Steelfest Open Air – 16.-17.5. 2014, Villatehdas, Hyvinkää

Jo parina vuotena kesän alun merkkinä toiminut Steelfest materialisoitui nyt kolmatta kertaa. Miasman edustajat pyörivät karkeloissa mukana ja katselivat, miltä meno maistui, näytti ja kuulosti.

 

Perjantai

–Seppo: Saavuin paikalle Baptismin aloittaessa. Sisälavan soundit olivat yllättävän hyvät, itse asiassa viimevuotiseen tilanteeseen verrattuna tason kohoaminen oli havaittavissa useammalla tuon ison hallin keikalla. Toki ovesta sisään astuessa kuulokuva oli lähinnä kaikuvaa kuminaa, mutta lähempänä lavaa korvatulppien kanssa kuulostellen tämäkin keikka siis jytisi oikein asiallisilla soundeilla. Ihmisiä oli paikalla hyvin jo näin varhaisessa vaiheessa. Bändin kappalevalinnat muodostivat toimivan kokonaisuuden, ja keikka tuntui olevan yllättävänkin nopeasti ohi. Hieman tunnelmassa oli tosin tietynlaista tasapainoilua sisäänpäinkääntyneen pohdiskelevuuden ja fetarikansan innostamisen välillä, kun Lord Sarcofagian ajoittain elehti ”kädet ilmaan” -tyylisesti. Myös valospottien levoton välke ja liikehdintä vaikutti paikoin hieman liian diskomaiselta Baptismin musiikin taustalle. Viimeisessä The Prayer -kappaleessa Hornasta ja Sotajumalasta tuttu Mynni liittyi porukkaan ja kävi lauleskelemassa biisin puhtaat vokalisoinnit.

Turkin Raven Woods soitti melko jykevällä ja teknisellä otteella. Tunnelmaa ja käänteitä sisältäneissä kappaleissa oli melko vahva death metal -painotus. Hieman haalealta meininki mielestäni kuitenkin vaikutti.

 

ravenwoodsRaven Woods

 

Hautakammiolta ehdin kuulla viimeisen kappaleen. Ihan reippaalta ja tyylikkään melodiselta mustalta metallilta kuulosti.

Maveth lanasi armotonta, synkeää death metaliaan vakuuttavasti. Tarkkaa soittoa, hemmetin väkevää (ja tarkoituksellisen monotonista) korinavokalisointia, ei lainkaan sooloja tai tunnelmallisia melodisia liidejä. Virvelirumpu paukkui karusti kuin peltipurkki. Lavan etureunassa kaksi isoa ristiä nurinpäin.

 

mavethMaveth

 

Ruotsinmaan Valkyrja oli hyvin pitkälti sellaista Watain-matkintaa kuin arvelinkin. Kovasti yrittivät rokata ja kiemurrella, mutta ei oikein iskenyt. Kitarasoundi oli myös jotenkin sekavasti suriseva.

Markus: – Valkyrja oli kyllä pettymys sinänsä. Levyllä ihan hienolta kuulostanut melodinen vinguttelu oli vaisua lavalla ja äänipuolella oli tosiaan toivomisen varaa.

Seppo: – Aura Noir, kyllä! Näin sitä pitää. Levyllä ehkä hieman kuivakalta kuulostanut bändi toimi lavalla kuin maksalaatikko. Pääjehu Apollyonin lisäksi ääntään pääsivät käyttämään myös kitaristit Aggressor ja Blasphemer. Tämä oli reippaasti rokkaavaa thrashia sopivan uhkaavalla mustalla taustahehkulla.

Markus: – Aura Noirin veto oli kyllä kivan agressiivista rähinää ja sai mukavan punkahtavia sävyjä välillä. Aiemmin en muutamaa biisiä enemmän ollut bändiin tutustunut, mutta live-esityksen perusteella täytyy ehdottomasti tutustua konklaaviin tarkemmin.

 

auranoirAura Noir

 

Seppo: – Nifelheimin aikaan sisälavan edustalla oli jo todella runsaasti populaa. Bändin soundi oli kirkas ja kenties liiankin diskanttivoittoinen. No, eipä tuolla niin väliä kun mm. Sodomizer ja Storm of the Reaper hyväilivät korvia. Itselläni ei tämä bändi ole ikinä kuulunut suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin, mutta ainakin yleinen fiilis näytti nousevan keikalla melkoisen korkealle.

Markus: – Nifelheim oli yksi eniten odottamistani keikoista, vaikka bändi ei ole koskaan ollut mikään oma ykkössuosikki. Minusta Nifelheimin diskanttivoittoinen soundi toimi yllättävän hyvin sisähallissa, missä muuten kaikki ääni tuntui puuroutuvan herkästi. Keikka oli aivan helvetin hyvä. Hellbutcher johti lavashowta ja hyppeli pitkin lavaa kuin klonkku ikään. Speedmetaliin taipuva black / thrash rytinä sai yleisön mukaan ja tunnelman kattoon välittömästi. Ehdottomasti paras keikka tämän vuoden Steelfestissä.

