SAMMAL – No. 2 [EP]

385190
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Svart Records

No. 2 on progressiivista rockia 70-luvun tyyliin soittavan Sammaleen toinen julkaisu, sekä heidän ensimmäinen ep:nsä. Yhtyeen omaa nimeä kantava esikoisalbumi julkaistiin viime vuonna ja nyt, vuotta myöhemmin julkaistu, No. 2 jatkaa melko pitkälle samoilla linjoilla debyytin kanssa. Omaan makuuni ep:llä olevat kappaleet ovat kuitenkin hiukan menevämpiä ja tarttuvampia mistä syystä pidän tästä julkaisusta hieman enemmän.

Levyn äänimaailma on mielestäni erinomainen ja kuulostaa kyllä soundien puolesta hyvin paljon siltä miltä monet 70-luvun tuotokset kuulostivat. Koskettimet sopivat musiikkiin ja tuovat oikein hyvän ulottovuuden kappaleisiin, ja oikeastaan voisi väittää, että koskettimet kuuluvat juuri tämän tyylisen revittelyyn olennaisesti muutenkin. Vaikka yleisesti ottaen kitarasoolot ja kaikenmaailman kitarakikkailut eivät allekirjoittaneelle juuri harvoja tapauksia lukuunottamatta maistu, ei tällaiset asiat häiritse minua Sammaleen musiikissa. Kaikelle tällaiselle tuntuu selkeästi olevan hyvä syy ja paikka kappaleissa. Vokalisti Jan-Erik Kiviniemen laulutyyliin tottuminen kesti hetken, mutta sen jälkeen se sopi musiikkiin hyvin, eikä se vaivaa enää.

Viidestä kappaleesta ep:llä neljä on mielestäni onnistuneita, joista etenkin ensimmäinen, Vankina varisten, on erittäin tarttuva ja ehkäpä samalla julkaisun paras. Kappale Tuuli kuljettaa sisältää kyllä hienoja melodioita, mutta etenkin alkupuolen rauhallisuuden vuoksi se poikkeaa mielestäni vain hieman liikaa muusta energisestä materiaalista kokonaisuudessa ja jotenkin ikävästi särähtää korvaan.

Aleksi Vaittinen