Raportti: Pentagram, Blood Farmers & Black Pyramid 24.4.2011 Korjaamo, Helsinki.


Teksti: Tuukka Termonen & Teemu Vähäkangas
Kuvat: Maija Lahtinen

Teemu: Black Pyramidin aloitellessa pörinäänsä oli Korjaamolle valunut jo yllättävän kiitettävästi sakkia. Doom-painotteisen mölinän ystäviä tuntuu löytyvän nykyään sangen runsaasti, sillä en olisi muutama vuosi sitten uskonut, että Pentagramin Suomen keikka myytäisiin loppuun kuin korkeintaan jossain Semifinalin kokoisessa luukussa. Toki ilta oli erikoinen jo senkin takia, että kyseinen keikka äänitettiin livelevyksi ja julkaistaisiin pelkästään vinyylipainoksena. Aallonharjalla ilmeisesti mennään, mutta eipä haittaa, varsinkin kun Blow Up The Gramophone jaksaa tätä kauraa maahan reippaasti tuoda.

Tuukka: Jo tämän hartaasti odotetun illan startti nosti tunnelman osaltani kattoon, sillä Black Pyramidin esikoislevy on kuulunut viimeaikaisiin suosikkeihini. Bändin esittämä polveileva ja energinen doom kulki mahtavasti, tämä yhtye kykenee vaivattomalla tavalla yhdistämään raskauden ja melodisuuden. Kolmikon kykynä on myös sulava soitanta, ja esittivätpä he kaksi täyttä instrumentaaliakin, jotka eivät todellakaan aiheuttaneet haukotuksia. Debyytin kappaleet täyttivät vain noin puolet ajasta. Monta toivekappaletta jäi siis kuulematta, mutta toisaalta uudemman materiaalin kuuleminen nostatti odotuksia kakkoslevyä kohtaan

Teemu: Black Pyramidin soundimaailma möyri varsin mukavasti, eikä sellaista ”paskat soundit lämppäreille” -asennetta tuntunut muutenkaan olevan. Kuten Tuukka jo totesi, niin uusia biisejä oli livautettu settiin useitakin. Lähinnä niistä jäi mieleen, että ne olivat tähän genreen varsin lyhkäisiä. Toki myös parin biisin tempot tuntuivat varsin ripeiltä, mutta eipä bändin Sleep-henkinen rokkailu muutenkaan mitään ääridoomia ole. Myös kitaristivokalisti Andy Bereskyn touhotus näytti ihan piristävältä, vaikka laulajana hän ei mikään supermies olekaan. Trion yhteensoitto ei tuntunut menevän paikoitellen ihan nappiin, mutta kyllähän jenkkien touhua kuunteli vaivatta koko setillisen.

Tuukka: Amerikkalaiseen tapaan laulaja-Andy kehui yleisöä vuolaasti, mutta ilmeisesti hän oli täysin vilpitön kertoessaan illan yleisömäärän olleen koko Euroopan-kiertueen suurin. Joka tapauksessa soittoaika hurahti ohi aivan liian nopeasti.

Teemu: Kulttimainetta nauttiva Blood Farmers ei kohonnut omalla kohdallani taivaisiin. Oudoltahan se toki tuppaa helposti kuulostamaan, jos ei ole perehtynyt liikoja materiaaliin. Veteraanitrio tarjosi tiukkaa soittoa, mutta kokonaisuus jäi vähän tylsäksi. Basistilaulajan minikokoinen basso näytti myös kovin koomiselta, mutta hyvinhän se jyrisi. Bändin Sabbath-henkisyys kruunattiin setin päättävällä lainabiisillä.

Tuukka: Black Sabbathin Wicked World tosiaan päätti esityksen, vaikka itseäni olisi kyllä kiinnostanut mieluummin kuulla joku Blood Farmers -biisi. Sinänsä hyvästä yhtyeestä nauttimista vähensi sama seikka kuin Teemulla, eli en tuntenut heidän kappaleitaan yhtä hyvin kuin illan avaajan. Bändi toi mieleen Crowbarin, mikä lienee ihan hyvä juttu. Ja sen verran laadukasta musiikkia miehet kuitenkin tarjosivat, että näin lyhyeen keikkaan ei toki ollut mahdollista kyllästyä.

