Steelfest Open Air 2013 – 24.-25.5. Villatehdas, Hyvinkää

Festivaalien kesäkausi potkaistiin käyntiin äärimetallin voimin, kun Steelfestin lavoille nousi laaja valikoima koti- ja ulkomaisia bändejä. Sääkin suosi hevareita, etenkin lauantain leppeä keli oli peräti ihanteellinen alueella palloiluun, bändeistä ja virvokkeista nauttimiseen sekä muuhun oheistoimintaan.

Perjantai

Viime vuodesta poiketen toinen lava oli sijoitettu sisälle. Kyseinen areena sijaitsee isossa hallissa, joten Nuclear Omniciden aloitellessa tunnelma oli aluksi hieman hämmentynyt, koska paikalla ei ollut kuin muutama kymmenen ihmistä. Reippaasti Kirkkonummen nuoret thrasherit kuitenkin ottivat tilanteen haltuun. Setisssä oli mukana yksi uusi kappale, taisi olla nimeltään Institution Execution. Biisi olikin oikein mainio, sisältäen sekä raskaampaa tunnelmointia että räväkämpää kaahausta. Soundiongelmia oli jonkin verran, harmillisesti toinen kitara oli osan keikasta aika pimennossa. Hyvin energistä toimintaa bändiltä kuitenkin, soittamisen ilo näkyi ja kuului ja vokalistin naljailevat välispiikit keräsivät yleisön sympatiapisteet.

Ulkolavalla Gorephilia toi päivään rutkasti lisää raskautta ja kieroutta. Tekninen, synkkä death metal sujui bändiltä mallikkaasti. Välillä meininki yltyi melkeinpä pakahduttavan brutaaliksi. Biisit kuulostivat hyvinkin tasokkailta. Ehkä vokaaleihin olisin kaivannut monipuolisempia korinan sävyjä. Kokonaisuutena keikka oli kyllä oikein kelvollista rankaisua.

Satanic Warmaster oli viihdyttävä. Paikoitellen hard rockahtava ja toisena hetkenä kylmäävän julma black metal toimi hyvin, vaikka jotenkin koko keikan ajan säilyi tietynlainen odotteleva ja tunnusteleva ”kohta lähtee” -fiilis. Ehkä myöhäisempi soittoaika ja aavistuksen pidempi setti olisi tänään sopinut bändille paremmin.

Haudasta noussut, aikoinaan 1990-luvun alussa toiminut nokialainen Purtenance soitti liejuista death metaliaan, jossa palikat olivat todellakin kohdallaan. Runsaasti hidasta matelua ja sopivan yksinkertaista kulmikkuutta sisältänyt tavara kuulosti vakuuttavalta eikä hommassa ollut noloa väkisin vääntämisen meininkiä.

The Crescent soitti sisälavan hämärässä ja ihan kelvosti soitteli. Osittain touhu kuulosti valitettavasti Enochian Crescentin laimennetulta versiolta. Vokalisti Hellwind on kyllä kohtalaisen hyvä ärjyjä, mutta tällä hetkellä bändin yhteinen identiteetti näytti olevan hieman hakusessa. Setissä kuultiin tuttuja hittejä ja yleisö vaikutti keskimäärin tyytyväiseltä kuulemaansa. Viimeisenä kuultu Risti alkoi olla jo sen luokan pehmoheviä, että itseäni alkoi jo haukotuttaa.

 

qQsUBpHaQkH9spslIkuSB0Rf8j2Aa8Lc1ybDTxieGsM

Kuvassa: The Crescent

 

Goatmoon rääkyi ja pillipiiparoi hyvin tehokkaasti, keikasta tuli jopa iloinen vaikutelma. Syntikkapimputukset ja tietyt ulkomusiikilliset maneerit toivat mukaan koomisen vivahteensa.

Mustan metallin ytimeen iski Horna. Ja iski muuten tehokkaasti. Soundit olivat murskaavat ja Spellgoth esiintyi keskittyneesti, hartaasti eläytyen. Niinpä myös vokaalit repivät ilmaa erityisen hyvän kuuloisesti. Yhden kappaleen ajaksi lavalle saatiin myös bändin alkuperäinen vokalisti Nazgul. Erittäin onnistunut esitys kaiken kaikkiaan.

