RAPORTTI: MyGrain, Profane Omen, Metsatöll. Ensiferum – 22.10.2011 Yo-talo, Tampere

Metsatöll

Teksti: Juuso Viljanen

Kuva: Pekka Konttinen

 

Tampereen valtasi menneenä viikonloppuna Lost In Music –festivaali. Artistikattaus näytti muuten varsin heikolta, mutta silmiin osunut Very Possessed – 20 Years of Spinefarm Records veti kyllä heti puoleensa. Yo-talon lavalla hääräsivät MyGrain, Profane Omen, Metsatöll sekä Ensiferum. Pari näistä oli tullut todettua äärimmäisen hyviksi ennenkin ja kaksi muuta tuli korkattua ensimmäistä kertaa.

Ensimmäiset pölyt yleisön korvista karisteli MyGrain, joka on ollut viimeisimmän levynsä jälkeen jatkuvassa nosteessa. Yhtye on mielestäni yksi Suomen parhaita liveorkestereita, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Kappalevalikoima oli hyvinkin tutunoloinen ja turvallinen, sillä näitä kappaleita yleisö oli varmasti tullut kuuntelemaan. Kappaleet kuten Into The Parrallel Universe, Dust Devils and Cosmic Storms, Plastic, Translucent Dreams ja Trapped in an Hourglass olivat yleisölle nannaa ja varsin lyhyeksi jäänyt setti jätti varmasti kaikki nälkäisiksi. Toisaalta, tulossa oli vielä kolme kovaa nimeä, joten purtavaa kyllä riitti.

Lähes tulikuumille lauteille hyppäsi omanlaisine esiintymisasuineen ja hassunkuuloisine laulukielineen Viron lahja maailmalle, eli Metsatöll. Tämä oli toinen niistä yhtyeistä, joita en ollut vielä nähnyt livenä. Nyt näin ja voin sanoa, että tulen näkemään vielä uudestaankin. Yhtyeen hyvin perustyyliset metallibiisit saavat mahtavaa maustetta ja väriä säkkipillistä, munniharpusta, jouhikosta ja kaikista niistä muista instrumenteista, joita yhtyeen ”kakkoskitaristi” Lauri Õunapuu kantoi lavalle ja näppäili tuosta noin vain, aivan kuin se olisi helppokin homma. Yhtye teki kerta kaikkisen suuren vaikutuksen ja bändi itse oli silmiinnähden tyytyväinen myös yleisöltä saamaan vastaanottoon.

Kolmas kova tälle illalle, vastikään uuden albumin julkaissut Profane Omen. PO:n on itselleni hiukan kaksijakoinen yhtye: se ei oikein ota tuulta alleen levyltä kuunnellessa, mutta livenä musiikki vie mukanaan ja toimii kuin tauti. Vokalisti Näveristä taasen on pakko sanoa, että kauhean montaa tämän sällin vertaista laulajaa ei tämä maa tuota. Kaverin ääni on lähes itse täydellisyys. Kun tähän lisätään hillitön karisma yleisön edessä ja taustatueksi taitava ja ennen kaikkea hyvältä kuulostava orkesteri, on kokonaisvaltainen musiikkielämys valmis. Yhtye soittikin pääosin uusimman levyn materiaalia, paria vanhaa kunnon Omen-rallia lukuun ottamatta. Helvetillinen hullunmylly valtasi Yo-talon tanssilattian ja varmasti kaikilla paikallaolijoilla oli jonkinasteinen hiki.

Ensiferum päätti illan esityksellä, jossa ei tempossa pihtailtu. Homman nimi oli alusta asti selvä: yleisöstä revitään irti se, mitä irti oli revittävissä. Minun kirjoissani Ensiferum kävi kovaa kilpailua Profane Omenin kanssa illan parhaan bändin tittelistä, ja lopulta korjasi potin kotiin. Aivan yhtyeen viimeisimmistä touhuista en ollut tietoinen ja setissä olikin muutamia minulle ennen kuulemattomia biisejä. Taas toisaalta kappaleet kuten Token Of Time, Iron, Lai Lai Hei ja Treacherous Gods olivat äärimmäisen tuttuja ja niiden tahdissa kelpasikin fiilistellä. Ensiferum-fanien keskuudessa käydään varmasti hamaan hautaan saakka taistelua siitä, että onko Wintersuniin nykyään keskittyvän Jari Mäenpään tilalle laulaja-kitaristin rooliin tullut Petri Lindroos ollenkaan mies paikallaan. Vastaan tähän, että on. Siinä, missä Northerilla oli minusta aina pieniä ongelmia uskottavuutensa kanssa, ei Ensiferumilla ole niitä pisaraakaan. Yhtye on genressään Suomen kärkinimi ja Petri enemmän kuin hyvä mies sitä johtamaan.

Ensiferumin jälkeen alkoi olo olla sopivan kuitti kotiin lähtemistä varten. Hymy kasvoilla astelin ulos Yo-talon ovista. Kaikki orkesterit olivat vähintäänkin odotukseni veroisia ja kuulin paljon haluamiani kappaleita, joten rahalle tuli kyllä vastinetta. Varsinkin, kun kaupanpäälle jäi vielä päähän pyörimään täyden Yo-talon huutamat ”tättädädää tättädädää” –huudot Ensiferumin Iron-kappaleen tiimoilta.