Teemu: Pentagramin aloittaessa tunnelma oli jo hyvinkin katossa. Harvoin tällaista hurmosta kokee Suomen keikoilla tai yleensä ottaen millään muulla doom-keikalla. Olisikohan pitkä pääsiäinen pistänyt kansan koville kierroksille eli promilleille…

Tuukka: Katsomossa fiilikset olivat tosiaan mahtavat, mutta itselleni keikan alkupuoli tuntui kuitenkin hieman vaisulta. Laulaja Bobby Lieblingin ääntely ei kantanut toivomallani tavalla, mutta toisaalta ikä ja kunto huomioon ottaen mies esiintyi jopa paremmin kuin pelkäsin. Haparoivasta alusta huolimatta mahtava biisimateriaali sai minutkin vähitellen innostumaan, ja keikka sai lopullisen käänteen parempaan hitaan Evil Seedin myötä. Muutenkin tuntui siltä, että laulu pääsi paremmin oikeuksiinsa juuri verkkaisissa esityksissä.

Teemu: Sanoi Tuukka mitä tahansa, niin mielestäni liki kuusikymppinen Bobby Liebling oli kovassa vireessä, ääni kesti mainiosti ja ylitseampuvaa show’ta piisasi alkumetreiltä maaliin asti. Miehen karismakin tuntui tehoavan, sillä jos lähinnä huonosti maskeerattua Hammer-henkistä noita-akkaa muistuttavan ukkelin kielenlipomiset saa naiset huokailemaan, niin kyllähän se jostain kertoo. Tai mistä pirusta se nyt sitten kertookaan, enpä uskalla oikeastaan analysoida sen enempää. Antaa se nyt ainakin meille muille komistuksille vähän jotain toivoa… Kai.

Tuukka: Esiintymistaidon puutteesta tai innostuksesta Bobbya ei tosiaan voi syyttää, mutta kyllä ärsyttäviä maneereitakin löytyi. En nimittäin siedä sitä, että minulle toivotetaan jumalan siunausta ilman lupaa… Ja vieläpä kolmesti saman illan aikana! Tämän kerran annan kuitenkin nuo mauttomuudet tuolle eloisalle herralle anteeksi, ja ties vaikka hän olisi tehnyt sen ihan vain piruuttaan.

Teemu: Pentagramin toinen voimahahmo kitaristi Victor Griffin oli myös mies paikallaan. Menneellä Place of Skullsin keikalla lähinnä itseriittoisen ja tympääntyneen oloinen mies viihtyi isommalla lavalla kuin kotonaan. Olivatko sitten paremmat puitteet pistäneet miehen paremmalle tuulelle, mutta nyt olemus vaikutti vapautuneemmalta, vaikka kitaran vire vähän kiukuttelikin. Miehen kitarointi tuntuikin välillä jo yliluonnolliselta. Muu bändi jäi starojen varjoon, vaikka lähinnä asennemetallibändin jäseneltä vaikuttanut basisti pyrkikin väliin myös antamaan panostaan keekoiluun.

Tuukka: Griffin esiintyi totisesti edukseen, mies on näemmä ollut paikalla kun tyylitajua jaettiin. Mieli herkistyi soittoa kuunnellessa siinä määrin, että silmäkulma melkein kostui Sign of the Wolfin ensimmäisen soolon kajahtaessa ilmoille. Muutenkin tuo kappale nousi yhdeksi illan helmistä ja muodosti encore-kaksikon When the Screams Comen kanssa. Mikä olisikaan ollut parempi päätösrepliikki kuin ”Now satan makes your rules!” Ilman noita kahta kappaletta yleisilme olisikin jäänyt huomattavasti heikommaksi. Muutenkin ilta painottui onneksi klassiseen materiaaliin, uudelta levyltä tuli kolme kappaletta. Ikävä kyllä yksi niistä oli umpisurkea Call the Man, mutta kaksi muuta soljuivat kohtalaisen kivuttomasti hittivirran seassa.

Teemu: Bändi pyyhki pöydän ja pääsiäismämmien lipsahtaminen housuun taisi olla monella lähellä. Mainiota viihdettä ja jotain liki maagistakin leijui ilmassa. Keikkapaikkana Korjaamo oli varsin viihtyisä, jotenkin mannermaisen oloinen ja sounditkin olivat sangen toimivat. Miinusta annettakoon henkilökunnan pienestä määrästä, sillä isolla tiskillä sai jonotella tiukkaa viinaa ihan liian pitkään.

Tuukka: Ilta oli todellakin suunnaton suksee, eikä mieliala sen päätteeksi olisi voinut juuri parempi olla. Päällimmäisenä mieleen jäi yleisön kiihko, ja se miten hienosti Pentagram vastasi sen toiveisiin ja odotuksiin energisellä esityksellään. Kritiikkiäkin tosin kuulin, ja se kohdistui lähinnä rumpaliin, joka soitti kuulemma aivan liian eri tavalla kuin Joe Hasselvander. Joka tapauksessa en usko keikan tuntuneen kenellekään pettymykseltä, sen verran ainutlaatuinen atmosfääri tässä pääsiäissunnuntain messussa vallitsi.