SEREMONIA – Seremonia

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Svart Records

Mainion seiskatuumaisen tuomat ennakko-odotukset olivat ilmeisesti liian korkeat, sillä ensimmäisen kerran albumin kuunneltuani tunsin itseni hämmentyneeksi, ettenkö sanoisi petetyksi. Mutta vähitellen kokonaisuus on kuitenkin alkanut kuulostaa ihan kelvolliselta ja seasta erottuu yhä enemmän mainioita sävellyksiä. Tiedä sitten miten olisi suhtautunut tähän ilman aiempaa kuulohavaintoja, mutta joka tapauksessa seiskan dynaamiset ja vaivattomasti eteenpäin kulkeneet kappaleet saivat minut toivomaan hieman jotain muuta. Pitkäsoitto sisältää osittain liian kevyesti rokkaavaa ja turhan progemaista – suomeksi sanottuna vaikeaa – tavaraa, jotta voisin niellä sen mukisematta. Eihän biisien koukkuisuutta tai jonkinasteista hämyilyä välttämättä tarvitse viaksi laskea, mutta tällä kertaa muutamat kappaleet tuntuvat hieman väkinäisiltä.

Seremoniaa voisi haukkua myös trendikkään tyylilajin valinnasta, sillä heidät on helppo lokeroida 70-lukuisen saatanallisen psykedeliavaikutteisen rokin esittäjäksi. Se ei tässä kuitenkaan kovin paljon haittaa, sillä heidän lämpimän rosoinen soundinsa tuntuu ihan mukiinmenevältä. Ehkä mukana on kuitenkin liikaa menneisyyteen kumartavaa tribuuttihenkeä, vaikka omaa ääntäkin toki riittää. Yksi kehuttava seikka onkin biisien ennalta-arvaamattomuus ja vaihtelevuus. Nelikolta on löytynyt halua ja rohkeutta tehdä muutakin kuin mainitulta seiskalta löytyviä suoraviivaisia rockhittejä. Niitäkin bändi olisi epäilemättä saanut yhden levyllisen aikaiseksi, varsinkin kun tämän kesto ei ole reilua puolta tuntia enempää.

Joka tapauksessa levy tuntuu hieman epätasaiselta. Kymmeneen kappaleeseen mahtuu muutama, jotka töksähtävät ikävästi korvaan juuri kun levy on pääsemässä mukavaan lentoon. Negatiivista palautetta antaisin myös joistakin varsin teennäisiltä kuulostavilta sanoituksista. Suomeksi laulaessahan tämän aihepiirin lyriikat tasapainottelevat usein vakavuuden ja naurettavuuden rajamaastossa, ja tällä kertaa osa teksteistä kallistuu liikaa jälkimmäistä kohti. Vai olisiko kyseessä parodiointi? En silti sulata moista… Laulajatar selviää sinänsä hyvin ja hänen vähäeleinen ja eleetön ulosantinsa sopii yleistunnelmaan, mutta silti toivoisin välillä hieman lisää tulkintaa ja ilmeikkyyttä. Nyt laulu jää kuitenkin varsin monotonisen tuntuiseksi. Erityismaininnan myönnän upeista kansista. Ne ovat ehkä hieman halvan näköiset, mutta tuovat oman tärkeän lisänsä yhtyeen perinnerockia kunnioittavaan ilmeeseen.

Tuukka Termonen