REINO ERMITANO – Veneración Del Fuego

Reino Ermitaño - Veneración del Fuego
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: I Hate Records

Perun Reino Ermitano on tuntemuksia jakava yhtye. Doominsa on varsin tuttua vahvoine vaikutteineen muun muassa Electric Wizardilta ja Black Sabbathilta. Soitannallinen ilme on kuitenkin näihin esikuviin verrattuna kautta albumin aavistuksen liian tönkkö ja töksähtelevä. Tältä pohjalta onkin kovin vaikea uskoa, että kyseessä on jo Liman nelikon neljäs albumi. Toisaalta, ulosannissaan on kyllä jotain kiehtovaakin, sillä pitkällisenkään levyn pyörittelyn jälkeen on vaikea sanoa, onko Veneración Del Fuego lintu vai kala.

Veneración Del Fuegoa parhaiten kuvaava termi lienee etäinen. Albumi surisee tasaisen unenomaisesti ohitse, joskin vajaat 70 minuuttia on kyllä kestona aivan liikaa. Jopa doom-levylle. Vokalisti Tania Duarte venyttelee kaikuefektin dominoimaa lauluaan kapea-alaisesti, mutta kuitenkin tietyllä tapaa varsin hypnoottisesti. Musiikillisesti albumi tasapainoilee tutun ja likipitäen varastetun välimaastossa. Dynamiikkaa olisi saanut olla mukana enemmän, sillä vaikka riffit Electric Wizardin askelmerkein vyöryvätkin, ei vastaavaa äänen vallia saada kuitenkaan aikaiseksi. Lopputulos onkin tasainen turina joka kaipaisi kipeästi pari sävyä lisää palettiinsa. Levyn kovimmaksi raidaksi kohoaa vahvasti Tony Iommin julistetta päin kumartava Desangrandote.

Reino Ermitanon neljäs tuomionluenta kaatuu siis ylipitkään luonteeseensa. Tämä poni ei liian montaa temppua taida, joten tiiviimpi ilmaisu olisi ollut tässä tapauksessa tehokkaampi ratkaisu. Rumpuraita on suoranainen doom-kannutuksen yleispätevä pastissi, riffit useimmiten kovin kuultuja ja vokaaliraita kautta linjan likipitäen muuttumaton. Ainoa sävähdys (tai tässä tapauksessa särähdys) koetaan kun Duarte päättää rääkäistä ääntään särkien. Kuten klassisessa doomissa yleensä, on tässä kuitenkin myös oma erikoinen viehätyksensä, eikä Veneración Del Fuegoa voi aivan heikoksikaan siis sanoa. Etenkin keikalla tämä voisi toimia kuin häkä. Levyllä musiikin introvertti ja tasapaksu luonne jättää kuitenkin aavistuksen kylmäksi.

Markus Makkonen