Rockcock 27.-28.7.2012, Kuopio

Tänä vuonna 10 vuotta täyttänyt Kuopion Rockcock vaikutti ennakkoon todella hyvälle festivaalille sekä alueensa että artistikattauksensa puolesta. Kuopion Väinölänniemeä parempaa festaripaikkaa on vaikea kuvitella. Kun loistavan sijainnin kruunasi muun muassa sellaiset artistit kuin Nightwish, Eläkeläiset, Verjnuarmu ja Metsatöll, oli loistoviikonloppu taattu.

Säätiedot povasivat ennakkoon poutaista viikonloppua, ja sehän siitä tulikin. Väinölänniemellä ei ollut kahden päivän aikana sateesta tietoakaan. Hyvä että edes pilviä saatiin hetkittäin auringon porotusta hillitsemään. Perjantaipäivän metallimusiikkitarjonnan avasi oman kylän yhtye Tarot, joka tuntuu olevan aina hyvässä vireessä. Hietalat olivat iloisella tuulella ja soitto kulki reippaaseen tahtiin. Setti tarjosi herkkua varmasti niin vanhalle kuin uudellekin Tarot-sukupolvelle ja kuultiinpa vielä Simply The Best –coverointikin, joka onnistui nostamaan vahvan hymyn kuulijoiden korville. Hienoa nähdä, että äijät jaksavat. Marcokin kehui olevansa niin hyvässä kunnossa, että jaksaisi vaikka kävellä ikuisesti (tämän sanottuaan yhtye aloitti Walk Forever –kappaleen).

Korpiklaani (kuva: Pekka Konttinen)

 

Eläkeläisten takuuvarman ja -hauskan hupihumpan ja humppamatorallin jälkeen oli vuorossa Korpiklaani, jota tätä nykyä varsin harvoin kotimaan kamaralla näkee esiintymässä. Sen lisäksi että bändin musiikki saa folkkivarpaat kutiamaan, on siinä oikeaa metallistakin vetovoimaa. Yhtye aloitti aavistuksen myöhässä teknisistä vaikeuksista johtuen, mutta korvasi varmasti jokaisen myöhästymisminuutin energisellä ja vahvalla live-esiintymisellään. Ja vaikka Hectorin Juodaan Viinaa –kappaleen esittämisestä alkaa tulemaan klisee lähes missä tahansa piirissä, osaa Korpiklaani hoitaa homman kotiin turvallisesti.

Minulle Viikate alkaa olla jo suhteellisen rankan inflaation kokenut yhtye levyltä kuunneltuna, mutta livenä se jaksaa jollain tasolla vielä toimiakin. Vaikka aivan uusin materiaali ei olekaan minulle tuttua, oli keikkaa kuitenkin mukava seurata. Bändin suureksi plussaksi on mielestäni laskettava välispiikit, joissa varsinkin Kaarle osoittaa olevansa puhemies henkeen ja vereen, huumorilla tai ilman. Reipasta rautalankaheviä reilu puoli tuntia ja sitten suunta kohti Puistolavaa ja hieman eri meininkejä.

Pienen veden tuoltapuolen festareille saapunut Metsatöll oli ainakin allekirjoittaneelle erittäin tervetullut yhtye Rockcockissa. Viime näkemisestä olikin jo melkein vuosi aikaa ja silloin yhtye soitti Tampereella Yo-talolla. Isommalla lavalla samaan aikaan soittanut Apulanta verotti valitettavasti yleisön määrää (pyh, moukat), mutta paikalla olleilla faneilla ja uteliailla oli kyllä nähtävää ja kuultavaa koko rahan edestä. En edelleenkään pysty olemaan miettimättä, että millä ihmeellä kakkoskitaristi-huilisti-kantelisti-säkkipillisti-munniharpisti-taustalaulaja Lauri Õunapuu pystyy hallitsemaan niin monta instrumenttia ja omaamaan tämän lisäksi todella matalan kurkkulauluäänen. Mörinä tuntui omissa keuhkoissa asti, vaikka matkaa lavaan olikin reilusti. Hienoa nähdä, että yhtye on ottanut reilusti tuulta siipiensä alle ja tekee reilusti keikkaa. Liekö tästä kiittäminen Spinefarmia, bändiä itseään vai jotain muuta tahoa? En osaa sanoa, mutta itse kiitän niitä kaikkia!

Perjantain päättänyt Stam1na oli ehkä liiankin ”itse varmuus”. Bändi veti samalla vanhalla virrellä pakolliset veisut ja heitteli sekaan muutamia Nocebo-albumin raitoja. Wall of deathiäkin bändi rakenteli, tosin johtuen varmaankin savolaisesta kierosta mielenlaadusta sellainen ei oikein ottanut syntyäkseen. Tähän soolokitaristi Pexi tarjosikin oivan ohjeen: ”Se on niinku se teijjän kalakukko; siihen tulleepi se yks puol ja toenen puol ja siihen välliin jiäpi sitten loput”. Ja kyllähän siitä jotain muutakin syntyi kuin ruumiita, vaikka Rockcockin infossa ja ”ohjeissa” oli pittaaminen ja wall of death lavan edessä kiellettyä. Kai järkkäritkin tajusivat, että turha tätä on estellä, sillä sellainen tehtäisiin väkisin jossain vaiheessa kuitenkin. Stam1nalta olikin hyvä karata odottamaan päivän vaihtumista ja uusia esiintyjiä.