 

nifelheim2Nifelheim

 

Seppo: – Australian pojat Deströyer 666 kohkasivat menemään reippaasti. Kummallista kyllä, yhtään kappaletta ei tainnut tulla viimeisimmältä Defiance-levyltä. No, soitetuissa biiseissä sinänsä ei paljon valittamista ollut. Myös Slayer-cover Black Magic lämmitti viilenevässä illassa. Pisteenä öön päälle vielä Satanic Speed Metal.

Inquisition sai kunnian päättää illan. Yhtenäisenä massana velloneet ja tempoilleet kappaleet vapauttivat kyllä osan siitä kosmisesta potentiaalista, mitä tämän kaksikon musiikki pitää sisällään. Hieman kuivuutta meiningissä tosin oli, eli toinen kitaristi tai kosketinsoittaja olisi kenties ollut hyödyllinen, jotta tietyt yksityiskohdat olisivat nostaneet biisien nousuja ja laskuja tarkemmin esille. Mutta kahden miehen bändi on kahden miehen bändi, pisteet tinkimättömästä otteesta ja tiiviistä tuunnelmasta. Baptismin kohdalla märisin valaistuksesta. Nyt valot toimivat mainiosti: sininen ja violetti hämy vahvisti Inquisitionin toismaailmallista auraa.

Markus: – Illan kruunannut Inquisition vyörytti kosmista saatanallista sanomaa erinomaisella tunteella. Lavaesiintyminen ei luonnollisesti kahden miehen bändillä ole kummoista, mutta se ei Inquisitionin kohdalla haitannut mitään. Tunnelmaan ja musiikkiin pystyi keskittämään kaiken huomionsa. Erinomainen esitys.

 

inquisitionInquisition

 

Lauantai

Seppo: – Oma kakkospäiväni alkoi Archgoatilla ja hyvin alkoikin. Heti alkuun Lord of the Void puhdisti pöydän kaikestä ylimääräisestä hifistelystä ja lässyttämisestä. Mitäs muuta… Goddess of the Abyss of the Graves ja Goat and the Moon kuultiin myös. Todella varma ja yhtenäinen esitys. Hienosti jyrisevä soundi, jossa myös rujoista kitarariffeistä sai hyvin selvää. Tällä bändillähän on periaatteessa kaksi vaihdetta, eli armottomasti takova ja pahaenteisti keinuva hitaampi asetus, mutta näiden oikeanlaisella balanssilla saadaan aikaiseksi todella alkuvoimaista jälkeä, jossa on mukana jotain black metalille hyvin olennaista. Kellon kumahdukset ja urkujen tuuttaukset täydensivät kappaleiden kulkua mukavasti [edit. Nämä eivät tulleet nauhalta, kuten aikaisemmin kirjoitin, vaan ne olivat piilossa pysytelleen kosketinsoittajan käsialaa].

Markus: – Goatmoon veti taas perinteiseen tapaansa oikein nohevan setin. Raakaa black metalia, ärjyntää ja hoilausta. Vielä ei ainakaan toistaiseksi mitään kohua saatu aikaan vaikka muutaman biisin kohdalla yleisössä heilattiinkin aika innokkaasti. Aurinko porotti keikan ajan täydeltä taivaalta suoraan lavalle. Se ei tosin menoa eikä tunnelmaa haitannut vaikka laulaja taisikin tuumata jossain välissä, että onpa kuuma.

 

gaotmoonGoatmoon

 

Markus: –Mustan Kuun Lapset oli ilmeisesti aika odotettu esiintyjä mitä nyt ihmisten kanssa jutustelin ja odottelin sitä itsekin tavallaan, sillä viimeisin kontakti bändiin omalla kohdalla oli Prologi -ep vuodelta 98. Valitettavasti meno oli hieman kauhtunutta vaikka heti alkuun tulikin ko. ep:ltä klassikkomateriaalia. Miesten lavaesiintyminen ei oikein mätsännyt musiikin kanssa ja muutenkin tuli sellainen olo, että mieluummin soittaisivat jotain aivan muuta. Keikka kuitenkin piti yleisön fiiliksissä, mikä on aina hieno asia.

 

mklMustan Kuun Lapset

 

Seppo: – Urfaust toimi yllättävänkin hyvin auringonpaisteessa ulkolavalla. Sekä rumpalin että kitaristi-vokalistin toiminta oli skarpin oloista, jos moista sanaa tässä yhteydessä voi käyttää. Suriseva kitara ja letkeästi rullanneet rumpukompit kuulostivat tyylikkään hypnoottisilta ja vokalisti eläytyi kärsivän näköisenä kaihoisan jollotukseen ja kärinän täyteisiin kappaleisiin. Setti alkoi tuttuun tapaan ensimmäisen kokopitkän levyn ensimmäisellä biisillä Die Kalte Teufelfaust. Eräs yllätysmomentti oli vieraileva punakaapuinen vokalisti yhden kappaleen aikana.

