RAPORTTI: Judas Priest – Jäähalli Helsinki 22.4.2012

 

Elämässä on tiettyjä perusasioita, jotka pysyvät järkähtämättöminä, vaikka mitä tapahtuisi. Sama juttu on myös metallimaailmassa. Tietyt perusasiat pysyvät samana ja ne eivät vaikuta bändin toimintaan ja suosioon. Heavy Metallin yksi tärkeimmistä nimistä Judas Priest on vaikuttanut moneen metallifaniin vuosikymmenien aikana. Klassikot kuten British Steel, Sad Wings Of Destiny, Painkiller, Defenders of The Faith, Screaming For Vengeance ovat heavy metallin järkähtämättömiä peruskiviä, jotka kuuluvat jokaisen perinteisen metalli diggarin hyllyyn. Nyt alkaa kuitenkin vuodet tulla vähitellen täyteen Judas Priestin pitkässä historiassa. Yhtye alkaa vähitellen hiljentämään tahtia, jonka vuoksi papit ovat olleet viimeisellä massiivisella Epitaph-kiertueella melkein vuoden. Valitettavasti yhtyeen perustaja ja monien klassikoiden tekijä K.K. Downingilla meni sukset ristiin Priestin organisaation kanssa ja päätti vetäytyä hommasta pois juuri kalkkiviivoilla. Noh mieshän ehtii nyt harrastelemaan golfia omilla hulppeilla tiluksilla. Viime kesänä Priest vieraili Sauna Open Airissa, jolloin esiteltiin K.K. Downing korvaaja Richie Faulkner.

Nyt Britti hevilegendat vierailivat Helsingin Jäähallissa ja lämmittelijän hommaan oli pestattu ruotsalainen Hammerfall. Hammerfall ura on ollut ylä- ja alamäkeä parinkymmenen vuoden ajan.  Viisikko heitti ihan pätevää power metallia, johon yleisö syttyi vähitellen. Ilmeisesti kaikki eivät syttyneet, sillä jonkun yleisön kommentti kirvoitti laulajan Joacim Cans antamaan kitkerää kommenttia takaisin. Noh joka tapauksessa Heart Of Fire, Let The Hammer Fall olivat osana rapiat puolen tunnin settiin. Olihan tämä Hammerfallin kavereita mielenkiintoinen tilaisuus lämmittää idolejansa.

Sitten asiaan. Kahden ja puolen tunnin keikka polkaistiin käyntiin Rapid Firella ja jatkettiin klassikoiden parissa kuten Metal Gods, Heading Out To The Highway. Uudempaa materiaalia edustivat Judas Rising Halfordin comeback levyltä Angel Of Retribution ja Nostradamus levyltä Prophecy lohkaisu alkuintroineen. Settilista oli periaatteessa aivan sama kuin viime kesänä Swedenrockissa ja Saunassa. Se ei tarjonnut mitään dramaattista yllätystä, vaan käsitti perusvarmat ja turhankin turvalliset piisivalinnat. Sinänsä eihän perusradiorock yleisö osaa ja hädin tuskin tuntee muita Judas Priestin piisejä. Kieltämättä komealta nämä klassikot kuulostivat. Onhan niitä vuosien aikana väännetty jokusen kerran. Aina kaikki ei mene selkärangan jatkeesta. Sentinel ei mennyt ihan putkeen. Kuulosti siltä, että alussa töpeksittiin kitaroissa oikein kunnolla ja Halfordin ei kuulostanut iskunvarmalta piisin aikana. Lisäksi Bloodred Skies totaalisen huonolta Ram It Down levyltä oli saanut uusia sävyjä. Sen sijaan Priestin ikivihreä sai mielenkiintoisen käsittelyn, kun Halford antoikin yleisön hoilottaa Breaking The Law kokonaan läpi.

Keikka oli raudan lujaa heavy metallia alusta loppuun. Rob Halford oli hyvässä kunnossa. Miehen ääni oli tikissä ja kesti kovimmat rääkit ja vedätykset. Aikaisemmin mies on saanut pyyhkeitä äänensä kehnosta kunnosta. Ian Hill on varmasti aikoinaan todennut, että hänen paikkansa on seistä vahvistin kaappien edessä. Sen tontin mies on hoitanut puolisataa lojaalisesti, eikä ole juurikaan paikaltaan liikkunut. Sen sijaan Tipton ja Faulkner saivat käyttää lavatilaa loistavasti, jotta perinteinen Judas Priestmäinen riffittely ja liikkuminen onnistui moitteettomasti. Glen Tipton ei ole enää ihan nuori poika kuten Faulkner, mutta se ei estänyt miestä hyppimästä pitkin lavaa. Scott Travis on mies paikallaan rumpujen takana.

Kun yleisö alkoi suunnata kohti ulko-ovia You Got Another Thing Coming jälkeen, Travis näytteli, että yksi piisi vielä tulee ja kehotti yleisöä huutamaan keuhkot palkeina. Viimeisenä tuli jälleen yleisön huudatuspiisi Living After Midnight. Näin on nähty Judas Priest, mutta oliko tämä keikka sitten viimeinen Suomen kamaralla ? On vaikea sanoa, mutta tämä jätti hyvän mielen. Mitä voi enää odottaa Judas Priestiltä kuin heavy metal ilotulistusta vanhojen klassikoiden muodossa. Kaksi ja puolituntinen oli kunnon show kaikkineen laservaloineen, pyroineen ja tietenkin lavalle työnnetty moottoripyörä.  Kuten alussa todettiin, että tietyt perusasiat pysyvät samoina, niin myös Judas Priestin keikassa.

Arto Lehtinen