Ruho – Pathways Through Flesh

Ruho (kansitaide)
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Bestial Burst

Sanakirjan mukaan sana ”ruho” tarkoittaa tapettua, yleensä ruoaksi tarkoitettua suolistettua eläimen ruumista raajoineen. Tämän lisäksi Ruho on myös Suomen itäisellä laidalla vuonna 2009 perustettu bändi, joka esikoisalbumillaan Pathways Through Flesh käsittelee lihaa ja sen monia kohtaloita mustan metallin keinoin.

Hallitse perusasiat, siinä on varmaankin Ruhon debyyttilevyn ydinsanoma. Musiikillisesta väripaletista löytyy vain mustan muunnelmia, lyriikat kiertyvät elämän ja kuoleman kysymysten ympärille kuin maailmankäärme ja visuaalista ilmettä ei ole lähdetty hakemaan paikallista hautausmaata kauempaa. Karussa ja pelkistetyssä lähestymistavassa on vivahde sekä kulta-aikojen Darkthronea että aina relevanttia Diabolia, mutta oma ääni ja visio kantavat loppuun saakka.

Karuun ja pelkistettyyn lähestymistapaan nojaavan black metalin tarkempi analysointi on usein varsin hankala tehtävä. Noin yleisesti ottaen se joko toimii tai sitten ei. Ruhon tapauksessa on kuitenkin verrattain helppo nostaa esiin muutamia myönteisellä tavalla erottavia tekijöitä. Ensimmäinen on äänimaisemaa jossain määrin hallitseva, eläväinen basso, joka tuo musiikkiin oman feraalin kulmansa. Toinen on hyvät, perinteikkäällä tavalla raastavat vokaalit. Kolmantena täytyy mainita kuoleman kuvaston ympärille itsepintaisesti kiertyvät lyriikat, jotka tuntuvat melkeinpä raikkaalta tuulahdukselta kaiken hegeliläisesti pöhöttyneen tekohengellisyyden keskellä.

Lopulta tärkeintä on kuitenkin vahva kappalemateriaali ja kokonaisuuden hallinta. Pathways Through Flesh onnistuu molemmissa. Hieman alle neljäkymmentä minuuttia kestävä, kuudesta varsinaisesta kappaleesta ja instrumentaalista rakentuva levy ei sisällä täytepaloja. Toisaalta siltä on myöskin vaikea poimia kappaleita, jotka olisivat selkeästi muiden yläpuolella. Kenties levyn alkupuolelta löytyvät Tus an Deireadh II ja Putrid Pathways jäävät hieman voimakkaammin mieleen, mutta laatuerot kappaleiden välillä ovat todella marginaalisia.

Pathways Through Flesh on väkevä avaus bändiltä, jonka lähtökohdat ovat tukevasti valtavirtaistuneen rihkaman tuolla puolen, musiikillisesti ja sanoituksellisesti. Ei ehkä klassikkoainesta – vielä – mutta tärkeintähän on avausviilto. Sen jälkeen kaikki on huomattavasti helpompaa. Erittäin suositeltava hankinta kaikille niille, joiden ystävillä ei ole pulssia ranteessa eikä ilmaa palkeissa.

Harri Linnera