RISE AND SHINE: Empty Hand

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: I Hate Records

Ruotsalaisen Rise and Shinen tyyli oli vielä ainakin splitillään Gehennahin kanssa nopeampaa, mutta klassisesta raskaasta rokista ryhmä otti vaikutteita jo tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneellä äänitteellään.
2010-luvun Rise and Shine on hitaampaa, mutta uusi täyspitkä viiden vuoden tauon jälkeen paljastaa yhtyeen juurien olevan edelleen 70-luvun heavy rokissa. Vahvin lenkki bändissä on Marianne Faithfullin ja Janis Joplinin jälkeläiseltä kuulostava vokalisti Josabeth Leidi.
Valitettavasti kappalemateriaali ei tarjoa aivan niin uniikkeja tuomion siemeniä kuin olisi voinut olettaa suhteellisen pitkän levytystauon jälkeen. Ongelmana on tasaisuus. Rähmälleen menoja ei ole mukana, mutta yksikään biisi ei aiheuta sellaisia tunteenpurkauksia joihin on saanut tottua esimerkiksi Jex Thothin ja Devil’s Bloodin albumeilla.
Lisäksi bändin kotimaassa 70-lukuinen himmailu on todella kovassa kurssissa ja kuningaskunnan pubit uusio-osbourneja pullollaan. Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle Josabeth Leidin määrätietoinen ja voimakas vokalisointi pystyy yhtyeen sinkoamaan. Menestyminen olisi huomattavasti oikeutetumpaa mielenkiintoisemman ja tarttuvamman kappalemateriaalin turvin.

Tuure Heikkilä