RATTUS – Turta

373524
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Svart Records

Vanha kunnon Rattus. Niin vanha, että yhtye on ehtinyt jo kunnioitettavaan 35 vuoden ikään asti, ja on siis itse asiassa soittanut punkkia ansioituneesti jo ennen kuin allekirjoittanut on huutanut täyttä kurkkua ja paskonut housuunsa. Enkä nyt siis puhu viime viikonlopusta. Yhtyeellä on enemmän julkaisuja kuin avaruudesta tulleella mutanttihämähäkillä jalkoja, joten niitä on aivan turha alkaa tässä luettelemaan. Yhtyeen kulta-aika oli kuitenkin 80-luvulla, kunnes vuonna 1988 yhtye päätti siirtyä telakalle. Uudelleen aktivoituminen tapahtui myöhemmin 2000-luvun alussa. Yhtye ei ole enää täysin alkuperäisessä kokoonpanossaan vokalisti Jake Marjamäen jättäytyessä yhtyeen toiminnasta vuonna 2011. Korvaava vokalisti Jouni Rantanen hoitaa tonttinsa kyllä erinomaisesta ja hyvällä pieteetillä.

Rattuksen uudessa materiaalissa on paljon enemmän rockia ja groovea mukana, verraten 80-luvun hc-punk tuotantoon. Tätä en nyt ainakaan omasta näkökulmasta katsottuna näe mitenkään negatiivisena asiana, mutta ehkäpä vanhat punkkarit ja puristit eivät välitä. Levy kuulostaa myös yllättävän hyvältä äänimaailman puolesta, sitä kun odotti kuulevansa jotain suttuista punkkia. Kappaleet sisältävät paljon tarttuvuutta, hyviä kertosäkeitä ja ihan oivaltavaa lyriikkaa. Tuntuu että ikä ei ole vienyt nuoruuden polttoa, ja vaikka levy kuulostaakin hieman hillitymmältä ja siistimmältä kuin vanhat tuotokset, niin silti liekki on tuntunut säilyvän.

Kaikkiaan Turta on oikein tarttuva paketti tehokasta punkin pärinää, saatana, ja todistus myös siitä, että aina vanhojen yhtyeiden comebackit eivät välttämättä ole ollenkaan pahasta jos se tehdään hyvällä tyylillä ja huolella. Päälle puolituntinen vierähtää levyn parissa nopeasti, eikä ole ollenkaan mahdotonta että levy pyörähtää heti perään kerran tai pari uudestaan vielä senkin jälkeen.

Good ol’ Rattus. So old in fact, that they have already reached to the respectable 35 year of age, and they have been playing their punk successfully even before your truly screamed his lungs out and shat in his pants. And mind you, I am not talking about last weekend either. The band has more releases under their belt than a space born mutant spider has legs, so it’s totally useless to start listing them here now. Their prime time was in the eighties, until in the year 1988 they decided to call quits. Revitalization happened in the beginning of the new millennia. The group is not anymore in their original line-up when their vocalist Jake Marjamäki left from the band in 2011, but the replacing singer Jouni Rantanen does his job with excellence and strong piety.

This new material by Rattus has naturally much more rock and groove in it, when compared it to their 80s hc-punk material. I can’t really look this down or see it as a negative thing though, but maybe old punks and purists do not agree with me on this. The album really sounds good on behalf of its sounds, especially when I was expecting to hear some muddy punk. The songs really have lots of catchiness in them, good choruses and pretty insightful lyrics too. It feels like the age has not stolen away the spark of youth from these gentlemen here, and even though the album somewhat feels more controlled and maybe a bit cleaner to, the flame is still apparent.

All in all Turta is a very effective and catchy package of no-nonsense punk, and it’s also a undeniable proof that from time to time that comebacks of the old bands are not necessarily evil if done with style and care. Time really flies quickly while listening this album, it clocking a bit over half an hour, and it is not totally impossible either that you’ll give it a spin or two more straight after listening it to the first time either.

Aleksi Vaittinen