 

t4vX-v6BVZNsA1vk-XCgOC9foxxWE-gV4ETlaX9XV-g

Kuvassa: Horna

 

Kun Vomitory jytisteli ulkolavalla, tuntui ilta siirtyneen isommalle vaihteelle. Bändi on ilmoittanut lopettavansa tänä vuonna, joten nyt alkoi olla viimeisiä tilaisuuksia nähdä nämä Ruotsin pojat livenä. Erittäin rujosti Vomitory asiansa esitti ja yleisö kiitti synnyttämällä pienoisen moshpitin. Korinavokaalit kuulostivat olevan aika pinnassa, sen sijaan kitaroiden soundiin olisin kaivannut aavistuksen lisää selkeyttä.

Rujo oli myös Darkened Nocturn Slaughtercult. Aggressiivinen, tiukka black metal toimi kuten edellisen kerran bändin nähdessäni Hammer Open Airissa. Kaikki kappaleet eivät mitään kaikkein omaperäisintä ja kiehtovinta kamaa ole, mutta etenkin vokalistinaisen hyytävän lumoutunut olemus ja riipivä ääni tuovat bändin manaukseen huomattavaa lisäarvoa.

Belphegor pyöritti isoa soundia kuten jykevässä black/death metalissa kuuluukin. Yleisöäkin oli paikalla todella hyvin. Belphegorin kappaleissa löytyy sopivasti sekä rokkaavuutta että tuhovoimaista brutaaliutta. Levyltä bändi ei aivan iske omaan makuhermooni, mutta keikan jaksoi seurata ainakin sivusilmälä. Näiden itävaltalaisten tunnetuin kappale taitaa olla Bondage Goat Zombie, ja siihen keikka sitten lopetettiinkin.

Lopulta oli illan pääesiintyjän vuoro. Vanhojen ja vetreiden sakemannien Sodom oli pitkälti sitä mitä odotinkin: rokkaavaa thrashia ja hittejä kuten Sodomy and Lust, M-16 ja Outbreak of Evil. Leppoisa ja hyvä tunnelma. Jos olisin yläasteikäisenä Agent Orangea kasetilta kuunnellessani tiennyt, että näen bändin livenä vasta 21 vuoden päästä, olisin pitänyt odotusta ehkä lievästi liian pitkänä. No, välillä Sodom on jäänyt hieman unholaan mutta kyllä tämä oli hieno päätös illalle. Bändin soitto ei mitään maailman tiukinta ollut mutta eihän sen aina tarvitsekaan olla. Soundien puuroisuudestakin voisi valittaa jos jaksaisi. Lopussa Bombenhagel-kappale pommitti yleisön tyytyväiseksi ja perjantaista jäi hyvä kokonaismaku.

 

uuY7SbFTqaU7_yLTN_JgZX0UEBibkn0leoRcGt7lq6EKuvassa: Sodom 

 

Lauantai

Tulin festivaalialueelle juuri, kun Barathrum oli lopettanut keikkansa. Kuulemma yhtye oli tällä kertaa yllättävänkin hyvässä vedossa.

Barathrum sai ulkomusiikillista huomiota Janne Sovan edellisen illan toilailuista, joten siihen nähden Barathrumin keikka oli todella iloinen yllätys. Sova hoippui lavalla heikossa hapessa, muttei päässyt pilaamaan todella mureilla soundeilla soittanutta bändiään. Kun biisit olivat vielä mukavan old school-panotteisia, sanoisin, että Steelfestissä nähtiin paremman luokan Barathrum-veto. (TH)

Ulkolavan otti haltuun Italian Darkend. Ensin vähän ihmettelin, sitten muodostin mielipiteeni: ei näin. On se kumma, miten italialaiset niin usein onnistuvat tekemään varsin paskaa metallia. Vokalistin teennäinen elehtiminen, laiskasti eteenpäin nytkähdellyt puolieeppinen melodeath/dark metal ei vain ottanut toimiakseen.

Tyranex sen sijaan toimi. Ruotsalaistrion kiihkeän kireä thrash piristi hieman hitaasti herännyttä tajuntaa ja potkaisi lauantain kunnolla käyntiin. Linnean kiljaisut lähtivät reippaasti, tosin ne eivät välillä oikein päässeet kuuluviin muun musiikin alta. Väkeä ei hirveästi tässa vaiheessa ollut sisälavalle raahautunut. Tuntuikin, että Tyranex olisi toiminut paremmin ulkolavalla. Bändi soitti myös uuden, vielä äänittämättömän kappaleen ja sekin vaikutti oikein kelpo veisulta.