Jess And The Ancient Ones (kuva: Juuso Viljanen)

 

Lauantaina piti alueelle saapumisen jälkeen hiukan hiljaisempaa metallimusiikin saralla, kunnes puistolavalla alkoi kohista. Jess And The Ancient Ones on varmasti ollut tänä vuonna yksi hehkutetuimmista yhtyeistä okkultistisen rokin/hevin/metallin saralla. Isolla miehistöllä ja pienellä lavalla soitellut yhtye veti antaumuksella ja hyvällä fiiliksellä. Uskoisin, että kuten moni muukin yhtye, myös JATAO toimii huomattavasti paremmin hämyisen klubin suojissa. Yhtyeen musiikki toimi ”vasta” julkaistulla debyyttialbumillakin hiton hienosti, eikä keikassakaan ollut moitteen sijaa. Rockcockiin oli tullut kiitettävä määrä väkeä, jotka kantoivat bändin t-paitaa yllään. Selvästi innolla odotettu nimi tämäkin.

Verjnuarmu (kuva: Pekka Konttinen)

 

Pitkähkön ruokatauon päätteeksi saatiin jatkoa Tarotin edellisenä päivänä aloittamalle kuopiolaismetalliyhtyeiden sarjalle, kun rantalavan valtasi Verjnuarmu. Savometalli oli selkeästi yleisölle mieleen ainakin määrästä ja mukanalaulamisesta päätellen. Itse jokunen vuosi sitten Savosta poismuuttaneena tunsin kaikkien niiden savolaisten keskellä jopa tehneeni syntiä jättäessäni tämän uljaan murteen ja kansan. Verjnuarmun esityksessä heijastui koko ajan hyvä fiilis ja jaksaminen. Yhtye selkeästi nautti kotiyleisön edessä esiintymisestä. Materiaali käytiin huolella läpi uudesta vanhaan ja kajahtipa ilmoille varmasti pakolliseksi numeroksi muodostunut Lentävä Kalakukko.

Kauheen viäntämisen jäläkeen siirryttiin stadionlavalle vielä yhden kuopiolaisnumeron pariin. Turmion Kätilöt oli varmasti ennakkoon yksi festarin odotetuimpia nimiä, vaikka yhtye kiitettävästi kotimaassa keikkaa tekeekin. Vaikka Verjnuarmua voidaan puhtaalla omallatunnolla kutsua savolaisyhtyeeksi, niin silti on todettava, että Kätilöt se vasta savolaisyhtye onkin; niin hyvässä kuin pahassa. Välispiikeissä harrastetut pikkupiikittelyt ja kaksimielisyydet naurattivat festivaaliyleisöä ja antoivat kuvan ulkomuotoaan huomattavasti rennommasta yhtyeestä. Vastikään kokoelmalevyn julkaissut yhtye kävi materiaalinsa läpi soittamalla kaiken olennaisen Teurastajasta aina viimeisimmän studioalbumin hittejä myöten. Kätilöiden seassa pisteitä monen metallimiehen ja –naisen silmissä nosti varmasti myös Kaija Koo, eli Koon Kaija, joka esitti yhtyeen kanssa juurikin tuon edellä mainitun Teurastaja-hitin. Oli kieltämättä naurussa pitelemistä, kun aiemmin samana päivänä rakkaudesta ja tinakenkäisestä tytöstä lauleskellut upea nainen hoilasi täyttä päätä teurastajan pyllystä ja krematoriokuolemasta paksun meikkinsä alta. Kyllä, Kaijalle oli siis tehty Turmion Kätilöt –henkinen naaman maalaus, viimeisteltynä ylösalaisin otsassa komeilevalla ristillä.

Nightwish (kuva: Pekka Konttinen)

 

Kaiken suurimpana yleisömagneettina festarin käytännössä päättänyt Nightwish veti kuin itse varmuus. Aneten ääni oli erittäin hyvässä kunnossa ja bändi varmasti elämänsä vedossa. Taustalle nostettu näyttö antoi taustalle kivasti liikkuvaa kuvaa ja valoefektejä lavan etuosan ollessa pyrotekniikalle pyhitetty. Keskellä kappalekavalkaadia vanhan liiton Nightwish-fanit saivat varmasti hunajaa korvilleen yhtyeen soittaessa Come Cover Me:n. Ei varmaankaan aivan niitä odotetuimpia numeroita. Viimeksi Nighwishin nähdessäni kyynelehdin Finlandia-fiilistelyn kajahtaessa ilmoille, mutta tällä kertaa onnistuin jotenkuten hillitsemään itseni, oltiinhan siellä sentään töissä. Koen kuitenkin pientä katkeruutta siitä, ettei The Poet And The Pendulumia tullut vieläkään, vaikka kappale on kuitenkin yhtyeen paras. Jokatapauksessa, erittäin vetovoimainen esitys yhtyeeltä, joka pursuaa karismaa. Setti päätettiin bändin omaan ilotulitukseen, jota seurasi heti perässä Rockcockin oma 10-vuotisilotulitus. Ja voi pojat, siinä sitä rahaa vasta olikin pantu haisemaan. Erittäin näyttävä tapa juhlistaa festivaalin 10 vuoden ikää sekä festarin kävijäennätystä. Onnittelut vielä näin jälkeenkinpäin!

Teksti: Juuso Viljanen