin ansioksi täytyy laskea, että tällä kertaa ei ollut ihan niin kännissä ja ärsyttävä kuin monesti aiemmin. Vanhoista hiteistä olin tunnistavinani Revelation of Doomin, joka tosin puhtoisella livesoundilla ei tietysti lähimainkaan tavoittanut Under the Sign of Hellin ihanan käppäistä ilmapiiriä. Eipä ollenkaan hullummalta kuulostanut, mutta ei toisaalta harmittanutkaan lähteä juna-asemalle.

Miasma-21-Steelfest Open Air 2016

Hieno tapahtuma taas kerran. Järjestelyt sen kun vain paranevat vuosi vuodelta, juomaa ja ruokaa on montaa sorttia ja hinnat kestävät vertailun. Juuri tällainen äärimetallifestivaalin pitääkin olla. Miasma kiittää ja kuittaa!