Black metalia oli jälleen luvassa, kun Kadotus jyysti menemään auringonpaisteessa. Musiikki oli paikoitellen yllättävänkin juurevaa black metalia, josta lähdettiin silloin tällöin hurjempiin kiihdytyksiin. Kitarasoundi oli mukavan selkeä ja nopeissakin kohdissa kahden kitaran kuviot erottuivat hyvin. Vokalistille myös plussaa monipuolisesta ilmaisusta. Nautiskelin keikan pääasiassa nurmikolla maaten, taivasta ja puiden lehtiä katsellen. Ei ehkä paras tapa eläytyä mustan metallin maailmoihin mutta kyllä se näinkin upposi tajuntaan.

Flame oli reipasta, rehellistä black speed metalia. Soundit olisivat voineet olla vähän terävämmät. Sisälavalla Lie in Ruins veivasi hyvin, sounditkin olivat kohdallaan. Mukavan Autopsy-henkistä on tämän bändin meininki. Vielä paremmin musiikki olisi tietenkin toiminut jossain pienemmässä loukossa.

Necromancer kuulosti aluksi liian löysältä aikuisrokilta, joten tuli lähdettyä keikalta pois. Useiden todistajien mukaan meno kuitenkin oli parantunut setissä koko ajan ja tämä haudasta noussut Hyvinkään oma speed/thrash-porukka oli heittänyt oikein mainion keikan.

Todellakin, Necromancer oli hieman ruosteessa olleen NNS:än vastakohta itsetietoisella esiintymisellään ja ainakin äijien ”kypsä” tekninen thrash iskee omaan makuuhermoon optimaalisesta kulmasta, eli posereita ja aikuisia ollaan sitten varmaan. Aivan tyhmät välispiikit vielä pois, niin bändin livekunto on kohdallaan. Ihmettelen suuresti, että aikoinaan näin valmis bändi ei päässyt oikein mihinkään. Demot ja yksi 12″ jäi kyllä musiikin laatuun nähden aivan liian niukaksi tuotannoksi. (TH)

 

--T2DoEGpyNkZ36PUKXgwaN6n0h266NDS1jG-yM9NCM

Kuvassa: Necromancer

 

Norjan Blood Red Throne ei etukäteen kauheasti kiinnostanut, mielestäni bändi on aina ollut vähän liian keskinkertaista death metalia. Hyvin jäpikät kuitenkin soittivat ja loppujen lopuksi kappaleetkin olivat aika monipuolisia. Yleisökin innostui jo kohtalaiseen pittiin. Jokin ikävä haaveri tosin kävi jollekulle, joka menetti tajuntansa ja jonka ambulassi kävi hetken kuluttua hakemassa. Itse asiassa myös Blood Red Thronen kitaristilla näytti olevan pientä pahoinvointia, mies nimittäin oksensi lavalle.

_B8B1960

Kuvassa: Tsjuder

Ja lisää norjalaisia. Tsjuder oli yhtä kovaa black metalia kuin Horna edellisenä päivänä. Aluksi tämäkin bändi tuntui hieman kärsivän isosta lavasta mutta tunnelma tiivistyi koko ajan keikan edetessä. Etenkin rumpalin toiminta oli todella reipasta. Kappaleissa oli voimakasta imua ja sekä hitaat että nopeat osuudet toimivat hyvin. Hyvin toimi myös Bathory-cover Sacrifice. Viimeisessä biisissä Spellgoth tuli antamaan bändille ärjyntätukea. Kova meininki.

Destruction on jäänyt itselleni aina hieman etäiseksi enkä ole tämän saksalaisbändin levyjä soittimessani pyöritellyt. Nyt homma kuitenkin toimi ja yleisöäkin on paikalla runsaasti. Soitto oli tiukempaa kuin Sodomilla ja olivathan ne biisitkin ihan kelvollisia. Hyvä henki näytti levivävän yleisöön kulovalkean tavoin. Nyt oltiin metallin peruselementtien äärellä.

 

5x8lQxprE8prE8293keVvwMIPY53KUaoNOqj6uc_IaA

Kuvassa: Destruction

 

Mayhem oli pettymys. Kitaroista ei saanut oikein mitään selvää. Attila mumisi ja kähisi jossain lavasteiden välissä. En jaksanut jäädä katsomaan loppuun asti. Kokonaissaldo festareista jää kuitenkin plussan puolelle. Ongelmattomat järjestelyt, hyvä ruokavalikoima, sopivan kokoinen alue. Hyvin pyörähti kesä käyntiin Villatehtaan tiiliseinien huomassa.

 

Teksti: Seppo Rautio

Kuvat: Timo Hanhirova