RAPORTTI: The Gates Of Slumber, Place Of Skulls, Kuudes Linja 31.3.2011 Helsinki

Teksti: Teemu Vähäkangas

Kuva: Arto Lehtinen

 

Jälleen doomkaravaani suuntasi kohti Kuudetta Linjaa. Blow Up The Gramophone se jaksaa rahdata tasokasta tavaraa maahan mistä iso käsi ja tuoppi ilmaan. Jopa viikkokeikaksikin harvinaisen aikainen soittoaika ilahdutti työssäkävijöitä, sillä jo yhdeksältä alkoi lavalta kuulua asiaankuuluvaa meuhkaa ja näkyä karvaista karpaasia. Slumberin sedäthän ne siinä käynnisteli koneitaan ja yleisö nousuaan. Trio tuuttasi uskaliaasti useamman biisin tulevalta The Wretch -levyltään ja tämä näkyi tietysti yleisön vähän vaisummassa reagoinnissa. Itselläni oli ilo onnistua kuulla materiaalia jo etukäteen ja täytyy sanoa että hyvin nämä uudet viisut potkivat, niin levyllä kuin livenä. Toki sitten kun päästiin tutumpaan materiaaliin kuten esimerkiksi loppusetissä oleva Ice Wormiin alkoi olla muukin yleisö tohkeissaan. Miehekkään kokoinen ja näköinen basisti Jason McCash pisti heiluen siihen malliin että välillä jo jännitti että kestääkö lava kaverin alla. Muiden herrojen soittotyyli oli vähäeleisempi mutta varsin intensiivisesti miehet hommansa hoitivat. Setti oli harmillisen lyhyt, sillä kun tuntui että nyt sitä vasta on lämmennyt niin ukot soittivatkin jo toiseksi viimeistä biisiä. Höh, nälkä jäi. Janon sai sentään sammutettua.

Slumberin junttapaalutuksen jälkeen Place of Skullisin groovavampi materiaali tuntui jo vähän turhankin liukkaalta. Kevyimmillään grungehtavaa Led Zeppeliniä muistuttava ulosanti oli väliin vähän turhan kevyttä omaan makuun, mutta materiaalin rullaavaavuus pelasti paljon. Lämppäriasetelma tuli esiin myös soundimaailman kautta, sillä Skullsin soundit olivat huomattavasti enemmän kohdillaan ja trio soundasi todella isolta. Ei äkkiseltään olisi luullut trioksi jos olisi pitänyt silmiä kiinni.

Pentagram ja Death Row -legenda Victor Griffinin karisma oli kallellaan enemmänkin tiettyyn ylimielisyyteen, joka taas ei näihin piireihin mielestäni välttämättä sovi. Mies oli kuulemma myös ottanut yleisönosan humoristista kommentointia vähän turhan tosissaan ja lyhentänyt settilistaakin sitä myöten. Tinttantanttantallallei, doomimörkö se lähti piiriin. Noh, niin tai näin, soittihan jäbä kyllä kitaraansa kuin (langennut) enkeli, eikä sitä voi taiteilija olla aina hyvällä päällä. Muut miekkoset olivat myös kovan luokan soittajia eli eipä moittimista sillä saralla. Hommat hoidettiin ja sitten häivyttiin. Place of Skulssin materiaali oli itselleni pääsääntöisesti vierasta, joten kovin voimallista lämpenemistä en kokenut. Bändit olisivat saaneet kuitenkin vetää ehkä eri järjestyksessä sillä Place of Skullsin setin alkupuolen aikana väkeä alkoi häipymään jo aika hyvin.

Torstai-illaksi sakkia oli paikalla varsin hyvin vaikka loppuunmyytyjä lippuja ei tarvinnutkaan pelätä. Aikaiset soittoajat olivat myös iloinen yllätys, mutta luultavasti osasyy tähän oli joku kumman tuplabuukkaus, sillä kun lähdin Kuudennelta Linjalta heti keikan jälkeen niin pihalla väijyvä lattarihenkinen soittokunta kyseli että: ”Joko voi mennä sisälle?” No mun puolesta.