 

urfaustUrfaust

 

Desolate Shrine synkensi ja vakavoitti tunnelmaa isolla kauhalla. Bändillä on kaksi vokalistia: toinen on tuttu The Crescentin mikrofonin ääreltä ja toinen Lie in Ruinsin mörisijänä. Hyvin näiden miekkosten erilaiset korinat ja ärinät toisiaan täydensivätkin. Vahvasti doom-painotteisessa tunnelmallisessa death metalissa oli kyllä moni asia kohdallaan. Ehkä tuossa paikassa ja tilanteessa en päässyt uppoutumaan niin syvälle musiikin maailmoihin kuin biisien laatu olisi mahdollistanut. Kenties soundit olivat hieman vaisut? Tälle bändille annan vielä jatkossa mahdollisuuden vakuuttaa levyltä tai livenä. Rennommin svengaavissa osuuksissa meininki oikeastaan toimi jopa paremmin kuin hitaassa matelussa. Yhdestä kappaleesta tuli mieleen Motörheadin Orgasmatron, mikä on ehdottomasti plussa.

Norjan Aeternus vyörytti mielenkiintoista yhdistelmäänsä, jossa täsmällisen raju death metal kohtasi kylmän black metalin ja ajoittain haikean folkin sävyt. Ainoa alkuperäisjäsen Ares mörisi voimallisesti.

Markus: – Aeternus oli ehdottomasti yksi lauantain parhaista. Jyräävän kylmää murjontaa, mutta silti tarpeeksi melodista pitääkseen kiinnostuksen yllä yleisössä alusta loppuun. Keikka toimi ulkolavalla erinomaisesti paikan paremman akustiikan ansiosta.

 

aeternusAeternus

 

Seppo: – Necrophobic oli sitten vaihteeksi ruotsalaista meloblackia, jossa Dissection-vertaukset nousevat mieleen väistämättä. Hyvin bändi sinänsä veti, vaikka kitarat kuulostivat mielestäni hieman turhan epäselvältä puurolta. Lisäksi jotkin soolot olivat hieman imeliä, kuin jostain hard rock -balladista repäistyjä. Vokalistin ääni oli kyllä asiallisen raaka. Necrophobic siis voitti kokonaisuutena edellisen päivän Valkyrijan, joka edustaa pitkälti samaa tyylisuutaa.

Markus: – Jostain syystä Necrophobic ei toiminut tällä kertaa yhtään. Vastikään vaihtunut laulaja, joka on bändissä vaikuttanut aiemmin vuosina 92-94, ei jostain syystä ilveilyllään vakuuttanut sitten millään. Keikka jäi vaisuksi. Harmi, sillä levyltä bändiä kuuntelee mielellään edelleen.

 

necrophobicNecrophobic

 

Seppo: – Puolan veteraanit, Vader, olivat kova tapaus. Melko samanlaista perusvarmaa ja mukaansatempaavaa jyräähän tuo oli kuin levylläkin. Esimerkiksi debyyttilevyn armoton Decapitated Saints potki hyvin, eivätkä myöskään maltillisemmin jytisevät vedot saaneet festarikansaa haukottelemaan.

Markus: – Vader veti kyllä yllätyskovan keikan. Ensimmäistä kertaa todistin näitä hemmoja livenä ja voin sanoa, että toimii. Liekkö perusveto Vaderin keikoilla, mutta loppuun nauhalta soitettu Imperial March sai hymyn huulille.

 

vaderVader

 

Seppo: – Illan päätteeksi sitten Primordial. Ei ollut paras näkemäni keikka näiltä irkuilta, mutta ihan väkevää suorittamista kuitenkin. No Grave Deep Enough on kyllä mainio keikan aloitusbiisi. Toisena heilahti ilmoille Gods to the Godless, mainiota. Loppusetti mentiin myös tutuissa merkeissä ja Empire Fallsiin lopeteltiin. Tällä kertaa eivät muuten soittaneet Heathen Tribesiä eivätkä Gallows Hymniä.

 

primordialPrimordial

 

– Festivaali myytiin viime hetkillä loppuun. Erityisen ahdasta ei kuitenkaan ollut ja jonotusajat esimerkiksi olutta hakiessa pysyivät melko lyhyinä. Juomavalikoima ansaitsee kiitoksen, sillä tarjolla oli myös siedettävään hintaan kohtalaisen laadukasta ipa-olutta ja tummaa lageria. Sen sijaan vesipisteiden hommaamisessa oli tullut jotain ongelmaa, ja niinpä kaiken juomaveden joutui alueella ostamaan pullotettuna. Ruokavalikoima oli tämän kokoiselle tapahtumalle varsin monipuolinen. Erityisesti nachot ja burrito, joissa oli mukana tuoretta käsin tehtyä salsaa, maistuivat itselleni. Hieman närää joissakin herätti se, että ulkona anniskelualueesta oli rajattu lavan edusta kokonaan pois.

Sää oli perjantaina raikkaan viileä ja lauantaina lempeästi kesää enteilevä – ja nyt kirjoitushetkellä onkin helvetillinen helle pelmahtanut yllemme. Joka tapauksessa, kiitos tästäkin kerrasta, Steelfest! Hyvää jatkoa, toivottavasti näemme uudelleen.

Teksti: Seppo Rautio, Markus Mähönen
Kuvat: Markus Mähönen