SADAKO – Panic Transistor

sadako_cover_900
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: SAOL / H’Art / Zebralution

 

Sadako on minulle täysin uusi tuttavuus ja yhtyeen levy Panic Transistor on jonkinlainen yhdistelmä industrial-vaikutteita ja heavy metalia yhdistettynä japanilaiseen visual kei -tyylittelyyn. Yhtyeen megalomaanisen mission sanotaan olevan yhdistää kaikki musiikkityylit heavy-musiikin pitkän historian ajalta, terästää sitä elektronisilla elementeillä ja saada aikaan värikäs kokonaisuus. Niinpä niin ja lehmät lentävät. Sitä ei voida kieltää etteikö yhtye yhdistele keskenään rutkasti erilaisia metallin alalajien tyylejä, välillä jopa ihan taidokkaasti, niin silti musiikki tuntuu kovin sekavalta. Voidaan myös argumentoinnin tähden sanoa, että kyllä se lopputulos kuulostaa “värikkäältä”, mutta onko sitä ilo kuunnella ja saako tällaisesta tehosekoittimen läpi pyöräytetystä genresopasta oikein mitään irti onkin aivan toinen kysymys. Ainakaan allekirjoittanut ei siitä löytänyt juuri mitään nautinnollista.

Jotenkin etäisesti Sadako muistuttaa minua männävuosien ruotsalaisesta industrial-pumppu Cat Rapes Dogista. Vaan siinä missä Cat Rapes Dog oli laadukasta musiikkia, ei Sadakon kohdalla toki voida sanoa samaa. Elektroniset elementit ovat erittäin vaisuja pilpatuksia ja tuuttauksia eivätkä mielestäni muutenkaan erityisen suuressa roolissa. Heavy metalista muistutti lähinnä kappaleissa mukana särisevä kitara, mutta sekin jätti oikein vaisun olon eikä ollut muutenkaan mitenkään erityisen raskas. Vokaalit olivat melko monipuolisesti toteutettu erilaisia laulutyylejä käyttäen, mikä oli ihan virkistävää, mutta laulusuorituksien taso on aika vaihtelevaa kappaleesta toiseen.

Levyllä on mittaa yli viisikymmentä minuuttia ja ainakin tämän levyn kohdalla se on todellakin aivan liikaa. Siellä täällä kappaleissa oli joitakin ihan hyvältä kuulostavaa, mutta tällaisia kohtia oli aivan liian vähän jotta niitä voisi noteerata ja jotta ne jollakin tavalla vaikuttaisi positiivisella tavalla kuuntelukokemukseen.

Sadoko is a whole new band to me and their album Panic Transistor is some kind of a combination of industrial influence and heavy metal mixed with Japanese visual kei -style. The megalomaniac mission of the band is said to be to combine all of the musical styles in the long history of heavy music, add some modern electronic elements to the mess and to create a colorful combination out of it. Yeah right and I heard that somewhere the cows fly too. I am not going to deny the fact that the group really does mix together all kind of styles, and some of them even with a pretty good results, but still as a whole I think the combination is a mess. For arguments sake let just say that the end result is a “colorful” sounding, but is it really a joy to listen to or can you get anything reasonable out of this kind of blender mixed genre soup is totally a different question. At least yours truly didn’t find anything particularly enjoyable out of this experience.

Somehow Sadako reminds me of a Swedish industrial metal band of old called Cat Rapes Dog. But while Cat Rapes Dog was quality music you can’t really say the same thing regarding Sadako, unfortunately. All the electronic elements are pretty lame beeps and toots, and they really do not play that big a part anyway in my opinion. What reminds me the most of heavy metal are the somewhat distorted guitars, but they too left pretty tame feeling and are not that heavy to begin with. But the vocals have quite a bit of variance and they have been performed using different kind of styles, which was quite refreshing. The level of the quality on these performances seemed to vary from song to song quite a bit though.

This album has a running length of over fifty minutes and that is just too much. There are some good parts here and there that actually sound okay, but parts like these are too rare a miracle so that they would make any noteworthy addition and affect the album positively as a whole.

Aleksi Vaittinen